HBA-Märskyn Eetu Villa Carroll Collegeen

12.6.2018 10:20 HBA-Märskyssä päättyneellä kaudella pelannut Eetu Villa, 18, lähtee ensi kaudeksi Atlantin taakse yliopistokoripallon pariin Carroll Collegeen.

Eetu Villa pelaa ensi kaudella NAIA:ta Carroll Collegessa. Kuva: Goranka Zloporubovic

198-senttinen Villa on Tapiolan Hongan kasvatti, joka tehtaili viime kaudella Divari A:ssa keskimäärin 3,7 pistettä, 2,1 levypalloa ja 0,8 syöttöä ottelua kohden heittäen kolmosensa tarkkuudella 42,9%. Villa siirtyi kasvattajaseurastaan HBA-Märskyn rivistöön ensimmäisen A-poikavuotensa jälkeen.

Villan uusi opinahjo Carroll College pelaa yliopistosarjanaan NAIA:ta (National Association of Intercollegiate Athletics).

– Lähden hyvillä fiiliksillä pelaamaan NAIA:ta. Se tuntuu sopivalta tasolta jatkaa kehittymistä pelaajana. Mukava päästä pitkästä aikaa uuteen ympäristöön, Ville kertoo.

– Yliopistolta otettiin yhteyttä ja kävin siellä lyhyellä vierailulla. Paikka tuntui hyvältä sekä koripallon että opiskelun kannalta, hän jatkaa.

Villa on pelannut yhteensä 24 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueiden paidassa. Hän edusti Sudenpentuja sekä vuoden 2018 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa että historiallisissa vuoden 2017 17-vuotiaiden MM-kisoissa.

Lisätietoja: Carroll Men's Basketball Inks Finnish Forward

Henkilöt

 
11.8.2018 09:57 Miesten I divisioona A

Nikkarinen ja Matinen ToPon divarijengin peräsimeen

Miesten I Divisioona A:ta pelaavan ToPon valmennusjohto uudistuu kaudelle 2018-19. Joukkueen päävalmentajan tehtäviin ryhtyy maan kokeneimpiin valmentajiin lukeutuva Eero Nikkarinen, jonka apuvalmentajaksi saapuu 91 maaottelua pelannut ja neljä Suomen mestaruutta voittanut Jukka Matinen.

3.8.2018 13:03 Miesten I divisioona A

Dedrick Basile Oulun NMKY:n pelinrakentajaksi

Miesten Divari A:ta pelaava Oulun NMKY on kiinnittänyt kauden 2018-19 ensimmäiseksi amerikkalaispelaajakseen 178-senttisen Dedrick Basilen. Basile on monipuolinen pisteidentekijä ja erinomainen pallonriistäjä.

31.7.2018 16:16 Miesten I divisioona A

Jarred Jones Lahti Basketballin riveihin

Marraskuussa 25 vuotta täyttävä 201-senttinen Loyolan (MD) yliopiston kasvatti Jarred Jones vahvistaa Lahti Basketballia miesten Divari A:ssa kaudella 2018-19. Sopimukseen sisältyy koeaika.

27.7.2018 14:22 Miesten I divisioona A

Ilkka Vuori palaa parketille Lahti Basketballin riveissä

Korisliigan 2000-luvun merkittävimpiin pelaajiin lukeutuva 181-senttinen ja 32-vuotias Riihimäen Kolmoskorin kasvatti Ilkka Vuori palaa kansallisille koripallokentille Divari A:ta pelaavan Lahti Basketballin paidassa. Vuori tekee paluun kolmen vuoden tauon jälkeen.

5.7.2018 13:26 länti

Turkuun muuttamassa ja joukkuetta vailla?

Onnistuitko saamaan opiskelupaikan Turusta? Oletko muuttamassa tai ehkäpä asut jo täällä Turussa ja etsit itsellesi joukkuetta? Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

18.6.2018 22:48 Korisliiga

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2018-19 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2018-19. Korisliigaan myönnettiin 11 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä.

15.6.2018 09:43 Miesten I divisioona A

Forssan Koripojille nippu pelaajasopimuksia

Miesten I divisioona A:ssa pelaava FoKoPo on solminut jatkosopimukset Johan Kotavuon, Aku Haikosen, Konsta Mastomäen ja Antti Heinosen kanssa.

31.5.2018 13:31 Miesten I divisioona A

Ynnin valmennustiimi kasassa

Miesten I divisioona A:ssa pelaavan Oulun NMKY:n, Ynnin, päävalmentajana jatkaa Jussi Eskola, joka saa avukseen viime kaudellakin apuvalmentajana toimineen Ilkka Immosen sekä Juha Valkaman.

