Hollanti dominoi korinalustoja

27.1.2001 Suomalaisten lepsuilu puolustuslevypallopelissä koitui kohtalokkaaksi koripalloilun EM-karsintaottelussa Hollantia vastaan lauantaina s-Hertogenboschissa. Ensimmäisellä puoliajalla kookkaat hollantilaiset napsivat jo 11 hyökkäyslevypalloa ja johtivat tauolla 45-39.

Toisella puoliajalla hollantilaiset rynnivät 12 hyökkäyslevypalloa lisää ja voittivat pistein 81-71.

Ottelu päätti suomalaisten ja hollantilaisten osalta EM-karsinnan. Suomi ei selviytynyt syksyn EM-kisoihin Turkkiin. Tulokseksi jäi neljä voittoa kymmenestä ottelusta ja viides sija karsintalohkossa C. Turkin kisoihin pääsivät lohkosta Israel ja joko Bosnia-Hertsegovina tai Hollanti.

Suomi joutui vuoden 2003 kisojen esikarsintaan, jota pelataan kesäkuussa ja elo-syyskuussa. Suomella on edessään kuusi ottelua, joissa se karsii paikasta marraskuussa käynnistyvään varsinaiseen EM-karsintaan.

Voitto omissa käsissä

Hollantia vastaan Suomi pysyi mukana vauhdissa 35 minuuttia ja voittoa tarjottiin suomalaisille tarjottimella. Ennen neljättä neljännestä peli oli tasan 59-59, ja ottelun viimeisen kymmenminuuttisen Suomi aloitti vahvasti. Tuukka Kotin ja Roope Mäkelän koreilla Suomi nousi 31. minuutilla jo 64-59-johtoon ja tilanne näytti kaikin puolin valoisalta. Sitten taivas synkkeni. Suomen pelirakentelu petti, hyökkäysajatus sekosi ja puolustuspeli alkoi onnahdella. Hollanti voitti runsaan viiden minuutin jakson 12-0 ja siirtyi 71-64-johtoon. Jukka Matinen piti vielä Suomen toiveita yllä ja kavensi tilanteeksi 71-76, kunnes Hein Gerd Triemstra iski viimeisen naulan Suomen arkkuun kolmosellaan ajassa 38:13.

- Peli oli tiukkaa 35 minuuttia, kunnes jämähdimme 64:ään pisteeseen. Emme toteuttaneet hyökkäyssuunnitelmaa ja pelimme meni sähläämiseksi, päävalmentaja Aaron McCarthy pohti.

Ennen kaikkea suomalaisten epäonnistuminen levypalloissa nähtiin tappion syynä.

- Levypallopeli on ollut ongelmamme koko EM-karsinnan ajan. Olemme hävinneet levypallot viidessä viime ottelussamme. Puolustus toimi muuten, mutta vastustaja sai aivan liikaa toisia ja kolmansia heittoyrityksiä ohiheiton jälkeen, McCarthy ripitti.

- Hollantilaiset olivat yksinkertaisesti aggressiviisempia. Heitä lenteli hyökkäyslevypalloihin jokaisesta suunnasta, valitteli maajoukkuekapteeni Juha Luhtanen.

Odotuksia oli

Hollanti-ottelua edelsivät hieman samanlaiset ennakko-odotukset kuin ennen keskiviikon Bosnia-Hertsegovina-peliä. Myös hollantilaisilta puuttui osa heidän parhaistaan: mm. 224-senttinen NBA-veteraani Rik Smits, 210-senttinen Francisco Elson sekä 208-senttinen Mike Nahar.

Tästä huolimatta Hollanti hallitsi ensimmäistä neljännestä. Tasaisen alun jälkeen Hollanti karkasi 15-8-johtoon, ja vasta kelpo pelin pelanneen Tuukka Kotin tulo kentälle hillitsi hieman hollantilaisia. Kotti tuli johtamaan peliä ja pelasi pään verran lyhyempää Vincent Kriegeriä vastaa. Kotti aiheutti Kriegerille virheitä ja heitti taukoon mennessä kahdeksan pistettä. Kaikkiaan Kotti kokosi 12 pistettä, viisi levypalloa ja kolme riistoa 28 minuutissa ollen sinivalkoisen joukkueen paras pelaaja.

