4.3.2019 08:40 Perjantaina peräti neljän jatkoajan jälkeen Atlanta Hawksin voittanut Chicago Bulls hävisi tällä kertaa sunnuntain myöhäisottelussa Hawksille 123-118. Lauri Markkanen säkitti 19 pistettä ja repi 9 levypalloa.

"Finnisher" oli joukkueensa paras pistemies Hawks-tappiossa. Kuva: Ville Vuorinen.
Aiempaa ottelua myötäillen jatkoajan mahdollisuus oli aistittavissa, kun ottelu eteni tiukkana kalkkiviivoille asti. Viimeisellä minuutilla Kevin Huerter nosti korin alta Hawksin 120-117-johtoon. Bullsin tasoitusyritykset kolisivat raudoissa ja loppulukemat heitettiin vapaaheittoviivalta.
Yhdessätoista peräkkäisessä ottelussa 20 pistettä tai yli heittänyt Markkanen kärsi kehnosta heittopäivästä pussittaen pelitilanneheittonsa 6/21, kolmosensa 3/9 ja vapaaheittonsa 4/5. Tästä huolimatta 19 pisteellä suomalainen oli joukkueensa etevin pistemies.
Markkanen noukki näppeihinsä myös yhdeksän levypalloa, jakoi kolme syöttöä ja riisti kahdesti.
Apuja Markkanen sai Antonio Blakeneyltä (17/2) ja Robin Lopezilta (16/6/4 syöttöä), kun taas Atlantan ykkösnimi oli viisi kolmosta säkittänyt Alex Len (28/9).
Bulls pelaa seuraavan kerran tiistain ja keskiviikon välisenä yönä vieraissa Indiana Pacersia vastaan.
NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazzin ilta meni ylitöiksi, kun utahilaiset kaatoivat Chicago Bullsin kahden jatkoajan jälkeen 150-147. Lauri Markkanen oli ilmiömäisessä vireessä 47 pisteellä.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi kotikentällään Atlanta Hawksille 122-132. Lauri Markkanen oli erinomaisessa heittovireessä säkittäen 40 pistettä ja noukkien 7 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz voitti Boston Celticsin 103-105, kun Jusuf Nurkic nosti loppulukemat 0,6 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen säkitti 20 pistettä ja repi 9 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Phoenix Sunsille 118-96. Lauri Markkanen jatkoi alkukauden pistetehtailuaan, kun suomalainen säkitti 33 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazzin loppukiri jäi palkinnotta, kun Portland Trail Blazers veti pidemmän korren 134-136. Lauri Markkanen tilastoi 32 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 3 riistoa ja 3 torjuntaa.
NBA:ssa Lauri Markkanen heitti uransa uudeksi piste-ennätyksekseen 51, kun Utah Jazz voitti Phoenix Sunsin kotikentällään 138-134. Pisteidensä oheen 14 levypalloa kerännyt Markkanen on ensimmäinen Jazz-pelaaja, joka on tehnyt yli 50 pistettä pelissä sitten Karl Malonen.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.