4.9.2009 ToPo sai riveihinsä kesän pelaajamarkkinoiden tavoitelluimman suomalaispelaajan. Perinteikäs helsinkiläisseura ilmoitti perjantaisessa tiedotustilaisuudessaan solmineensa kaksivuotisen sopimuksen 209-senttisen, ensi viikolla 33 vuotta täyttävän Hanno Möttölän kanssa.

ToPo ilmoitti perjantaina tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Hanno Möttölän kanssa.

Möttölä pelasi Suomessa viimeksi kaudella 1995/96, jolloin hän edusti Helsingin NMKY:a.

Toissa kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Corey Smith siirtyy myös ToPoon.

Puoli vuotta Hongassa pelannut Elias Kajander palaa ToPon rivistöön. Kuvat: Tomi Kaminen, Tuomas Venhola ja Francois Perthuis.
- Kun kuulin pari päivää sitten kuulla taustaryhmämme tehneen sopimuksen Hannon kanssa, se oli paras uutinen, jonka olen kuullut koko valmentajaurani aikana. Suomalaiselle korikselle on todella iso asia, että saamme näin ison paluumuuttajan takaisin kotimaan parketeille, hehkui ToPon päävalmentaja Tomi Kaminen perjantaisessa lehdistötilaisuudessa.
Möttölä ilmoitti runsas vuosi sitten Suomen EM-karsintaotteluiden yhteydessä lopettavansa uransa, mutta palasi maajoukkuepaitaan päättyneenä kesänä. Alkava liigakausi tulee olemaan Möttölän ensimmäinen Suomessa sitten kauden 1995/1996, jolloin hän pelasi toista kauttaan Helsingin NMKY:n edustusjoukkueessa.
- Koripalloilullisesti paluu Suomeen on yksi urani kovimmista haasteista. Lehtereiltä minuun kohdistuu varmasti kovia odotuksia, mutta voin heti sanoa, että en tule olemaan liigan paras piste- tai levypallomies, enkä tule heittämään 40 pinnaa ottelua kohden. Kaikki tavoitteeni liittyvät joukkueen menestymiseen, kertoo Möttölä.
- Tavoitteenani ja suurimpana haasteenani tulee olemaan kansainvälisen pelitemmon tuominen ToPon peliin. Tarkoituksena on, että koko joukkue pelaa kansainvälisen tyylin korista täydet 44 liigaottelua ja pudotuspelit päälle. Pyrin myös tuomaan kokemustani ja ideoitani julki kentän ulkopuolella auttaakseni ToPoa, Möttölä jatkaa.
Kahden HNMKY:ssa vietetyn kauden (1994-1996) jälkeen Möttölä siirtyi Utahin yliopistoon, jossa hän pelasi neljän vuoden aikana yhteensä 120 ottelua 12,4 pisteen ja 4,6 levypallon ottelukeskiarvoilla. Utah eteni keväällä 1998 Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n loppuotteluun.
Kesällä 2000 Möttölä varattiin NBA-draftin toisella kierroksella Atlanta Hawksiin, jossa hän vietti kaksi seuraavaa kautta. Seuraavat kuusi kautta kuluivat Euroopan ammattilaiskentillä Tau Ceramican (Espanja), Skipper Bolognan (Italia), Scavolini Pesaron (Italia), Moskovan Dynamon (Venäjä), Zalgiris Kaunasin (Liettua) ja Aris Thessalonikin (Kreikka) riveissä.
Maajoukkueuransa aikana Möttölä on pelannut 109 maaottelua 14,1 pisteen keskiarvolla. Möttölä on maajoukkueen aktiivipelaajista ainoa, joka edusti Suomea miesten EM-lopputurnauksessa Ateenassa 1995. Möttölä on valittu Suomen Urheilutoimittajain Liiton valinnoissa "Vuoden koripalloilijaksi" kahdeksan kertaa.
Möttölän lisäksi ToPo julkisti perjantaina kolme uutta pelaajasopimusta. Keväällä 2008 Korisliigan vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi valittu 195-senttinen, 26-vuotias Corey Smith saapuu ToPoon Ruotsista, jossa hän pelasi viime kaudella Södertälje Kingsin riveissä. Kaudella 2007/08 Smith johdatti Kouvolan Kouvot SM-hopealle 20,2 pisteen, 8,5 levypallon, 2,5 syötön ja 1,7 riiston ottelukeskiarvoillaan.
Pelinrakentajaksi ToPo on värvännyt 186-senttisen Obie Trotterin, joka pelasi viime kaudella Ranskan ProB-liigaa Tuukka Kotin joukkuetoverina Brestissä. Trotter viimeisteli Brestin paidassa keskiarvoikseen 9,1 pistettä, 4,1 levypalloa, 4,0 syöttöä ja 1,9 riistoa ottelussa.
"Uutena" suomalaispelaajana ToPon rivistöihin liittyy 196-senttinen, lokakuussa 29 vuotta täyttävä Elias Kajander. Kajander aloitti viime kauden ToPossa, mutta pelasi kauden loppuun Espoon Hongassa 6,3 pisteen, 2,6 levypallon ja 1,0 syötön keskiarvoilla.
- Coreyssa ja Hannossa meillä on melkoinen syömähammas hyökkäyspäähän, ja Obie Trotter on perinteinen, hyvin pallosta huolta pitävä pointti, joka pystyy järjestämään palloa joukkuekavereille hyviin korintekopaikkoihin. Elias on puolestaan vanha tuttu luottopelaaja, joka tuo ryhmään kokemusta ja särmää, arvioi Kaminen tuoreita pelaajarekrytointeja.
Hanno Möttölän, Corey Smithin, Obie Trotterin ja Elias Kajanderin lisäksi ToPossa pelaavat kaudella 2009/10 Timo Heinonen, Panu Vertio, Eero Lehtinen, Jarkko Kyllönen, Tero Laitinen, Antti Niskanen, Mikael Sandberg, Michael Pounds, Tuomas Lehtinen sekä Joel Heinikoski.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.