Suomalaisten suurimmat ongelmat olivat puolustuksessa. Vaikka valmennusjohto oli korostanut, jälleen kerran, miten tärkeää vastustajan sulkeminen levypalloista on, sulkeminen unohtui. Toisella neljänneksellä Suomi siirtyi 13. minuutilla jo 22-19-johtoon Kuisman kahdeksan perättäisen pisteen ja Jussi Kumpulaisen yhden korin avulla. Tämän jälkeen peli pysyi tasaisena tilanteeseen 33-30, jonka jälkeen Hollanti voitti runsaan kahden minuutin jakson 9-0 ja meni 42-30-johtoon. Kotin kolmonen laukaisi tilanteen ajassa 18:45, ja Suomi nousi vielä ennen taukovihellystä kuuden pisteen päähän. Kuisma heitti taukoon mennessä kolmen kolmosen avulla 17 pistettä ja Luhtanen yhdeksän pistettä.

Toisen puoliajan Suomi aloitti hyvin. Joukkueen parhaiden pelaajien Kotin ja Jukka Matisen koreilla Suomi nousi pisteen päähän (45-44). Hollanti karkasi jälleen 52-45-johtoon, kunnes Matinen kahdella kolmosella ja Kuisma nostivat Suomen tasapeliin 59-59. Neljättä neljännestä sävytti peliajatuksen katoaminen, joka johti huonoihin ratkaisuihin.

"Olen ylpeä pojista"

Hollanti-ottelun jälkeen tunnelmat suomalaisleirissä eivät olleet parhaat mahdolliset. Edessä on raastavat EM-esikarsinnat.

- Olemme pelanneet viimeiset viisi ottelua ilman todellista pelintekijää Teemu Rannikon loukkaannuttua. Lisäksi meiltä on puuttunut sentteri. Kansainvälisellä tasolla on lähes mahdotonta menestyä ilman pelaajia kyseisillä pelipaikoilla, saneli McCarthy ottelun jälkeen.

Aaron McCarthyn pesti Suomen maajoukkueen päävalmentajana päättyi Hollanti-otteluun ja hänellä oli muutama sana sanottavana ottelun jälkeen.

- Olen erittäin ylpeä pojistani, jotka ovat mielestäni taistelleet vaikeista lähtökohdista huolimatta hienosti. Toivottavasti Suomi saa jalkeille tulevaisuudessa terveen joukkueen ja pystyy selvittämään tiensä takaisin EM-semifinaalikierrokselle.

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

15.8.2011 Maaottelu

Suomelle toinen EM-karsintavoitto, Portugali nurin Jäähallissa

Suomen koripallomaajoukkue on kutkuttavan lähellä ensimmäistä EM-kisapaikkaansa 16 vuoteen. Suomi nitisti EM-karsintojen kotiavauksessaan Helsingin Jäähallissa reilun 6100 katsojan edessä Portugalin 68-56 (31-22). Suomelle riittää EM-kisapaikan lunastamiseen käytännössä voitto jäljellä olevasta kotiottelusta Unkaria vastaan, joka pelataan ensi sunnuntaina Jäähallissa.

12.8.2011 Maaottelu

Suomi viime hetken voittoon Unkarin huutomyrskyssä

Suomen koripallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat riemastuttavalla vierasvoitolla, kun Gerald Lee Junior nosti voittokorin Petteri Koposen upeasta syötöstä vajaat kolme sekuntia ennen loppusummeria. Kori hiljensi Szolnokissa kotijoukkuettaan huumaavalla huutomyrskyllä kannustaneen yleisön ja viimeisteli tulostaululle lukemat 73-75 (37-37). Maanantaina Suomi kohtaa Helsingin Jäähallissa Portugalin.

