Hartonen jatkaa Kouvottarien penkin päässä – tukku runkopelaajia jatkosopimukseen

3.7.2019 12:44 Kouvot on solminut vuoden mittaisen sopimuksen päävalmentajana jatkavan Mika Hartosen kanssa. Vuoden mittaiset pelaajasopimukset ovat seuran kanssa allekirjoittaneet Kaisa Lind, Roosa Frimodig, Maria Koskinen ja Henriikka Vähäuski.

Mika Hartonen aloittaa neljännen kautensa Kouvottarien penkin päässä. Kuva: Ville Vuorinen

Neljännen kautensa Kouvottarien päävalmentajana aloittava Mika Hartonen on tehnyt kolmen vuoden aikana nousujohteisesta ja päämäärätietoista työtä joukkueen kanssa, mikä huipentui viime keväänä runkosarjan kolmanteen sijaan ja pronssipeliin Hyvinkäällä.

Lisäksi apuvalmentaja Joonas Frimodig jatkaa Kouvolassa. Hänen sopimuksensa kattaa myös ensi kauden, joten joukkue jatkaa tutun valmennuskaksikon alaisuudessa.

- Tunnelmat ovat odottavaiset, viime kausi antoi taas uskoa tekemiseen. Joukkueen kesätreeneissä on ollut hyvä meininki. Positiivisuus ja hyvä henki ovat taas tulevan kauden aseemme. Joukkueen rakentamiseen on käytetty paljon aikaa ja energiaa, katsotaan mihin se johtaa, kommentoi Mika Hartonen seuran nettisivuilla.

 

Lind, Frimodig, Koskinen ja Vähäuski jatkavat Kouvottarissa

Vuoden mittaiset pelaajasopimukset ovat seuran kanssa allekirjoittaneet Kaisa Lind, Roosa Frimodig, Maria Koskinen ja Henriikka Vähäuski. Koko nelikko pelasi joukkueessa myös viime kaudella, kun Kouvottaret ylsi pääsarjatasolla historiallisesti neljänneksi.

Kouvottarien monivuotinen kapteeni Kaisa Lind, 31, aloittaa jo neljännen kautensa kouvolalaisryhmässä. 180-senttinen laituri tilastoi viime kaudella tehot 4,1/2,1. Yhteensä Lindillä on kokemusta pääsarjatasolta peräti 11 kauden ajalta.

Kaisa Lind aloittaa jo 11. kautensa naisten Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen
Kaisa Lind aloittaa jo 11. kautensa naisten Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen

- Viime kaudesta jäi sen verran hampaankoloon, että ensi kaudelta tietenkin toivotaan mitalia kotiin. Myös fanit näyttivät todelliset kyntensä viime kaudella ja odotankin jo innolla syksyä, kun pääsee kotiyleisön eteen pelaamaan. Sitä ennen paiskitaan kuitenkin kesä hommia, jotta ollaan valmiita syksyllä, kun kausi alkaa, Lind kommentoi.

Kouvottarien oma kasvatti 166-senttinen takapelaaja Roosa Frimodig, 27, on pelannut ylimmällä sarjatasolla viisi kautta, joista kolme viimeistä Kouvottarissa. Viime kaudella Roosa oli loukkaantuneena sivussa kolme kuukautta, tehot 24 ottelussa olivat 4,1/1,8/1,0.

Roosa Frimodig: ”Hyvillä fiiliksillä tulevaan kauteen. Viime kaudesta on hyvä lähteä jatkamaan alkanutta Taret-buumia Kouvolassa. Omalta osalta aikeissa saada ehjä kausi kesästä lähtien.”
Roosa Frimodig: ”Hyvillä fiiliksillä tulevaan kauteen. Viime kaudesta on hyvä lähteä jatkamaan alkanutta Taret-buumia Kouvolassa. Omalta osalta aikeissa saada ehjä kausi kesästä lähtien.”

Kouvottarissa toisen kautensa aloittava Maria Koskinen (30) on pelannut korisliigassa aiemmin kaksi kautta, I divisioonassa kausia on takana kuusi. Mestaruutta Maria juhli PeKa:n paidassa kaudella 2017-18. Kouvottarien riveissä 165-senttinen takapelaaja tilastoi viime kaudella tehot 5,7/1,9/1,2/1,5r.