7.5.2018 12:09 Miesten I divisioona A

Petri Velling Lahti Basketballin peräsimeen

Lauantaina Korisliigan pronssimitalin Seagullsin apuvalmentajana kaulaansa saanut Petri Velling, 35, on I divisioona A:ssa pelaavan Lahti Basketballin uusi päävalmentaja. Sopimus on yksivuotinen.

3.5.2018 10:15 Miesten I divisioona A

Michael Besselink vaihtaa yliopistokseen Binghamtonin

Porvoon Tarmossa Divari A:ta hurjilla tilastoilla pelannut 18-vuotias Michael Besselink on vaihtanut ensi kauden yliopistokseen Binghamtonin. Aiemmin suullisesti Maristin yliopistoon sitoutunut Besselink veisteli Tarmolle päättyneellä kaudella keskimäärin 16,3 pistettä, 5,2 levypalloa ja 2,7 syöttöä.

3.5.2018 09:19 Miesten I divisioona A

Lahti Basketballin Robert Bärlund Augustan yliopistoon

Lahti Basketballin nuori sentteri Robert Bärlund, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA2:ssa pelaavaan Augustan yliopistoon. 202-senttinen Bärlund tehtaili lahtelaisille Divari A:ssa keskimäärin 7,1 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.

2.5.2018 10:36 Miesten I divisioona A

Vesa Mäkäläinen jatkaa uraansa Lahti Basketballin riveissä

Pääsarjauransa kuluvaan kauteen päättänyt Vesa Mäkäläinen nähdään tulevalla kaudella I divisioona A:n parketeilla Lahti Basketballin paidassa.

Tuukka Jaakkola yliopistoparketeille Cal Polyyn

HBA-Märskyn sentteri Tuukka Jaakkola, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA-kentille Cal Polyn yliopistoon. Viimeiset kolme kautta HBA-Märskyssä pelannut 207-senttinen Jaakkola tehtaili Divari A:ssa kaudella 2017/18 keskimäärin 6,0 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden.

Andre Gustavson sitoutunut Richmondin yliopistoon

HBA-Märskyn Andre Gustavson, 18, on tehnyt sitoumuksen Richmondin yliopiston kanssa. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo tehtaili päättyneellä kaudella Divari A:ssa HBA-Märskyn riveissä keskimäärin 11,6 pistettä, 3,0 levypalloa ja 2,5 syöttöä ottelua kohden.

Lapuan Kobrat liigakarsinnan voittoon – jatkaa Korisliigassa kaudella 2018/19

Lapuan Kobrat päihitti HBA-Märskyn suoraan kahdessa ottelussa kuluvan vuoden liigakarsinnoissa. Paikka ensi kauden Korisliigassa varmistui Kobrien perjantaisella 84–72-voitolla.

Ura Basket hurjasteli Divari-A:n mestaruuteen

Kaarinan Ura Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta. Joukkue kaatoi finaalisarjan neljännessä ottelussa perjantaina HBA-Märskyn numeroin 106–87.

LoKoKo Bisons juhlii miesten I divisioona B:n voittoa

Loimaan LoKoKo Bisons otti torstaina kolmannen voiton Helsingin NMKY:stä miesten I divisioona B:n finaaleissa. 97–70-voitolla loimaalaiset pääsivät juhlimaan sarjan mestaruutta ja nousua I divisioona A:han.

Ura Basket haki toisen voiton Divari-A:n finaaleissa

Kaarinan Ura Basket kävi hakemassa keskiviikkona toisen kiinnityksen miesten I divisioona A:n mestaruuteen. Ura kairasi tasaisen kamppailun lopuksi 91–81 -voittoon.

9.4.2018 Ajankohtainen

Catz II ja Tapiolan Honka lunastivat sarjapaikat I divisioonien nousukarsinnoissa

Viikonloppuna pelatuissa nousukarsinnoissa Catz II varmisti nousukarsinnoissa sarjapaikan naisten I divisioonaan. Miesten I divisioona B:hen nousee Tapiolan Honka.

LoKoKo Bisons toiseen voittoon Divari-B:n finaaleissa

Loimaalainen LoKoKo Bisons otti toisen voiton miesten I divisioona B:n finaaleissa maanantaina. Loimaalaiset kaatoivat ottelun loppumetreillä Helsingin NMKY:n numeroin 84–80.

Näytä lisää vastaavia