HKVT-kurssilta valmistui 13 huippuvalmentajaa – Pena Ranta kurssin priimus

7.6.2018 09:46 Suomen huippukoripallovalmentajien kaarti on kasvanut 13 uudella HKVT-kurssin läpäisseellä valmentajalla. Viime viikolla päättyneen kurssin priimukseksi valittiin Äänekosken Huiman Pena Ranta.

Toukokuussa 2017 käynnistyneen huippukoripallovalmentajatututkinnon suorittajat pääsivät hakemaan oppia muun muassa viime kesän EM-kotikisoista, vuodenvaihteen Baltic Sea Basketball Cupista sekä nuorten PM-kisoista. Kaikkiaan koulutus sisälsi seitsemän lähijaksoa.

Huippukoripallovalmentajatutkinto on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus (taso III) ja se oikeuttaa A-valmentajaluokitukseen, joka antaa kelpoisuuden toimia nuorten maajoukkuevalmentajana sekä valmentaa kaikilla sarjatasoilla kansallisessa koripallossa.

- HKVT-koulutuksessa opiskelee koripallovalmennuksemme tulevaisuus ja tähän haasteeseen täytyy myös koulutuksen järjestäjän pystyä vastaamaan. Edelliseen viitaten HKVT17-koulutus onnistui mielestäni erinomaisesti, Koripalloliiton olympiavalmentaja Antti Koskelainen kehuu.

- Kokemukseni mukaan hyvässä valmennuksessa tiivistyy intohimo, ahkeruus ja hyvien oppimisen asenteiden vaaliminen. Tästä näkökulmasta nyt valmistunut kurssi täyttää omansa erinomaisesti. Onnittelut puolestani kaikille!

Pena Ranta: ”Avasi silmiä nykykoripallon vaatimustasosta”

Kurssin priimuksena seppelöity äänekoskelaislähtöinen Pena Ranta piti HKVT-kurssia ajoittain vaativana ja työllistävänä, mutta samalla äärimmäisen palkitsevana.

- Kurssin aikana pääsimme tutustumaan kansainväliseen koripalloon ja maajoukkuetoimintaan. Se avasi silmiä nykykoripallon vaatimustasosta. Pelaajat ovat jatkuvasti suurikokoisempia, urheilullisempia ja taitavampia. Kilpailussa mukana pysyminen vaatii laadukasta, pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä, Ranta kommentoi tuoreeltaan.

- Suuret kiitokset kouluttajille monipuolisista sisällöistä ja erinomaisesta ohjaamisesta. Vähintään yhtä suuri kiitos kurssikavereille, joilta oppi vuoden aikana kaikista eniten. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja ajatusten vaihtaminen laajensi valtavasti näkemystä koripallosta, opettamisesta ja oppimisesta.

Kurssilta valmistui valmistumispäivänä seuraavat 13 valmentajaa:

 

Nimi

Synt.aika

Seura

Khvorost Artem

20.12.1984

Tampereen Pyrintö

Virtanen Petri

18.9.1980

Kataja Basket

Järvinen Lauri

07.07.1985

Tapiolan Honka

Leino Oskari

13.06.1993

Lahti Basketball Juniorit

Kuusi Niko

23.04.1989

PuHu Juniorit

Laitinen Pinja (Ms.)

14.03.1983

Tampereen Pyrintö

Nikula Jarno

09.01.1974

Korihait

Sandvik Teijo

04.06.1981

Helsingin NMKY

Setälä Pekka

23.01.1990

Lahti Basketball Juniorit

Turja Ville

01.03.1983

Kobra-Basket Lapua

Ranta, Pena

06.04.1981

Äänekosken Huima

Rousku Risto-Matti

01.04.1988

Forssan Alku

Clement Henri

10.08.1989

Helsingin NMKY

 

 

 

 

 

 

 
23.5.2023 13:00 MU18

Tampere isännöi myös 18-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisoja 2024

18-vuotiaiden EM-kisat kokoavat 16 maanosan parasta maata Tampereelle heinä-elokuun taitteessa 2024. Suomen Koripalloliitto ja Tampereen kaupunki ovat tehneet sopimuksen kisojen järjestämisestä.

22.4.2023 12:53 Koripalloliitto tiedottaa

Airamaa, Forsström ja Sten jatkavat liittohallituksessa

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.4. lähikokouksena Scandic Espoossa. Liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.

19.4.2023 10:30 Susiladies

Ilkka Palviainen naisten maajoukkueen päävalmentajaksi

Suomen naisten koripallomaajoukkueen päävalmentajana aloittaa Ilkka Palviainen, 43. Palviainen on toiminut toistakymmentä vuotta Suomen eri tyttömaajoukkueiden valmentajana. Tulevana kesänä naisten maajoukkueen tärkein yksittäinen kilpailutapahtuma on Kiinassa pelattavat Universiadit, johon joukkue lähtee uuden päävalmentajan johdolla.

21.3.2023 12:00 Sudenpennut

Suomelle myönnettiin 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailut kesälle 2024

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan heinä-elokuun taitteessa 2024.

21.3.2023 09:19 Koripalloliitto tiedottaa

Liikettä Suomeen – liikuntaväen yhteinen viesti eduskuntavaalien alla

Suomi tarvitsee lisää liikettä. Tulevissa eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen laadittavassa hallitusohjelmassa linjataan liikunnasta ja urheilusta seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Liikunta- ja urheiluyhteisön yhteisenä tavoitteena on, että liikkeen, liikunnan ja urheilun lisääminen nousevat hallitusohjelman yhdeksi avaintavoitteeksi.

