16-vuotiaiden tyttöjen ylemmän jatkosarjan avausottelussa Hollanti puristi Suomelta tilan pois avausminuuteilta lähtien ja mäiski taululle 15-0-lukemat jo parissa minuutissa. Tappoisku jäi lopulliseksi, sillä Suomi ei päässyt kaventamaan lukemia alle kymmenen pisteen enää kertaakaan koko ottelun aikana.
– Hollanti tuli, tukotti syöttölinjat, iski pallolliseen aivan hirveän paineen ja pelasi todella kovaa puolustusta, kertaa Suomen päävalmentaja Harri Jokela ottelun ratkaisua.
– Shokkialun jälkeen meiltä ei löytynyt tarpeeksi henkistä kanttia nousta enää taistelemaan voitosta, vaikka saimme puolustuksemme myöhemmin toimimaan. Toisella puoliajalla Hollanti alkoi iskeä kolmosia hurjalla prosentilla, kun saimme heidän korinaluspelaajansa kuriin, eikä meiltä löytynyt enää vastausta.
Suomen heittoprosentit jäivät ottelussa vaatimattomiksi: 53 pelitilanneheitosta upposi vain 11. Suomi voitti ottelun levypallokamppailun ylivoimaisesti 51-33, mutta se oli laiha lohtu.
– Levyreihin mentiin kovalla asenteella, mutta jos emme saa jälkitilanteista palloa koriin, siitä ei ehdi koitua meille kovinkaan suurta hyötyä, vinkkasi Jokela.
Murskatappio ei kuitenkaan tarkoita, että Suomi olisi menettänyt välieräpaikkansa. Koska Romania yllätti Slovakian aiemmin päivällä, Suomen perjantainen voitto Slovakiasta tarkoittaisi automaattisesti paikkaa mitalipeleissä.
– Tytöt olivat matsin jälkeen aika maansa myyneitä, mutta heti ensimmäiseksi muistimme kertoa heille, että pääsy välieriin on täysin omissa käsissämme. Mitään piste-eroja ei tarvitse erikseen ryhtyä laskemaan, sillä huomisten otteluiden voittajat pääsevät jatkoon automaattisesti, Jokela kertoo.
Kisoihin ennakkosuosikkina lähteneen Slovakian pelilliset suoritukset ovat laskeneet hiljalleen turnauksen edetessä. Romanian voittoa Slovakiasta on pidetty suuryllätyksenä.
– Slovakia on laskeutunut kuolevaisten joukkoon. Me lähdemme huomiseen matsiin puhtaalta pöydältä, muistelematta tämän päivän peliä sen enempää, Jokela vakuuttaa.
18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu noudatti tuttua kaavaa
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen oli torstaisen Itävalta-tappion jälkeen liikkeellä raskain mielin.
– Kävi niin kuin turhan monessa ottelussa näissä kisoissa on käynyt. 35 minuuttia ollaan kiinni voitossa, ja lopussa vastustaja tulee rinnalle ja ohi.
Suomi oli viemässä tutkaparinsa Johanna Lemmetty (24/11/3 syöttöä)-Kia Ignatius (12/5/6 syöttöä) johdolla voiton Itävallasta, mutta loppuhetket koituivat jälleen suomalaisten turmioksi. Itävalta veti viimeisen viisiminuuttisen nimiinsä 10-0, kun suomalaisten peliajatus katosi niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä.
– Hallitsimme ottelua lähinnä kahden pelaajan hyökkäysansioiden johdosta. Johanna ja Kia joutuivat kuitenkin pelaamaan isoja minuutteja ja molemmilla alkoi väsymys näkyä ottelun lopussa, harmitteli Rantanen.
– Meillä oli kolmannella jaksolla mahdollisuus ratkaista ottelu, mutta pari puolustuspään nukahdusta antoivat Itävallalle mahdollisuuden palata peliin. Harmittaa.
Suomi kohtaa perjantaina suurella todennäköisyydellä Luxemburgin ottelussa, jonka panoksena on EM-turnauksen viidestoista sija. Rantaselle lisää päänvaivaa tuottaa Kia Ignatiuksen lähtö joukkueesta naisten maajoukkuevahvuuteen.
– On kieltämättä raskasta menettää paras pelaajansa kesken turnauksen. 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen tehtävä on kuitenkin kehittää pelaajia naisten maajoukkueeseen, joten siinä mielessä voimme sanoa, että olemme onnistuneet kasvatustehtävässä.
Hollanti – Suomi 59-33 (35-13), 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen ylempää jatkosarjaa, Botevgrad (Bulgaria) 14.8.2008
Evita Iiskola 7/6, Rita Haukkovaara 7/2, Janniina Koivunen 4/13, Ellen Nurmi 3/2, Laura Juhola 3/1, Emma Välikoski 2/9, Emma Nikula 2/5, Laura Saarinen 2/2, Anette Juvonen 2/1, Taru Madekivi 0/1, Annika Holopainen 0/3.
Itävalta – Suomi 78-68 (42-41), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen alempaa jatkosarjaa, Skopje (Makedonia) 14.8.2008
Johanna Lemmetty 24/11/3 syöttöä, Kia Ignatius 12/5/6 syöttöä, Titta Lepistö 9/2, Meriem Eerikinharju 7/3, Saara Väre 6/3, Suvi Hakkarainen 5/3/4 syöttöä, Julia Salmio 3/4, Essi Punkkinen 2/3, Tiia Havio 0/0, Mirka Kilpijärvi 0/0, Moona Owusu 0/0.