Helsinki Seagulls etsii Petteri Koposen johdolla ensimmäistä Pantteriaan – kantaako Joutsenlaulu hedelmää?

1.10.2021 07:34 Helsinki Seagullsin huikea runkosarjamenestys ei taannut viime keväänä mestaruutta. Nyt joukkue lähtee kauteen yhdellä Suomen kaikkien aikojen pelaajista vahvistettuna.

Petteri Koponen oli ratkaisevassa roolissa nuorena poikana, kun hän juhli Hongan kanssa kahta Suomen mestaruutta ennen ulkomaille lähtöään. Kuva: Ville Vuorinen

Helsinki Seagulls laittoi viime kaudella kaikki panokset pöytään ja pelasi huikean runkosarjan. Joukkue selvisi playoffeihin koko sarjataulukon kärjessä järisyttävällä 20 voiton ja vain kahden tappion tilastolla. Matkan varrella haaviin tarttui myös Suomen cup -pokaali.

Välierissä joukkue kuitenkin yllätettiin pahemman kerran. Teemu Rannikon johtama Salon Vilpas onnistui omalla matkallaan kohti Suomen mestaruutta pudottamaan Seagullsin pronssipeliin Tampereen Pyrintöä vastaan. Seagulls otti näin ollen kahdeksanvuotisessa historiassaan jo peräti kolmannen pronssimitalin, ja sitä kirkkaammat mitalit jäivät vieläkin odottamaan.

Jotta vajaaksi jääneiden kausien historia päättyisi tähän, joukkue palkkasi aseen, joka on kaikkea muuta kuin salainen. Yksi Suomen menestyneimmistä koripalloilijoista, Petteri Koponen, matkusti Italiasta Suomeen ja ilmoitti hieman yllättäen pelaavansa uransa todennäköisesti viimeisen kauden kotikaupungissaan Helsingissä.

– Aion nyt nauttia siitä, että saan olla kotona ja pelata koripalloa Suomessa. Kun saa karsittua aiempiin vuosiin kuulunutta ainaista matkustamista, niin päällimmäisenä ajatuksena on voittaa pelejä, Koponen toteaa.

Seagullsin pelinjohtajan tontti voi tuoda mukanaan paineita – jopa sellaiselle pelaajalle, joka on pitkällä urallaan tärisyttänyt Euroliiga-parkettia legendaarisissa suurseuroissa. Kaikille yleisössä on nimittäin selvää, että aika voittaa on nyt, jos koskaan. Koponen kuitenkin toteaa, ettei kuluta energiaansa miettimällä paineita, sillä ammattiurheilussa ne ovat läsnä aina ja kuuluvat oleellisesti asiaan.

– Totta kai se olisi omallekin uralle hieno kruunaus, että pääsisimme nostamaan Pantterin keväällä, mutta toisaalta sen tietää, kuinka pienistäkin asioista mestaruudet usein jäävät kiinni. On ainoastaan inhimillistä, että uran varrelle sattuu joskus otteluita, joissa keskittyminen herpaantuu väärässä paikassa, ja ne paineet ennen ottelua ovat vain merkki siitä, että silloin asenne on kohdallaan.

Koponen muistuttaa samalla, että kaikki ei myöskään ole kiinni pelkästään kokoonpanon laadusta. Vaikka porukka olisi kuinka hyvä, on valtavan paljon muitakin muuttujia kuin pelaajamateriaali ja asenne, jotka vaikuttavat siihen, loksahtavatko palaset täydellisesti kohdilleen.

Ja ainakaan pelaajamateriaalista ei Seagullsin voittokulku todellakaan jää kiinni. Kotimaiset runkotähdet Shawn Huff, Antti Kanervo ja Tuukka Kotti jatkavat remmissä yhä. Joukkueessa voidaan siis aika ajoin nähdä kentällä yhtä aikaa peräti neljä Susijengin vakionaamaa.

– Kunhan saamme kunnolla integroitua kaikki kolme ulkomaalaisvahvistusta peliin mukaan, meillä tulee olemaan käytössä todella laaja rosteri. Jo pelkän työn mielekkyydenkin kannalta on valtavan hienoa, että pääsee kentälle tuttujen kavereiden kanssa, ja lisäksi sitä tietää jo valmiiksi, minkälaisia vahvuuksia ja mieltymyksiä pelitilanteissa esimerkiksi Shawnilla, Antilla ja Tuukalla on.

Pelikonsepti joukkueessa tulee olemaan kutakuinkin samankaltainen kuin edelliselläkin kaudella, ja se kehittyy entisestään kauden edetessä. Koposen oma tehtävä on kuitenkin panostaa monipuoliseen ykköspaikan pelaamiseen ja huolehtia oman pistetykityksen lisäksi siitä, että pallo päätyy oikeisiin käsiin oikealla hetkellä.

– Jaan pelinjohtovastuun yhdessä Lassi Nikkarisen kanssa, josta olen huomannut jo treeneissä, että hän on kehittynyt koko ajan, ja Susijengi-kesä on tehnyt hänellekin hyvää. Hän tekee paljon oikeita valintoja. Nuorta verta takakentällemme tuo myös Emil Skyttä, jolla näkyvät kaikki edellytykset lyödä lajissa läpi.

Palaset ovat siis kohdallaan. Jää nähtäväksi, toistuuko Korisliigassa tällä kaudella samanlainen legendaarisen pelinjohtajan joutsenlaulu kuin viime kaudellakin.

Helsinki Seagulls 21-22 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

Henkilöt

 
5.12.2025 20:43 Korisliiga

Lahti jo toiseen voittoon Seagullsista – taulukon huipulla Vilpas ja Honka jatkavat pisteiden keruuta

Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.

5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

Näytä lisää vastaavia