5.8.2011 22:40 Maaottelu

Suomi voitti MM-kävijä Saksan EM-karsintojen kenraalissaan

Suomen koripallomaajoukkue järjesti melkoisen jymypaukun ensi viikolla käynnistyvien EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan. Suomi voitti EM- ja MM-kisojen vakiokävijä Saksan sen kotikentällä Hagenissa tuloksella 74-79 (41-36).

4.8.2011 Maaottelu

Suomi väänsi ”miniotteluissa” voiton Saksasta

EM-karsintoihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue väänsi voiton Saksasta Hagenissa pelatussa harjoitusmaaottelussa. Suomi pelasi nousujohteisesti suljetuin ovin pelatun, neljästä kymmenen minuutin ”miniottelusta” koostuneen taiston vieden otteluiden yhteistuloksen nimiinsä 65-62.

29.8.2010 Maaottelu

Varamiehinen Suomi taipui kokemattomuuttaan Latvialle

Suomen koripallomaajoukkueen taival EM-karsinnassa päättyi tällä erää kitkerään kotitappioon Latvialle. Ilman neljää aloitusviisikon tähteään pelannut Suomi menetti kahdeksan pisteen johtonsa viimeisen viiden minuutin aikana ja hävisi lukemin 90-93 (50-42). Suomen EM-kisahaaveet lepäävät nyt kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) syyskuussa tekemien päätöksien varassa.

26.8.2010 Maaottelu

Israel hyödynsi Suomen uinahduksen

Suomen koripallomaajoukkue pysyi tavoitteessaan kolmen jakson verran EM-karsintaottelussaan Israelia vastaan. Nokia Areenalle pakkautuneiden 11 000 israelilaisfanin riemuksi kotijoukkue kuitenkin hyödynsi vieraidensa nukahduksen kolmannella jaksolla, karkasi ja vei voiton lukemin 85-71 (32-33).

23.8.2010 Maaottelu

Suomi teki huiman nousun, kärsi sydäntä raastavan tappion Italialle

Suomen koripallomaajoukkue osoitti jälleen taistelutahtonsa, kun susi-paidat kaivoivat itsensä kuopasta villisti pelissä eläneen kotiyleisön avittamana ja sai loppuhetkillä vielä mahdollisuuden voittoheittoon. Lopputuloksena oli kuitenkin sydäntä raastava tappio Italialle lukemin 83-85 (30-48).

21.8.2010 Maaottelu

Fyysisempi Montenegro hallitsi korinalustaa ja peliä

Suomen koripallomaajoukkue ei pystynyt järjestämään jymy-yllätystä EM-karsintojen lohkokärki Montenegrolle. Vahvasti EM-kisoihin matkalla olevat montenegrolaiset hallitsivat ilmatilaa ja tekivät fyysisyydellään Suomen illasta tukalan. Montenegro voitti dramaattisen lopun saaneen ottelun 91-71 (52-37).

14.8.2010 Maaottelu

Varamiehinen Suomi ei pysynyt Latvian kyydissä luistelukisassa

Upeaan Israel-voittoon keskiviikkona käytännössä ilman aloitusviisikkoaan venynyt Suomen koripallomaajoukkue ei kyennyt uusimaan yllätystä lauantaina. Hurjassa heittovireessä ollut Latvia voitti Riiassa pelatun EM-karsintaottelun murskalukemin 87-67 (54-26). Pääroolin ottelussa otti latvialaisten iloisen hyökkäyspelin lisäksi olosuhteet.

11.8.2010 Maaottelu

Suomen kakkosketju lähetti Israelin kotimatkalle tappio niskassaan

Vastoinkäymisten koettelema Suomen koripallomaajoukkue teki huikean tempun keskiviikkona Espoon Barona Areenalla. Käytännössä ilman aloitusviisikkoaan pelanneen Suomen junioripitoinen kakkosketju nöyryytti Israelin NBA- ja Euroliiga-tähtiä kukistamalla huiman jännitysnäytelmän päätteeksi ja kotiyleisön riemuksi vieraansa lukemin 84-83 (44-48).

Näytä lisää vastaavia