Heta Korpivaara jatkaa Espanjassa

28.7.2010 Maajoukkuelaituri Heta Korpivaara jatkaa ammattilaisuraansa Espanjan kakkosliigassa Isla de Tenerifen riveissä. Syksyllä alkava kausi on Korpivaaralle jo neljäs Espanjassa.

Heta Korpivaara aloittaa syksyllä neljännen kautensa Espanjassa.

Korpivaaran uusi työnantaja on Espanjan kakkosliigan Isla De Tenerife. Kuvat: Ville Vuorinen ja Francois Perthuis.

Viime kaudella Cref Hola Madridia edustanut 185-senttinen Korpivaara pelasi edellisen kerran Kanarian saarilla kaudella 2007/08, jolloin hän edusti Gran Canariaa Espanjan korkeimmalla sarjatasolla.

- Kanarialta on hyviä muistoja. Isla de Tenerife on rakentamassa menestykseen tähtäävää joukkuetta ensi kaudeksi ja valmentaja on tuttu, joten tunnelmat uuteen kauteen lähdettäessä ovat hyvät, kertoo elokuussa 26 vuotta täyttävä Korpivaara.

Tapiolan Hongan kasvatti Korpivaara valmistui Yhdysvalloista Seton Hallin yliopistosta keväällä 2007, ja on siitä lähtien pelannut ammatikseen koripalloa Espanjassa. Kahden Gran Canariassa vietetyn kauden jälkeen hän on pelannut kaksi kautta Espanjan kakkosliiga Liga Feminina 2:ssa.

- Olen viihtynyt Espanjassa todella hyvin. Nyt, kun olen oppinut kielen ja tunnen paljon paikallisia, maahan on aina hyvä palata, kertoo Korpivaara.

Pelikausi 2009/10 oli Korpivaaran ammattilaisuran toistaiseksi tilastollisesti tehokkain. Korpivaara ahkeroi 18,2 pistettä, 6,9 levypalloa, 1,9 syöttöä ja 1,0 riistoa ottelua kohden. Cref Hola Madrid jäi kuitenkin runkosarjassa lohkonsa viidenneksi ja karsiutui Liga Feminina 2:n pudotuspeleistä.

- Henkilökohtaisesti kausi oli hyvä ja tasainen, mutta jotain jäi hampaankoloon, kun pudotuspelipaikka jäi niin pienestä kiinni. Ensi kauden tavoitteena on vähintään lopputurnauspaikka.

Korpivaara on pelannut urallaan 63 naisten ja 56 nuorten maaottelua.

 
8.1.2018 20:45 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-kulmakivi Vilma Kesänen palaa Catziin

Syyskauden Espanjan kivenkovassa kakkosliigassa pelannut Orimattilan Jymyn kasvatti ja Susiladiesin pitkäaikainen pelinrakentaja Vilma Kesänen, 29, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen 2010-luvun Naisten Korisliigan kestomenestyjän Lappeenrannan Catzin kanssa. Kesänen edusti Catzia viimeksi vuosina 2007-2012.

4.1.2018 08:00 Suomalaiset ulkomailla

Tehokas Taru Tuukkanen jatkaa Zaragozassa tammikuun

Hyvinkään Pontevasta yksikuukautisella sopimuksella Espanjan liigan Mann Filter Zaragozaan siirtynyt maajoukkueikoni Taru Tuukkanen, 40, jatkaa Espanjassa vielä tammikuunkin. Tuukkanen on kuulunut voitokkaan joulukuun aikana Zaragozan parhaimmistoon.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

Evita Iiskola ei jatka Italiassa

Syyskauden Italian kakkosliigassa pelaavaa Pallacanestro Femminile Umbertidea edustanut Evita Iiskola, 24, ei jatka italialaisseurassa loukkaantumisen vuoksi. Iiskola oli Umbertiden pisteykkönen pelaamassaan kuudessa ottelussa 17,2 pisteen keskiarvolla.

Taru Tuukkanen siirtyy Espanjaan Zaragozaan

Susiladiesin ja Hyvinkään Pontevan Taru Tuukkanen, 39, on allekirjoittanut määräaikaisen sopimuksen Espanjan pääsarjan Liga Femeninan huippujoukkue Mann Filter Zaragozan kanssa. Tuukkanen on ollut Naisten Korisliigan parhaimpia pelaajia kuluvalla kaudella 17,8 pisteen, 12,4 levypallon ja 4,3 syötön keskiarvoilla.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

Naarassusien Camilla Grönberg siirtyy Saksaan Homburgiin

Suomen naisten maajoukkueen eli Naarassusien Camilla Grönberg, 23, on tehnyt sopimuksen Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Bad Homburgin kanssa. 179-senttinen Grönberg teki kesäkuussa sopimuksen Hyvinkään Pontevan kanssa, mutta päätti käyttää sopimuksessa olleen ulkomaanpykälän.

Lotta-Maj Lahtinen sitoutunut maineikkaaseen Georgia Techin yliopistoon

Suomen naiskoripallon suurlupauksiin kuuluva Helmi Basket HBA:n Lotta-Maj Lahtinen ('99) on tehnyt suullisen sitoumuksen (”verbal commit”) Georgia Techin yliopiston kanssa. Naisten maajoukkueessakin kannuksiaan kerännyt Lahtinen siirtyy syksyllä 2018 NCAA:han ja kivenkovaan ACC-konferenssiin.

Vilma Kesänen sopimukseen Real Canoen kanssa

Naarassusien luottotakapelaaja Vilma Kesänen jatkaa ammattilaisuraansa Espanjassa, kun 28-vuotias Kesänen on tehnyt sopimuksen Liga Femenina 2:ssa pelaavan Real Canoen kanssa. Kesänen on pelannut kaksi edelliskautta Liga Femeninassa Universitario de Ferrolin riveissä.

Näytä lisää vastaavia