HBA-Märsky tyttöjen joukkue Nuorten Euroopan Liigan voittoon

14.4.2014 HBA-Märskyn tyttöjen joukkue on voittanut koripallon Nuorten Euroopan Liigan alle 19-vuotiaiden sarjan. Kauden päättäneessä turnauksessa, niin sanotuissa Superfinaaleissa, joukkue voitti kaikki viisi peliään.

Puolan Ostrolekassa pelattuun finaaliturnaukseen oli selviytynyt kauden kuusi parasta joukkuetta. Runkosarja pelattiin kolmena nelipäiväisenä turnauksena. Jokaisessa turnauksessa kaikki joukkueet pelasivat viisi ottelua. HBA-Märsky sijoittui runkosarjassa neljänneksi Valko-Venäjän 17-vuotiaiden maajoukkueen edetessä finaaliturnaukseen ykkösenä. Finaaliturnaus oli varsin tasainen, sillä viidestä voitokkaasta ottelusta kolme ratkesi märskyttärille vasta viime minuuteilla muutaman pisteen turvin.

- Tämä oli upea turnaus tytöiltä. Vaikeilla hetkillä joukkueesta nousi esiin aina uusia ratkaisijoita. Jokainen pelaaja täytti oman roolinsa ja halusi pelata joukkueelle. Hieno yhteishenki näkyi läpi kauden, mutta erityisesti otteluiden tiukoilla hetkillä yhteishengen merkitys korostui. Tämä oli hieno saavutus pelaajille, mutta myös tärkeää koko suomalaiselle naiskoripalloilulle”, suitsutti iloinen HBA-Märskyn päävalmentaja Mirka Dettmann.

HBA-Märskyn Anniina Äijänen valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Sandra Karsten puolestaan valittiin joukkueen parhaaksi.

Myös HBA-Märskyn pojat ovat selviytyneet myös Nuorten Euroopan Liigan Superfinaaleihin. Finaaliturnaus pelataan Samarassa Venäjällä huhti-toukokuun vaihteessa. Antti Koskelaisen ja Hanno Möttölän valmentama joukkue pelaa alle 20-vuotiaiden finaaliturnauksessa, johon on selviytynyt kauden kahdeksan parasta runkosarjajoukkuetta.

Tyttöjen U19 Superfinaaleiden tulokset

HBA-Märsky - Rigas 3.BJSS, Latvia 80 – 49 (27 – 11, 17 – 19, 11 – 14, 25 – 5)
HBA-Märsky - BG Luleå, Ruotsi 53 - 51 (10 - 13, 18 - 11, 11 - 15, 14 - 12)
HBA-Märsky - BC Alvik Basket, Ruotsi 48 - 42 (13 - 11, 9 - 9, 13 - 11, 13 - 11)
HBA-Märsky - Belarus U17, Valko-Venäjä 55 - 48 (19 - 17, 9 - 9, 12 - 11, 15 - 11)
HBA-Märsky - MUKS Unia Basket, Puola 65 - 40 (3 - 19, 11 - 10, 11 - 14, 15 - 22)

 

Kaikki tulokset osoitteesta http://www.eybl.lv/new/g_u19_main.php

HBA-Märskyn joukkue Superfinaaleissa

Elina Koskimies
Armi Anttila
Sini Mäkela
Sandra Karsten
Ella Väätänen
Ninni Salmi
Evianna Sipilä
Jenni Rantanen
Anniina Äijänen
Selina Dockery

valmentajat Mirka Dettmann ja Tuomas Rahkonen
fysioterapeutti Jarkko Aho
joukkueenjohtaja Pihla Nikkarinen

Lisätietoja: www.hba.fi, www.marsky.fi
 
27.7.2017 Junioriturnaus

Delfin Basket täydentää koripalloväen juhlavuoden

Tampereella järjestettävä koripalloturnaus Delfin Basket Tournament täyttää 30 vuotta. Ensimmäisen kerran vuonna 1988 järjestetty koripalloturnaus on vakiinnuttanut paikkansa Suomen suosituimpana koripalloturnauksena.

29.7.2016 Valmentajat

Delfin Basket Tournament 2016 käynnistyy Tampereella

Jo 29. kansainvälinen Delfin Basket -koripalloturnaus pelataan Tampereella 29.-31.7. Tapahtuma kerää kaikkiaan noin 5,000 osallistujaa Tampereelle pelaajien, huoltajien, valmentajien, katsojien ja vapaaehtoisten muodossa. Delfin Basketin yhteydessä nähdään myös kaksi juniorimaaottelua sekä Susijengin ja Belgian välinen maaottelu.

