23.2.2006 Lappeennannan NMKY kärsi pahan tappion koripallon Euroopan Challenge cupin ensimmäisessä välieräottelussa Ukrainassa. Kotijoukkue Himik voitti Juzhnyssä pelatun ottelun selvästi numeroin 88-61 (43-32).
Tulos tietää samalla sitä, että Namikan on kukistettava Himik ensi keskiviikkona Lappeenrannassa vähintään 28 pisteellä raivatakseen tiensä haastajacupin loppuotteluun.
- Täytyy siltä pitää mielessä, että olemme välieräsarjassa vasta puoliajalla. Heittopelimme oli luokatonta ja jos se saadaan omalle tasolle kotisalissa, niin kaikki on vielä mahdollista. On myös muistettava, ettei Himik ole voittanut tällä kaudella vielä ainuttakaan vierasottelua haastajacupissa, loi LrNMKY:n valmentaja Mika Turunen uskoa ensi keskiviikkoon.
- Sitähän ei voi missään nimessä kieltää, että tehtävä on varsin vaikea.
Kovan kotijoukkueen maineessa oleva Himik aloitti ottelun vahvasti viemällä heti ensimmäisen neljänneksen nimiinsä 24-12. Himik ehti karata jo 15 pisteen johtoon tilanteessa 33-18, kunnes Jussi Kumpulainen toi vieraat takaisin peliin kolmen pisteen kaaren takaa.
LrNMKY upotti kolmosia taukoon mennessä 50 prosentin tarkkuudella, mutta kahden pisteen heittojen onnistusprosentti jäi ainoastaan 29,4:ään. Lisäksi Namikaa rasittivat 218-senttisen tanskalaissentterin Chris Cristoffersenin neljä virhettä.
- Himik oli alussa aivan hurmoksessa. Ja kuten osasimme aikaisempien kokemusten perusteella odottaakin, tuomarit sallivat kotijoukkueen kovan pelin. Himikin miehet saivat roikkua minun pelaajieni iholla, mutta siitä huolimatta meille vihellettiin avausjaksolla enemmän virheitä, ihmetteli Turunen.
- Ei tätä tappiota voi silti pistää tuomareiden niskaan. Himik osasi hyödyntää hyvän joukkueen tavoin linjan edukseen, jääkiekkotermein kahvasi laitureiltamme vauhdin pois ja pysäytti sitä myötä pelimme.
Himik ratkaisi pelin lopullisesti edukseen välittömästi tauon jälkeen, kun se karisti Namikan kintereiltään Andriu Agafonovin johdolla. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin Himikin 21 pisteen johdossa numeroissa 63-42.
Pahimmillaan 29 pisteen (76-47) karkumatkalla käynyt kotijoukkue hoiti lopun väkevästi järjestämällä Namikalle todella vaikean urakan Lappeenrantaan. Zvezdan Mitrovicin valmentaman monikansallisen joukkueen on tuntuvasti levollisempaa matkustaa Suomeen 27 pisteen etu hallussaan.
LrNMKY:n ykkönen oli Ukrainassa Kumpulainen 16 pisteellä ja kuudella levypallolla. Hän heitti kuudesta kolmosestaan neljä sisään. Kumpulaisen lisäksi puhtaat paperit saa osumatarkkuuden osalta ainoastaan Matthew Williams (11/4), joka pisti kaikki neljä kahden pisteen heittoaan sisään.
Namikan haastajacupin tehokkain pelaaja Pasi Riihelä (11/5) heitti lopun joukkueen tavoin todella vaisusti: kakkoset 1/5, kolmoset 2/8 ja vapaaheitot 3/7.
- Kumpulainen oli hyvä ja samaa voin sanoa Riihelästäkin hänen heittoprosenteistaan huolimatta. Rajusti otettu Riihelä oli merkattu mies Ukrainassa, painotti Turunen.
Polvivammoista toipunut kapteeni Andre Foreman sai kokoon tehot 10/4, Yasin Merzoug 7/2, seitsemän koriin johtanutta syöttöä tarjonnut Chanan Colman 2/1 ja Christoffersen 4/2. Tanskalaisjätti tähtäsi seitsemästä vapaaheitostaan kolme sisään.
- Kumpulainen jäi tässä ottelussa painimaan yksin korin alle. Heti alussa pari virhettä ottaneesta Christoffersenistä ei ollut paljoakaan apuja, myönsi Mika Turunen.
Himik teki tuntuvasti tarkempaa jälkeä kaikilla osa-alueilla. Silmiinpistävintä oli kotijoukkueen selkeä paremmuus vapaaheittoviivalla, josta joukkue teki 80 prosentin tarkkuudella 24 pistettä, eli 15 Lappeenrantaa enemmän.
Himikin kroatialainen sentteri Dubravko Zemljik viimeisteli 17 pistettä. Niistä kahdeksan syntyi erehtymättömästi viivalta. Tasaisen Himikin muut hahmot olivat Dragan Dojcin (14/6), Jaroslav Zubrytsky (14/4) ja ukrainalaisjoukkueen karkuvaiheessa kovia koreja tehnyt Andriu Agafonov (13/6).
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
Kesän 2026 Liike on lääke -kiertue saa uuden, vauhdikkaan lisän, kun Pirkka Street Basket liittyy osaksi tapahtumakokonaisuutta. Katukoriksen hengessä toteutettavat pelit ja lajikokeilut tuovat kiertueelle entistä monipuolisempaa liikunnan iloa ja houkuttelevat mukaan uusia osallistujia erityisesti nuorten ja perheiden keskuudessa.