Maria Koskinen tilastoi Kouvottarien riveissä viime kaudella tehot 5,7/1,9/1,2/1,5r.
Maria Koskinen tilastoi Kouvottarien riveissä viime kaudella tehot 5,7/1,9/1,2/1,5r.

- Viihdyn Kouvottarissa oikein hyvin. Motivaatio on korkealla. Tutut valmentajat ja luottamus heihin helpottivat päätöstä. Toimivaan organisaatioon ja kannustavaan ympäristöön on helppo palata. Päätös jatkaa Kouvolassa ei ollut siis vaikea. Jatkan täällä nälkäisenä ja täynnä energiaa. Toivon pystyväni auttamaan joukkuettamme menestymään tälläkin kaudella, tavoitteena se kirkkain. Olen tehnyt koko kesän valtavasti töitä sen eteen, että olisin taas askeleen nopeampi, kovempi ja monipuolisempi, Koskinen kommentoi.

Kouvottarien junioripolun käynyt Henriikka Vähäuski, 18, pelasi viime kaudella ylimmällä sarjatasolla 20 ottelua tehoin 1,3/1,5. Samaan aikaan 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa 183-senttinen laituri/sentteri iski mainiot tehot 15,6/12,0/1,5r teholukemalla 20,5.

Kouvottarien pelaajasopimukset kaudelle 2019-2020: Kaisa Lind, Roosa Frimodig, Maria Koskinen ja Henriikka Vähäuski.

 

 

 
12.10.2021 20:18 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut jatkaa tappioitta

Naisten Korisliiga jatkui tiistaina yhdellä ottelulla. Paikallisottelussa ottivat yhteen Kouvottaret ja Peli-Karhut. Voitto matkasi lopulta Kotkaan Peli-Karhujen mukana.

2.10.2021 19:58 Naisten Korisliiga

Honka, Vimpeli ja PeKa kotivoittoihin – FoA haki pisteet Tampereelta

Naisten Korisliigan avauskierros saatiin pelattua päätökseen. Voittoihin ylsivät Honka, ViVe, PeKa ja FoA.

1.10.2021 20:24 Naisten Korisliiga

HBA vei pisteet avausottelussa

Naisten Korisliiga avattiin yhdellä ottelulla, kun HBA sai vieraakseen EBT:n. Samalla kotijoukkue pelasi ensimmäisen virallisen pelinsä uudessa kotihallissaan. Pisteet jäivät Helsinkiin 82-78.

1.10.2021 13:03 Korisliiga

Tervetuloa takaisin koriskatsomoihin ja -parketeille!

Kaudet koriksen pääsarjoissa käynnistyy ja harrastetasoillakin mennään jo täydellä vauhdilla. Lokakuun 1. päivänä poistuvat yleisesti myös yleisörajoitukset kaikkialta Suomesta. Suomen Koripalloliitto toivottaa koko korisperheen puolesta kaikki tervetulleeksi takaisin koriskatsomoihin ja -parketeille – vastuullisesti ja yhdessä!

30.9.2021 19:55 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen cup uudistuu, kruununa Final Four -huipennus

Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.

30.9.2021 11:00 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga-ennakko 3/3: PeKa, FoA, Honka ja ToPo mitalinkiilto silmissä kauteen

Ennakkojen viimeisessä osassa äänessä Peli-Karhut, Forssan Alku, Tapiolan Honka sekä ToPo. Monien papereissa nelikkoa voidaan povata sarjan kärkeen alkavalla kaudella.

29.9.2021 14:00 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga-ennakko 2/3: EBT, HBA ja Kouvottaret uusista asetelmista kauteen

Kouvottaret metsästää seurahistorian ensimmäistä SM-mitalia. EBT ja HBA lähtevät kauteen päämääränään pelaajakehitys, mutta myös menestymään.

28.9.2021 12:30 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga-ennakko 1/3: Catz, Pyrintö ja Veto hamuavat pudotuspelipaikkaa

2000-luvun kestomenestyjä Catz lähtee kauteen uuden äärellä, kun Petri Joukainen otti päävalmentajavastuun Lappeenrannassa. Tampereen Pyrinnön ja Vimpelin Vedon tavoitteena on pelata keväällä pudotuspelejä.

21.9.2021 10:43 Naisten Korisliiga

Honka vahvistuu Sandra Karsténilla – Jemina Airaksinen palaa kasvattajaseuraansa

Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on solminut sopimuksen Ruotsin liigassa pelanneen Sandra Karsténin kanssa. Kouvottaria kaksi edelliskautta edustanut Jemina Airaksinen palaa kasvattajaseuraansa.