23.12.2015 Läntinen alue

Tampereen Tesomalle nousee uusi korispyhättö

Ensi syksynä 70 vuotta täyttävä Raholan Pyrkivä ei voisi juhlavuodeltaan enempää toivoa kuin vuosikymmeniä unelmoidun monitoimihallin toteutumisen. Tamperelaisseuran unelmat ovat vuosien määrätietoisen ja sitkeän työn jälkeen käymässä toteen, sillä Tesomalle on parhaillaan rakenteilla kolmen täysmittaisen koripallokentän kokonaisuus. Tesoman uuden korispyhätön on määrä avautua ensi kesänä.

2.11.2015 Kaakkoinen alue

Jengi Heinolasta -musiikkivideolla huippuartistit ja korisjunnut fiilistelevät koriksen parissa

Heinolan NMKY saa positiivista julkisuutta koris- ja musiikkikaupunki-imagolleen huippuartisteja vilisevän Jengi Heinolasta -videon ansiosta. Pääesiintyjä on lahtelainen rap-artisti Brädi.

14.3.2013 Eteläinen alue

Honkahalli on Vuoden Liikuntapaikka 2013

Espoossa Tapiolan urheilupuistossa sijaitseva Honkahalli on palkittu Vuoden Liikuntapaikkana 2013. Valinta julkistettiin torstaina 14.3.2013 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, jossa alkoivat kaksipäiväiset liikunta-alan ammattilaisten Sportec-, Greentec-, Gymtec- ja Fysiotec-messut.

16.5.2020 10:37 Kesäleirit

Topias Palmi -korisleiri 14.-18.6.2020 Varalan Urheiluopistolla

Topias Palmi liittyy niiden suomalaisten maajoukkuepelaajien joukkoon, jotka järjestävät kotimaassa oman nimikkoleirin koripallojunioreille. 2005-2010 syntyneille suunnattu leiri pidetään 14.-18.6.2020 Varalan Urheiluopistolla.

23.7.2019 09:48 Seura tiedottaa

Seniorikoripallon MM-kisat valtaavat Espoon 25.7.-4.8.2019

Tapiolan Honka isännöi yhdessä Espoon kaupungin kanssa seniorikoripallon MM-kisoja Espoossa heinä-elokuun taitteessa, 25.7.-4.8.2019. Turnaukseen saapuu yli 230 joukkuetta 42 maasta ja turnausvieraita odotetaan saapuvaksi noin 4000.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

10.4.2019 11:37 Seurauutinen

Seurauutisia #9: Nollatoleranssi häirinnälle ja syrjinnälle

Koripalloliitto on laatinut toimintaohjeet häirintään ja syrjintään puuttumiseen. Nollatoleranssi häirinnälle ja syrjinnälle -dokumentti on kaikkien liiton jäsenseurojen käytettävissä.

25.1.2019 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #2: Koripalloliitto hakee pilottiseuroja Et ole yksin -hankkeeseen

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.

23.8.2018 13:22 Koulutus

Assist Center tuo yhteistyötä ja avunantoa koripalloseurojen ja -oppilaitosten valmennusosaamisen kehittämiseen, keskuksen toiminta käynnistyy 2019

Suomen Koripalloliitto ja Lohjan Kisakallion Urheiluopisto ovat perustamassa suomalaisen koripallon osaamiskeskusta kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n ja Suomen olympiakomitean avustuksella. Assist Centeriksi nimetyn keskuksen toiminta käynnistyy vuoden 2019 alussa ja keskuksen johtajaksi on nimetty kasvatustieteen maisteri, koripallovalmentaja Jyri Lohikoski.

Seurauutisia #10: Seuratoiminnan kehittämistukea kuudelle koripalloseuralle

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Seurauutisia #9: Lauri Markkasen Koriskoulun kevätturnaus sai odotetun vieraan

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa jatkossa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkeistä hyviksi havaituista toimintamalleista.

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu vahvana – liikunnan riemua tarjottu jo yli 42 000 lapselle

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmän päivittäistavaratoimiala ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyölleen. Lasten liikuttamiseen keskittyneen yhteistyön helmiä ovat olleet Pikkusudet -tapahtumat sekä Pirkka Street Basket -kiertue, joiden avulla on tarjottu liikunnan riemua jo yli 42 000 lapselle.

Seurauutisia #8: Liikunnan riemua ja koriksen alkeita Pikkusudet-riehoissa

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa jatkossa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkeistä hyviksi havaituista toimintamalleista.

Seurauutisia #7: Kutsu Tähtiseura-laatuohjelmaan

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

Seurauutisia #6: Kevään Pirkka Street Basket -kiertueella mukana 19 seuraa

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

Galaxin Pallon uusi kausi starttaa – koriksella kaksi omaa jaksoa

Lauantaina 3.3. alkavalla Galaxin Pallon tuotantokaudella jokainen laji isännöi kahta omaa jaksoa. Koriksen lisäksi mukana ovat lentopallo, jalkapallo ja salibandy.

Seurauutisia #4: Pikkusudet – onhan seuranne jo mukana?

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

Näytä lisää vastaavia