Henri Ventoniemi Korihaiden pelipaitaan

24.6.2019 15:16 Uudenkaupungin Korihait on solminut vuoden mittaisen sopimuksen sentteri Henri Ventoniemen kanssa. Lisäksi laituri Elias Lahdensuun siirtyy Uuteenkaupunkiin yksivuotisella sopimuksella.

23-vuotias Hyvinkään Pontevan kasvatti Henri Ventoniemi on nähty Suomen pelikentillä HBA:n riveissä, sekä BC Nokian kokoonpanossa miesten 1A-divisioonassa joukkueen noustessa Korisliigaan kaudella 2014-15. 

Neljä vuotta sitten Ventoniemi siirtyi rapakon taakse alkuun vuodeksi Patrick Henry Community Collegen joukkueeseen ja tämän jälkeen kolmeksi vuodeksi University of West Floridan joukkueeseen. 

Kaudella 2018-19 Ventoniemi sai West Floridan paidassa vastuuta keskimäärin 29,4 minuuttia ottelua kohden ja viimeisteli tilastokeskiarvoikseen 8,5 pistettä ja 5,9 levypalloa. Tänä kesänä Ventoniemi on mukana Suomen haastajamaajoukkueessa, josta valitaan pelaajat Italian Napolissa käytäviin universiadeihin.

– Tavoitteena on koko ajan ollut lähteä yliopiston jälkeen ammattilaisuralle, ja Suomi tuntui hyvältä ja turvalliselta paikalta aloittaa. Tähtäimenä oli päästä hyvän valmentajan alaisuuteen ja saada peliaikaa, ja uskon, että nämä kriteerit täyttyvät Korihaissa, Ventoniemi sanoo seuran nettisivuilla. 

– Kyllä se ihan sama peli on siellä ja täällä, mutta Suomessa pelaaminen on organisoidumpaa. Amerikassa on tilaa soveltaa enemmän.

 

Lahdensuu Porvoosta Korihaihin

20-vuotias, 195-senttinen takamiehenä ja laiturina pelaava Elias Lahdensuu siirtyy haipaitaan Porvoon Tarmon riveistä. Tarmossa kaksi viimeistä kautta pelannut Lahdensuu viimeisteli päättyneellä kaudella 14,2 pistettä ja 5,7 levypalloa ottelua kohden. 

– Tämä on minulle todella hyvä mahdollisuus kehittyä, ja on hienoa päästä Suomen kovimmalle tasolle pelaamaan. Tulen Uuteenkaupunkiin todella innoissani, Lahdensuu avaa.

Lahdensuun tavoitteet kaudelle ovat selkeät. 

– Toivottavasti minuutteja ja roolia joukkueessa tulee. Näin pääsen kehittymään pelaajana ja auttamaan joukkuetta mahdollisimman paljon, Lahdensuu pohtii.

Joukkueen päävalmentaja Jordi Juste on tyytyväinen saadessaan Ventoniemen ja Lahdensuun joukkueeseensa. 

– Suoraan yliopistosta saapuva Henri tarvitsee varmasti hetken totutellakseen pelitapaan, mutta hänellä tulee olemaan tärkeä rooli joukkueessa heti alusta saakka. Hän tuo taitoa ja liikkuvuutta hyökkäykseen, ja tulee olemaan myös tärkeä osa puolustuspeliä, Juste arvioi. 

Lahdensuulta Juste odottaa näkevänsä ennakkoluulotonta asennetta kentän molemmissa päissä. 

– Elias on nuori lahjakkuus, joka on johtanut aiempaa joukkuettaan ansiokkaasti. Toivon näkeväni häneltä samanlaista asennetta ja roolia kentän molemmissa päissä tulevallakin kaudella. 

 
16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

Näytä lisää vastaavia