HBA-Märskyn pojat divarikauteen 379 nuorten maaottelun vauhdittamana

Alkavalla kaudella miesten I Divisioona B:ssa pelaava HBA-Märskyn joukkue on aloittanut harjoittelunsa intensiivisen nuorten maajoukkuekesän päätyttyä. Kauteen nuori joukkue lähtee peräti 379 nuorten maaottelun vauhdittamana.

Suomen Cup on avoin turnaus kaikkien sarjatasojen mies- ja naisjoukkueille.

HBA-Märskyn joukkue on koulujoukkueena odotetusti keski-iältään varsin nuori. Vanhin on joukkueen ainoa 1993 syntynyt pelaaja Markus Vallila, kaikki muut kuuluvat 1994–96 ikäluokkaan ja pelaavat siten A-poikien SM-sarjaa omissa seurajoukkueissaan.

Ensimmäisen kerran HBA-Märsky pelaa yhdessä 13.–16. Syyskuuta pelattavassa vuoden ensimmäisessä EYBL-turnauksessa Virossa Jõhvin kaupungissa. Turnauksessa ovat mukana mm. venäläiset Himki ja Moskovan Dynamo sekä latvialainen Ventspils.

– Vaikka yhteisiä harjoituksia ennen ensimmäistä EYBL-turnausta ei juurikaan tule, kokemusta yhdessä pelaamisesta pojilla kuitenkin on kahden ikäluokan maajoukkueista. On myös muistettava, että HBA:n perusajatus on kehittää pelaajia yksilöinä paremmiksi ja pelien tehtävä on osaltaan palvella tätä tavoitetta, toteaa joukkueen käskijä Anton Mirolybov.

Miesten otteluista harvoilla HBA-Märskyn pelaajilla on toistaiseksi kokemusta, joten pelit I Divisioona B:ssä ovat erittäin tärkeässä roolissa pelaajien kehityspolulla.

– Nuorten maaotteluita pelaajillamme on roppakaupalla, mutta miesten otteluista joukkueellamme ei vielä ole ylenpalttisesti kokemusta. Sen vuoksi alkava kausi on poikien kehityksen kannalta mainio tilaisuus saada kovuutta ja kovia otteluita. On ainutlaatuista lajin kannalta, että saamme lahjakkaat urheilijat yhteen harjoituksissa ja otteluissa, iloitsee Mirolybov.

#SukunimiEtunimiPituusSyntynytSeura
1AidooHarold ”Fiifi”1755.4.1996PuHu Juniorit, Vantaa
5TahvanainenJoonas19816.4.1996Helsingin NMKY
7HerralaJoni19026.9.1994Tapiolan Honka
8VallilaMarkus19319.5.1993Helsingin NMKY
12RajalaJulius20512.6.1994Tapiolan Honka
14NuolivirtaMika2101.10.1994JKS, Järvenpää
15MichelsenOskar20324.5.1995Helsingin NMKY
20VentoniemiHenri20111.8.1995Tapiolan Honka
22NieminenSamuli20024.8.1996JKS, Järvenpää
23NiemistöHenri1944.4.1996Tapiolan Honka
53KauhanenMikael2025.7.1994Helsingin NMKY
55Van SantenThomas20524.5.1996Tapiolan Honka

Päävalmentaja Anton Mirolybov