HKVT-kurssilta valmistui 12 valmentajaa

15.1.2021 11:54 HKVT 2019 saatiin päätökseen hieman myöhästyneellä aikataululla joulukuussa. Keväällä 2019 alkaneen koulutuskokonaisuuden suoritti valmiiksi 12 valmentajaa ja kurssin primukseksi valittiin Turo Lehtonen.

Toukokuussa 2019 alkanut HKVT-koulutus saatiin joulun alla viimein päätökseen, kun kurssi kokoontui Kisakallion Urheiluopistolle esittelemään kurssitöitään ja reflektoimaan puolentoista vuoden mittaiseksi venynyttä opiskelurupeamaa. HKVT on Koripalloliiton tason 3 koulutuskokonaisuus, joka pitää sisällään kahdeksan lähijaksoa. Koulutuksesta valmistui nyt 12 valmentajaa ja kuuden valmentajan osalta valmistuminen tapahtuu, kun kaikki etätehtävät ja kurssityöt tulee palautettua. Nyt valmistuneiden joukossa oli Turun Riennon Reetta Hämeenoja.

- Hyvien kouluttajien, vierailijoiden ja kurssikavereiden ansiosta joka lähijaksolla oppi jotain uutta ja tuli jotain sellaista, mikä vahvisti omaa näkemystä valmennuksesta. HKVT-kurssi antoi itseluottamusta omiin taitoihin ja ystäviä, joilta voin aina pyytää apua ja sparrausta. Kokonaisuudessaan koulutus oli erittäin monipuolinen, Reetta Hämeenoja kommentoi koulutuksen antia.

HKVT-koulutuksessa kaikki etätehtävät, kurssityöt ja käytännön valmentaminen arvioidaan. Näiden arvosanojen keskiarvosta muodostuu kurssin kokonaisarvosana ja parhaan kokonaisarvosanan saanut valmentaja nimetään HKVT-primukseksi. Tällä kertaa koulutuksen haasteista selviytyi parhain arvosanoin Tapiolan Hongan Turo Lehtonen.

- Kurssin sisältö oli monipuoliseksi laadittu ja osaavien kouluttajien luoma vaatimustaso pysyi korkealla loppuun asti. Opin paljon ja sain uusia kavereita. Kannatti osallistua, linjaa primus Lehtonen.

Seuraava HKVT-koulutus alkaa toukokuussa 2021 ja sinne valitaan 18 valmentajaa soveltuvuuskokeiden perusteella. Soveltuvuuskokeet järjestetään maaliskuussa.

Valmistuneet valmentajat:

Kalle Bäck
Joonas Frimodig
Reetta Hämeenoja
Niko Kirjonen
Turo Lehtonen
Nigel Moore
Antti Nikkilä
Oona Panula
Janne Pulkkanen
Sami Saarikoski
Jussi Savolainen
Santeri Savolainen

 
2.4.2025 11:10 Pääjuttu

HKVT 2025 aloittaa toukokuussa

HKVT-koulutuksen valmentajat on valittu. Mukaan on valittu soveltuvuuskokeiden perusteella 18 valmentajaa ja ilahduttavasti joukkoon mahtuu valmentajia joka puolelta Suomea.

28.3.2025 23:25 Lastenvalmennusverkosto

Lastenvalmennusseminaari huhtikuussa Kisakalliossa

Suomen koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä 13.4.2025.

21.3.2025 10:40 Pääjuttu

Shawn Huff löysi valmentajapolulle lasten harrastuksen kautta

Shawn Huffin kilpailuvietti puskee esiin pienpeleissä parikymmenpäisen valmentajaporukan kanssa Susi Training Centerissä. Ryhmän kemia toimii ja tunnelma on keskittynyt ja innostunut. Käynnissä on Koripalloliiton 2-tason valmentajakoulutus.

3.3.2025 10:53 Pääjuttu

HKVT 2025: Haku on käynnissä 9.3. saakka

Koripallovalmentajan syventävät opinnot (HKVT) on Koripallovalmentajan peruskoulutuksen kolmas ja ylin koulutuskokonaisuus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat. Ilmoittautuminen soveltuvuuskokeeseen on käynnissä ja päättyy 9.3.

21.2.2025 10:26 Koulutus

Lastenvalmennusseminaarin ohjelma valmis

Suomen koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä 13.4.2025. Lastenvalmennusseminaariin osallistumalla voi päivittää A- ja B-valmentajalisenssin tai suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot.

18.2.2025 13:08 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutuksessa on varmasti tilaa vielä viidelle valmentajalle, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 26.2.

13.1.2025 14:50 Pääjuttu

NVS 2025: Materiaalit ja videot esityksistä julkaistu Susi Campuksessa

Nuorisovalmennusseminaari keräsi sadan valmentajan joukon Kisakallioon. Nyt seminaarin esitysten materiaalit ja videotallenteet on julkaistu.

28.12.2024 14:51 Pääjuttu

Nuorisovalmennusseminaariin voi ilmoittautua 7.1. saakka

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaariin voi ilmoittautua vielä 7.1. saakka. Majoituspaikkoja on vielä jonkin verran jäljellä ja päiväkävijöille löytyy tilaa varmasti. Jussi Laakson esitys avaa seminaarin perjantaina 10.1. klo 17:00.

4.12.2024 13:03 Koulutus

NVS 2025: Harri Mannonen Nuorisovalmennusseminaariin - ohjelma valmis

Tammikuussa järjestettävän Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on valmistunut - viimeisin kiinnitys esiintyjälistaan on pitkän linjan koripallovalmentaja Harri Mannonen. Majoitusta tarvitsevien kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin.

11.11.2024 14:06 Valmentajat

NVS 2025: Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma täydentynyt

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma on täydentynyt ja ohjelma on yhtä esiintyjää lukuun ottamatta valmiina. Jussi Laakson ja Anton Mirolybovin lisäksi Kisakalliossa puheenvuoroja käyttävät Martti Iivonen, Tuomas Rahkonen, Janne Hänninen ja Jussi Räikkä. Ilmoittautuminen seminaariin on täydessä vauhdissa.

Näytä lisää vastaavia