7.3.2023 10:00 Koripalloliitto tiedottaa

Antti Koskelainen nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi

Antti Koskelainen on kiinnitetty Olympiakomitean huippu-urheiluvastaavaksi siirtyneen Juha Stenin paikalle nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi sekä HBA Märskyn I divisioona A -joukkueen valmentajaksi.

6.3.2023 11:00 Susijengi

”Koko Suomen korisjuhla”: Susijengi vie vuoden 2025 EM-alkulohkonsa Tampereelle

Tampereella pelataan syyskesällä 2025 koripallon EM-kisoja ensimmäistä kertaa 58 vuoteen. Susijengi on valinnut kyseisen vuoden EM-kotikisojen oman alkulohkonsa isäntäkaupungiksi Tampereen ja kotiluolakseen aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan upouuden Nokia Arenan.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

1.2.2023 09:45 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliitto hakee kiertue- ja viestintäavustajaa kesän tapahtumiin

Sykkiikö sydämesi koripallolle ja olet kesätöitä vailla? Etsimme joukkoomme ensi kesäksi reipasta ja oma-aloitteista vahvistusta varmistamaan hauskojen koristapahtuminen onnistunut läpivienti.

24.1.2023 14:45 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliitto hakee nuorten päävalmentajaa

Suomen Koripalloliitto hakee nuorten maajoukkueiden päävalmentajaa Suomen Olympiakomiteaan huippu-urheiluvastaavaksi siirtyneen Juha Stenin seuraajaksi. Työ alkaa kevään 2023 aikana.

17.1.2023 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Pohjoismaiden, Baltian ja Puolan koripalloliitot: ”Ennenaikaista edes puhua Venäjän tai Valko-Venäjän paluusta toimintaan”

Pohjoismaiden, Baltian maiden sekä Puolan koripalloliitot lähettivät maanantaina yhteisen vetoomuksen sekä kansainväliselle olympiakomitealle että kansainväliselle koripalloliitolle. Vetoomuksella haluttiin ilmaista, että puheet Venäjän ja Valko-Venäjän paluusta toimintaan ovat selkeästi ennenaikaisia.

20.12.2022 09:45 Koripalloliitto tiedottaa

Nokialle syntyy yhteistyössä koripalloakatemia

Nokian Koripalloakatemia on Koripalloliiton, Olympiakomitean, BC Nokian, Nokian kaupungin ja Tampereen Seudun ammattiopisto Tredun yhteishanke, joka käynnistyy 2023. Vastuuvalmentajana akatemiassa aloittaa maajoukkuevalmentaja, liikuntatieteiden maisteri Juha-Pekka Männistö.

7.12.2022 08:50 Koripalloliitto tiedottaa

Olympiakomitean tuki koripallolle kasvoi

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö julkisti tehostamistukijärjestelmänsä mukaiset tukipäätökset kesäolympialajien ja muiden kansainvälisen tason kesälajeille maanantaina.

5.12.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Juha Sten siirtyy Olympiakomitean huippu-urheiluvastaavaksi

Nuorten maajoukkueiden ja HBA-Märskyn I divisioona A:n valmentaja Juha Sten, 38, on valittu Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluvastaavaksi. Sten aloittaa uudessa tehtävässään alkuvuodesta.

29.10.2022 15:40 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton tulos ylijäämäinen, Tammivaara aplodien kera uusiin haasteisiin

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Kokouksen avauspuheenvuorossaan Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo kiitteli toimitusjohtajan pestistä EM-kotikisojen pääsihteeriksi siirtyvää Ari Tammivaaraa.

30.9.2022 10:00 Koripalloliitto tiedottaa

Kati Packalén Koripalloliiton toimitusjohtajaksi

Suomen Koripalloliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toimitusjohtajaksi Kati Packalénin. Vankan kokemuksen organisaatiojohtamisesta omaava Packalén aloittaa tehtävässä heti lokakuun 2022 alussa.

14.9.2022 09:49 Lisenssit

Koripalloliitto järjestää seuroille webinaarin lisenssitilastoista – tule kuuntelemaan, miten seurat voivat hyötyä datasta

Webinaarissa käydään läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä johdettua analyysia. Uutena ominaisuutena lisenssityökaluun on saatu päivitetty kunta- ja postinumero selvitys, joka auttaa seuroja tunnistamaan omaan alueensa potentiaalin tarkemmin.

27.7.2022 15:02 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan vahvistettu sarjaohjelma kaudelle 2022-2023 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisien osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 27.4. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 18 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

28.6.2022 15:38 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliitto hakee toimitusjohtajaa

Pitkäaikaisen toimitusjohtajamme siirtyessä johtamaan Suomelle myönnetyn vuoden 2025 koripallon EM-kisojen alkulohkon järjestämistä, Suomen Koripalloliitto hakee uutta toimitusjohtajaa mahdollistamaan ja kasvattamaan koripallon menestystä myös jatkossa.

27.6.2022 09:30 Koripalloliitto tiedottaa

Ari Tammivaara EM-kotikisojen 2025 pääsihteeriksi

Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara siirtyy EM-kotikisat 2025 -hankkeen pääsihteeriksi. Tammivaara on luotsannut Koripalloliittoa vuodesta 2018. Pääsihteerin tehtävään hän siirtyy 1.1.2023 alkaen.

Näytä lisää vastaavia