18.3.2005 Scavolini Pesaro oli tiukan paikan edessä torstai-iltana kotihallissaan, kun vastaan juoksi Euroliigan jatkosarjassa Real Madrid. Jotta jatkomahdollisuudet pysyisivät avoimina Pesaro tarvitsi voiton. Kotiyleisölle sellaisen tarjoili suomalaislaituri Hanno Möttölä, joka heitti ratkaisevan kolmosen jatkoajan viimeisellä minuutilla ja nosti Pesaron 90-88-voittoon. Möttölä hassutti Real Madridin puolustusta yhteensä 23 pisteen edestä ollen kentän paras. Esitys toi Möttölälle uran toisen valinnan Euroliigan viikon pelaajaksi.
Euroliiga palkitsee viikottain kunkin pelikierroksen parhaan pelaajan. Möttölän torstainen esitys ei jättänyt valitsijoita kylmäksi. Ratkaisukolmosensa lisäksi 209-senttinen Möttölä rankaisi Real Madridia pitkin ottelua sen itsepäisestä yrityksestä pelata paikkapuolustusta. Möttölä teki kuuman heittokätensä kanssa tehokasta jälkeä. Hänen 11 pelitilanneheitostaan upposi peräti kahdeksan. Lisäksi Möttölä kaapi kuusi levypalloa, riisti kahdesti ja antoi yhden koriinjohtaneen syötön.
Ensimmäisen kerran Möttölä palkittiin Euroliigan viikon pelaajana syksyllä 2002, jolloin hän teki 31 pisteen ja seitsemän levypallon sensaatiomaisen debyytin sarjaan espanjalaisseura Tau Vitorian riveissä.
Hanno Möttölä oli ratkaista torstaina Real Madrid -ottelun jo varsinaisen peliajan lopussa. Hän nosti ensin Pesaron onnistuneella kolmosellaan tasatilanteeseen 76-76. Seuraavassa hyökkäyksessä Möttölä ajoi laidasta korille, viimeisteli onnistuneesti ja sai päälle vielä bonusvapaaheiton. Möttölä ei erehtynyt, vaan vei Pesaron 79-76-johtoon. Pesaro oli loppuhetkillä vielä 81-79-johtoasemassa, mutta Real Madrid nousi jatkoajalle Elmer Bennettin kahdella vaparilla, jotka amerikkalainen pussitti vain viisi sekuntia ennen loppua.
Jatkoajan viimeisellä minuutilla Möttölä heitti kolmosensa, joka nosti Pesaron 90-88-johtoon. Kori jäi ottelun viimeiseksi, sillä vieraiden Louis Bullockin kolmonen sekä Pesaron Scoonie Pennin kaksi vapaaheittoa menivät loppuhetkillä ohi. Pesaro selvisi Pennin ohiheitetyistä vapareista säikähdyksellä, kun Charles Smith kävi kaappaamassa huipputärkeän hyökkäyslevypallon.
Möttölä aloitti pelin vaihdosta, mutta pelasi 35 minuuttia. Pesaro-luotsi Marco Crespin mukaan Möttölän uuden vaihtomiehen roolin tarkoituksena on säästellä suomalaistähteä virhevaikeuksilta. Ainakin Real Madridia vastaan suunnitelma onnistui, sillä Möttölälle vihellettiin vain yksi virhe.
Möttölä oli pisteillään kentän korikuningas. Häntä säestivät pesarolaisista parhaiten Smith (19/4), Robert Archibald (16/7) ja Marko Milic (12/9).
Scavolini Pesaron toinen suomalaispeluri Teemu Rannikko joutui seuraamaan tunteikkaan Real Madrid –ottelun katsomon puolelta. Rannikko loukkasi ottelua edeltävänä päivänä nilkkansa harjoituksissa. Vamma ei ole vakava. Rannikko saattaa olla takaisin tositoimissa jo viikonvaihteen Italian liiga –kierroksella.
Euroliigan jatkolohkossa E Pesaro jakaa kakkostilan nyt FC Barcelonan kanssa. Molemmat ovat voittaneet neljästä ottelustaan kaksi. Lohkokärjessä on edelleen Moskovan TsSKA, jonka historiallinen 17 ottelun mittainen voittoputki Euroliigassa katkesi tällä viikolla. Barcelona yllätti sen ja vieläpä Moskovassa lukemin 79-68. TsSKA:n voittosuhde on 3-1.
Ensi viikon torstaina (24.3.) Pesaron huipputärkeät Euroliiga-ottelut saavat jatkoa. Joukkue matkaa FC Barcelonan vieraaksi. Mikäli Pesaro mielii pitää ohjat omissa käsissään, tulisi sen voittaa, jolloin Pesarolla olisi etu keskinäisistä otteluista. Pesaro voitti Barcelonan Italian maalla pelatussa ensimmäisessä koitoksessa niukasti 71-70.
Saksan Bundesliigassa Jukka Matisen Frankfurt Skylinersin viime aikoina esittämät nousujohteiset esitykset tulivat päätökseen, kun joukkue pelasi pois alta rästiottelun Bambergia vastaan. Bamberg kaatoi aneemisen Skylinersin helposti ja nappasi sarjapisteet 70-54-voitollaan. Matinen pelasi vartin ja kokosi kaksi pistettä sekä kaksi levypalloa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.