11.12.2002 Suomalaisen koripalloilun tähti Hanno Möttölä päättää pestinsä espanjalaisjoukkue Tau Ceramica Vitoriassa. Möttölä ja Tau Vitoria ovat purkaneet yhteisymmärryksessä kesällä solmimansa sopimuksen. Aloite sopimuksen purkuun tuli Möttölältä.
Hanno Möttölä, 26, pelaa viimeistä kertaa Taun paidassa torstaina Euroliiga-ottelussa Israelissa Tel Aviv Maccabia vastaan. Sen jälkeen hänellä on vapaat paperit siirtyä toiseen seuraan Euroopassa tai Yhdysvalloissa.
- Syyt lähtööni johtuvat kentän ulkopuolisista asioista. On selvää, että jos olisin ollut tyytyväinen tilanteeseen, niin kaksivuotisen sopimuksen purkamiseen ei olisi päädytty näin aikaisessa vaiheessa. Yksityiskohtia en halua kommentoida, ne ovat minun ja Taun välisiä asioita, Möttölä sanoo.
Möttölä solmi heinäkuussa sopimuksen Espanjan hallitsevan mestarijoukkueen Taun kanssa. Sitä ennen hän pelasi kaksi kautta Pohjois-Amerikan koripalloliiga NBA:ssa Atlanta Hawksissa.
209-senttisen suomalaisen kausi lähti Espanjassa liikkeelle kaksijakoisesti. Espanjan liigassa hän sai kunniaa upottamalla avausottelussa Badalonaa vastaan ratkaisevan heiton viime sekunnilla, mutta toisinaan joutui nopeasti virhevaikeuksiin. Euroliigassa Möttölä loisti. Liigan avauspelissä hän tykitti 31 pistettä ja noukki seitsemän levypalloa Israelin mestarijoukkuetta Tel Aviv Maccabia vastaan. Hänet valittiin Euroliigan ensimmäisen viikon arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Kivenkovassa Euroliigassa Möttölän pistekeskiarvo on kuuden pelatun ottelun jälkeen 15,0. Pisteensä Möttölä on heittänyt hyvillä kahden (57,5) ja kolmen (43,7) pisteen heittojen onnistumisprosenteilla.
- Pelillisesti Tau Vitoria toi haasteita, sillä Euroliiga ja Espanjan ACB-liiga ovat erittäin kovia sarjoja. Ensimmäisen kierroksen voittoheitto ja ottelu Tel Aviv Maccabia vastaan ovat urani muistettavimpia suorituksia, Möttölä sanoi.
- Espanjalaisten fanien suuri innostus ja fanaattisuus ovat antaneet minulle mahtavia kokemuksia ja osoittavat kuinka vahvalla pohjalla koripallo Etelä-Euroopassa on. Lisäksi oli hienoa pelata uusien kavereiden kanssa. Erityisesti nuoren argentiinalaiskaksikon Luis Scola ja Andres Nocioni peli oli ihailtavaa. Heistä tullaan kuulemaan vielä rapakon toisellakin puolella.
- Urani on ollut täynnä oikeita valintoja, ja ne ovat osaltaan auttaneet minua näin pitkälle. Siksi olen pettynyt siihen, että valitsin seuran, joka ei sopinut minulle. On parempi päästä tästä tilanteesta eroon ajoissa. Olen tyytyväinen päästyäni Taun kanssa yhteisymmärrykseen ja luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Uudesta seurasta Möttölällä ei ole vielä tietoa. Hän tutkii jatkomahdollisuutensa huolella.
- En osaa vielä sanoa, kuinka kauan valinta kestää. Kiirettä ei kannata pitää, sillä kausi on vasta alkupuolella NBA:ssa ja Euroopassakin runkosarjoissa on yli puolet jäljellä.
Ennen siirtymistään Espanjaan Möttölä vietti kuusi vuotta Yhdysvalloissa: neljä Utahin yliopistossa ja kaksi viimeisintä NBA:ssa Atlanta Hawksin riveissä. Marraskuun lopussa Suomen Urheilutoimittajain liitto valitsi Hanno Möttölän kuudennen kerran peräkkäin vuoden parhaaksi koripalloilijaksi.
WNBA:ssa Awak Kuier palasi loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon, kun Dallas Wings voitti Phoenix Mercuryn 70-85 (36-45). Kuier tilastoi 15 minuutin peliajalla neljä pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.