Helsinki Seagulls kehittämään miesten huippukoripalloa, Larkas joukkueen päävalmentajaksi

16.8.2013 Helsingin haasteellista huippukoripallon tilannetta korjaamaan on synnytetty uusi koripallojoukkue nimeltään Helsinki Seagulls. Joukkue keskittyy miesten kilpakoripallon kehittämiseen ja aloittaa toimintansa miesten Divari A:ssa kaudella 2013/14. Uuden edustusjoukkueen päävalmentajana aloittaa Mikko Larkas.

Mikko Larkas luotsaa Helsinki Seagullsin neitsytkaudelleen miesten Divari A:ssa. Kuva: Tuomas Venhola.

– Huippukoripallon tilanne on ollut Helsingissä haasteellinen jo jonkin aikaa, kun vain yksi joukkue on ollut kiinnostunut pyörittämään SM-tason joukkuetta, eikä sielläkään ole ollut riittäviä resursseja. Koripallo on hyvinkin stadilainen laji ja merkittävä osa juniorikoripalloilijoista on tältä alueelta. He tarvitsevat sekä esikuvia että kasvupolun, kertoo uuden joukkueen kehittämisprojektista vastaava Mikko Tanner.

 

Helsinki Koripalloseura Oy on tehnyt sopimuksen ToPo juniorit ry:n kanssa ja seuran hallitseman pelilisenssin sopimusyhteisöksi on hyväksytty liiton vahvistuksella Helsingin Koripalloseura Oy. Sopimusyhteisön edustusjoukkue aloittaa pelit heti syyskuussa nimenään Helsinki Seagulls.

 

Joukkueen, tuttavallisemmin Gullsin, päävalmentajaksi on nimitetty Honka-taustainen Mikko Larkas, joka valmentaa tänä kesänä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta.

 

– Joukkueen runko on jo kasassa ja valmistautuminen aloitettu. Ensimmäisen kauden tavoite on saada joukkue toimimaan ammattimaisesti niin kentällä kun sen ulkopuolellakin sekä taistella noususta miesten Korisliigaan. On ollut myös ilo huomata helsinkiläisten koripalloseurojen kiinnostus yhteistyötä kohtaan. Yhdessä tekemällä pystymme varmasti luomaan paremman menestymismahdollisuuden helsinkiläiselle huippukoripalloseuralle, Larkas linjaa.

 

Myös ToPon miesten joukkue on päättänyt liittyä osaksi Gullseja. 

 

– Pohdimme paljon eri vaihtoehtoja jatkon osalta, ja tämä oli ehdottomasti meidänkin kannalta fiksuin vaihtoehto. Kun tavoitteena helsinkiläisellä joukkueella pitää tietysti olla Korisliigassa oleminen, ei meidän pienellä ryhmällä ollut enää nykypäivänä voimia pyörittää kustannusrakenteeltaan näin raskasta toimintaa. Nyt olemme osa isompaa kuviota ja olo on hyvä ja helpottunut, kommentoi ToPon miesten joukkueen liiketoimista vastannut Ville Kaunola.

 

Uuden joukkueen kokoonpanosta, tarkemmista tavoitteista, muusta henkilökunnasta ja muusta tiedotetaan enemmän elokuun lopussa. Helsinki Seagulls pelaa kotipelinsä ainakin ensimmäisellä kaudella Töölön Kisahallissa.

 

 

Lisätiedot: Helsinki Seagulls
 
4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

Tuukka Jaakkola yliopistoparketeille Cal Polyyn

HBA-Märskyn sentteri Tuukka Jaakkola, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA-kentille Cal Polyn yliopistoon. Viimeiset kolme kautta HBA-Märskyssä pelannut 207-senttinen Jaakkola tehtaili Divari A:ssa kaudella 2017/18 keskimäärin 6,0 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden.

Andre Gustavson sitoutunut Richmondin yliopistoon

HBA-Märskyn Andre Gustavson, 18, on tehnyt sitoumuksen Richmondin yliopiston kanssa. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo tehtaili päättyneellä kaudella Divari A:ssa HBA-Märskyn riveissä keskimäärin 11,6 pistettä, 3,0 levypalloa ja 2,5 syöttöä ottelua kohden.

Lapuan Kobrat liigakarsinnan voittoon – jatkaa Korisliigassa kaudella 2018/19

Lapuan Kobrat päihitti HBA-Märskyn suoraan kahdessa ottelussa kuluvan vuoden liigakarsinnoissa. Paikka ensi kauden Korisliigassa varmistui Kobrien perjantaisella 84–72-voitolla.

Ura Basket hurjasteli Divari-A:n mestaruuteen

Kaarinan Ura Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta. Joukkue kaatoi finaalisarjan neljännessä ottelussa perjantaina HBA-Märskyn numeroin 106–87.

LoKoKo Bisons juhlii miesten I divisioona B:n voittoa

Loimaan LoKoKo Bisons otti torstaina kolmannen voiton Helsingin NMKY:stä miesten I divisioona B:n finaaleissa. 97–70-voitolla loimaalaiset pääsivät juhlimaan sarjan mestaruutta ja nousua I divisioona A:han.

