Henrik Dettmann yhden maaottelun päässä oppi-isästään

13.8.2015 Suomen koripallomaajoukkueen, Susijengin, päävalmentaja Henrik Dettmann saavuttaa ja ohittaa viikonvaihteessa oppi-isänsä Robert ”Petteri” Petersenin valmentajien maaottelutilastossa. Samalla Dettmannista tulee kautta aikain eniten maaotteluita Suomen penkin päässä valmentanut valmentaja.

Susijengin pitkäaikaisesta päävalmentajasta Henrik Dettmannista tulee viikonloppuna kautta aikain eniten Suomea maaotteluissa luotsannut valmentaja. Kuva: Ville Vuorinen.

Dettmann, 58, on toiminut miesten maaotteluissa päävalmentajana ennen viikonvaihteen Belgia-otteluita 233 kertaa. Suomi-koriksen isähahmoksi tituleerattu, vuonna 2003 keskuudestamme poistunut ”Petteri” Petersen toimi puolestaan 1960-80-luvuilla maajoukkueen päävalmentajana 234 maaottelussa.

Sen paremmin Petersenin kuin Dettmannin päivätyöt maajoukkuekoripallon parissa eivät kyseisistä luvuista avaudu.

Petersen toimi päävalmentajavuosiensa lisäksi maajoukkueen apuvalmentajana Kalevi ”Kallu” Tuomisen päävalmentajakaudella 1950-60-luvuilla sekä Dettmannin ensimmäisellä päävalmentajakaudella 1990-luvulla. Dettmann puolestaan valmensi seitsemän vuoden (1997-2003) ja 112 maaottelun ajan Saksan maajoukkuetta Suomen-päävalmentajapestiensä välissä. Saksan kanssa Dettmann saavutti mm. MM-pronssia 2002. Lisäksi Petersen ja Dettmann on kirjattu historiaan lukuisten nuorten maajoukkueiden päävalmentajana.

Dettmannin ura miesten maajoukkuevalmentajana on maailman mittaluokassakin poikkeuksellinen. Hänellä on meneillään 24. peräkkäinen vuosi miesten maajoukkueen päävalmentajana.

Jo ennestään Dettmannilla on hallussaan kautta aikain voitokkaimman päävalmentajan titteli Suomessa. Dettmann ohitti maaotteluvoittojen määrässä ”Kallu” Tuomisen vuonna 2012. Suomi on voittanut Dettmannin alaisuudessa 233 maaottelusta 117.

Suomi kohtaa Belgian perjantaina Brainessa ja lauantaina Pepinsterissä. Slovenian huipputurnauksen (21.-23.8.) jälkeen Suomi isännöi EM-kenraalissaan Ukrainaa Helsingin Jäähallissa 28.8. ennen EM-kisojen alkua. Susijengin EM-ottelut käynnistyvät Montpellierissä 5.9.

Kaikkien aikojen maaottelukärki, Suomen päävalmentajat

Valmentaja

Ottelut

Voitot

Tappiot

Voitto-%

Robert Petersen (1969-72, 1973-82)

234

97

136

41,6

Henrik Dettmann (1992-97, 2004-)

233

117

116

50,4

Kalevi Tuominen (1955-69)

196

107

89

54,6

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

24.5.2018 15:47 Susijengi

Juhlitaan yhdessä lisenssiennätystä! Susijengi kohtaa Viron korisperheen kiitosottelussa

Susijengi aloittaa kesän kotiottelut Hartwall Arenalla Viroa vastaan 25. kesäkuuta. Ottelu on koko korisperheen juhlatapahtuma historiallisen 20 000 lisenssin rajan rikkomisen kunniaksi.

30.4.2018 09:00 Susijengi

Susijengi ja Islanti iskevät yhteen Hartwall Arenalla – lipunmyynti käynnissä

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.

30.4.2018 Susijengi

Susijengi–Islanti-otteluun varattu jo yli 6500 lippua

Susijengi päättää MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen kotiottelulla Islantia vastaan. Hartwall Arenalla pelattavan ottelun lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja alakatsomoihin on jäljellä enää hajapaikkoja.

19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

15.4.2018 11:00 Pääjuttu

Lauri Markkanen Susijengin vahvuudessa kesän MM-karsintapeleissä

Sensaatiomaisen tulokaskauden NBA:n kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin paidassa päättänyt Lauri Markkanen, 20, nähdään Susijengin paidassa kesän 2018 MM-karsintaotteluissa. Susijengi jatkaa karsintataivaltaan juhannuksen jälkeen Tshekkiä ja Islantia vastaan.

14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

26.2.2018 10:00 Pääjuttu

Susijengi ylistää fanejaan taisteluvoiton jälkeen

MM-karsintojen sunnuntai-illan jännitysnäytelmässä Helsingin Jäähallissa Bulgarian kukistanut Susijengi kaipasi haastavassa asemassa faniensa tukea ja sai täsmälleen sitä, mitä tilasi. Yli 5.200 suomalaisfania kannatti Susijengin yli karikoiden ja täytti oman ruutunsa täydellisesti Susijengin petratessa asemiaan MM-jatkokarsintaa kohti edetessä.

26.2.2018 Pääjuttu

Islanti kiharoitti Susijengin MM-karsintalohkon ennakkoasetelmia

Perjantaina Susijengin voittanut Islanti jatkoi onnistunutta kasvojenpesuaan sunnuntaina pitämällä tappiottomana kolme ensimmäistä MM-karsintaotteluaan pelanneen Tshekin takanaan Reykjavikissa. Kun MM-karsintalohkosta on pelattu kaksi kolmannesta, lohkon loppuasetelmat ovat edelleen täysin auki.

Näytä lisää vastaavia