7.9.2021 10:41 Naisten Korisliiga

Henna Salomaa palaa naisten Korisliigaan – myös Kelsey McClure vahvistamaan ToPoa

Torpan Poikien naisten Korisliiga-joukkue on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta tulevalle kaudelle. Joukkueeseen lisäkokemusta tuo paluun Korisliiga-kentille tekevä Henna Salomaa. Lisäksi seura solmi sopimuksen Kelsey McCluren kanssa.

6.9.2021 08:37 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaajaksi valittu Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Peli-Karhuissa

Hallitseva Suomen mestari sai iloisia uutisia, kun naisten maajoukkueen takapelaaja Linda-Lotta Lehtoranta solmi yksivuotisen jatkosopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

3.9.2021 08:30 Naisten Korisliiga

EBT:lle tärkeitä jatkosopimuksia: Vesiluoma, Mäntylä ja Niinikoski jatkavat

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Espoo Basket Team on solminut jatkosopimukset Lotta Vesiluoman, Kiia Mäntylän ja Amanda Niinikosken kanssa. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Juliana Haddad ja Roberta Björnman.

25.8.2021 08:55 Susiladies

Liisa Taponen on sitoutunut Illinoisin yliopistoon

Kasvattajaseurassaan Tampereen Pyrinnössä loistodebyyttikauden naisten Korisliigassa pelannut Liisa Taponen, 19, on tehnyt suullisen sitoumuksen University of Illinoisin kanssa. Susiladiessa tulikasteensa tänä kesänä saanut Taponen siirtyy Yhdysvaltojen yliopistosarjaan syksyllä 2022.

5.8.2021 09:07 Naisten Korisliiga

Upea ura jatkuu: Taru Tuukkanen vahvistamaan ToPoa

Suomalaisen naiskoripalloilun ikoni, Taru Tuukkanen, on solminut vuoden mittaisen sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Tuukkanen tekee paluun seuran edustusjoukkueeseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

26.7.2021 08:23 Naisten Korisliiga

Rashida Timbilla vahvistaa Kouvottaria – Elli Salovaara jatkaa

Naisten Korisliigan Kouvottaret on solminut tulevaa kautta koskevan pelaajasopimuksen kanadalaisen 185-senttisen Rashida Timbillan, 28, kanssa. Timbillan lisäksi takapelaaja Elli Salovaara, 20, jatkaa Kouvolassa myös tulevalla kaudella.

23.7.2021 10:00 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan vahvistettu sarjaohjelma kaudelle 2021-2022 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisien osalta käynnistyy lokakuun alussa ja mestari on selvillä viimeistään 26.4.2022. Myös naisten Korisliigassa siirrytään formaattiin, jossa joukkueet jaetaan tammikuussa ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

17.7.2021 13:21 Naisten Korisliiga

Magdalene Agyei ja Meri Damoiseaux jatkavat ToPossa

Torpan Poikien naisten Korisliiga-joukkue on solminut kaksi jatkosopimusta. Viime kausien luottopelaaja Magdalene Agyei, 22, jatkaa joukkueessa, jonka lisäksi myös Meri Damoiseaux, 20, on solminut jatkosopimuksen ToPon kanssa.

14.7.2021 13:03 Naisten Korisliiga

Elena Melto tekee paluun Lappeenrannan Catziin

Naisten Korisliigan Catz Lappeenranta sai riveihinsä kovan luokan paluumuuttajan, kun kaksi edellistä kautta Peli-Karhuissa pelannut Elena Melto, 35, palaa kasvattajaseuraansa. Melton ja Catzin välinen sopimus on yksivuotinen.

12.7.2021 14:43 Naisten Korisliiga

Vuoden kehittynein pelaaja Roosa Kosonen siirtyy Forssan Alkuun

Naisten Korisliigan kauden 2020/21 kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Roosa Kosonen, 21, siirtyy Catz Lappeenrannasta Forssan Alkuun. Alku on myös tehnyt sopimuksen Tampereen Pyrinnöstä siirtyvän Tinna Rantalaisen kanssa.

28.6.2021 11:06 Susiladies

Minna Sten on päättänyt lopettaa koripallouransa

Kaksinkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja, kolminkertainen Suomen mestari ja 76 naisten maaottelua pelannut Minna Sten, 33, on päättänyt lopettaa uransa.

Näytä lisää vastaavia