Ura Basket haki toisen voiton Divari-A:n finaaleissa

Kaarinan Ura Basket kävi hakemassa keskiviikkona toisen kiinnityksen miesten I divisioona A:n mestaruuteen. Ura kairasi tasaisen kamppailun lopuksi 91–81 -voittoon.

9.4.2018 Ajankohtainen

Catz II ja Tapiolan Honka lunastivat sarjapaikat I divisioonien nousukarsinnoissa

Viikonloppuna pelatuissa nousukarsinnoissa Catz II varmisti nousukarsinnoissa sarjapaikan naisten I divisioonaan. Miesten I divisioona B:hen nousee Tapiolan Honka.

LoKoKo Bisons toiseen voittoon Divari-B:n finaaleissa

Loimaalainen LoKoKo Bisons otti toisen voiton miesten I divisioona B:n finaaleissa maanantaina. Loimaalaiset kaatoivat ottelun loppumetreillä Helsingin NMKY:n numeroin 84–80.

HBA-Märsky tasoitti Divari-A:n finaalisarjan

HBA-Märsky kairasi lauantaina voittoon miesten I divisioonan toisessa finaalikamppailussa Kaarinan Ura Basketin vieraana. Ottelu päättyi helsinkiläisten 94–84-voittoon.

Helsingin NMKY tasoitti Divari-B:n finaalisarjan

Helsingin NMKY otti perjantaina revanssin LoKoKo Bisonseista miesten I divisioona B:n finaalisarjassa. Helsinkiläiset voittivat ottelun kotikentällään numeroin 89–77.

Ura Basket ryöstöretkellä Divari-A:n finaalisarjan avauksessa

Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät torstaina Kaarinan Ura Basketin hakiessa ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen HBA-Märskyn kotihallista. Finaaliottelu päättyi Ura Basketin 108–98-voittolukemiin.

4.4.2018 Haastattelu

HBA-Märsky kohtaa Ura Basketin Divari-A:n finaalisarjassa

Miesten I divisioona A huipentuu torstaina käynnistyvään finaalisarjaan HBA-Märskyn ja Ura Basketin välillä. Joukkueiden päävalmentajat uskovat, että finaalisarjassa kohtaa kaksi samanhenkistä joukkuetta.

Helsingin NMKY haastaa LoKoKo Bisonsin Divari-B:n finaaleissa

Miesten I divisioona B:n finaaliottelut käynnistyvät tiistaina 3. huhtikuuta. LoKoKo Bisons rymisteli loppuotteluihin voittamattomana pudotuspeleissä. Helsingin NMKY aurasi tien finaaliotteluihin haasteellisemman sarjan kautta kaatuen pudotuspeliurakan aikana kahdesti.

Helsingin NMKY Divari-B:n finaaleihin

Helsingin NMKY nappasi miesten I divisioona B:n finaalipaikan torstai-iltana. HNMKY:n välierien kolmas voitto Munkkiniemen Kisapoikia vastaan päättyi numeroin 74–69.

HBA-Märsky trilleriottelulla Divari-A:n finaaliin

Miesten I divisioona A sai ensimmäisen finaalijoukkueensa tiistaina kun HBA-Märsky punnersi 86–84 -voittoon Kristika Turusta. Toisessa välieräparissa Ura Basket nousi voittoon Torpan Pojista lukemin 93–86.

HNMKY:lle toinen kiinnitys Divari-B:n finaalipaikkaan

Helsingin NMKY punnersi tiistai-illassa Munkkiniemen Kisapoikien ohi 71–63-voittoon. NMKY johtaa voiton myötä välieräsarjaa 2–1.

LoKoKo Bisons Divari-B:n finaaleihin

LoKoKo Bisons kaatoi Karkkilan KaU Koriksen maanantaina kolmannen kerran miesten I divisioona B:n välierissä lukemin 97–87. Loimaalaiset jatkavat voiton myötä kautta finaaliotteluissa.

MuKi tasoitti Divari-B:n välieräsarjan – LoKoKo Bisons toiseen voittoon

Munkkiniemen Kisapojat venyi lauantaina 103–102-voittoon Helsingin NMKY:stä tasoittaen välieräsarjan 1–1:een. Toisessa ottelusarjassa Loimaan LokoKo Bisons otti toisen voiton Karkkilan KaU Koriksesta numeroin 83–76.

HBA-Märsky ja Torpan Pojat voittoihin Divari-A:n välierissä

HBA-Märsky tarjosi tehokkaan comeback-voiton lauantaina miesten I divisioona A:n toisessa välieräottelussa Kristika Turkua vastaan. Ottelu päättyi helsinkiläisten 81–77-voittoon. Toisessa välieräparissa Torpan Pojat tasoitti välieräsarjan Ura Basketia vastaan 97–76-voitolla.

Näytä lisää vastaavia