Holopaisen hurja tahti Islannissa jatkuu – Susiladies-pelaajat hyville pisteille

24.1.2021 21:54 Annika Holopainen jatkoi vahvoja pelejään Islannin liigassa, mutta KR jahtaa siitä huolimatta edelleen ensimmäistä voittoaan. Awak Kuier ylsi kahdesti viikon aikana kaksinumeroisiin pisteisiin ja koville pisteille pääsivät myös Sofia Pelander, Anniina Äijänen sekä Sara Rokkanen.

Annika Holopainen ja Awak Kuier olivat taas vahvassa vedossa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Ragusan yhdeksän ottelun mittainen voittoputki katkesi joukkueen viikon ensimmäisessä pelissä. Kuier heitti Ragusan pisteen johtoon puoli minuuttia ennen ottelun loppua, mutta San Giovanni nousi vielä 76-75 (41-46)-voittoon. Yhteensä Kuier saalisti 10 pistettä, kuusi levypalloa, syötön sekä riiston.
Ottelutilastot

Viikonloppuna Ragusa palasi nopeasti voittojen tielle jättämällä Luccan ilman mahdollisuuksia. Ragusa voitti 82-63 (44-29) ja Kuier merkkautti jälleen 10 pistettä ja lisäksi viisi levypalloa, syötön, riiston ja torjunnan. Ragusa on neljäntenä 13 voitolla ja kolmella tappiolla.
Ottelutilastot

Holopainen jatkoi tehokkaita esityksiään Islannin liigassa tämän viikon kahdessa ottelussa.

Viikolla Holopaisen 21 pistettä, yhdeksän levypalloa ja syöttö eivät riittäneet tuomaan KR:lle kauden avausvoittoa, kun Fjölnir oli kotonaan vahvempi 75-68 (44-32).
Ottelutilastot

Viikonloppuna Holopainen näytti jälleen miksi hän on Islannin liigan tämänhetkinen korikuningatar, kun hän takoi 31 pistettä Haukaria vastaan. Holopaisen pisteistä huolimatta Haukar voitti KR:n 79-65 (44-32) ja KR jatkaa sarjassa ilman voittoja. Holopainen tilastoi myös kuusi levypalloa ja kolme syöttöä.
Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa Sofia Pelander oli tehokkaana 10 pisteen, viiden levypallon, kahden syötön ja yhden riiston sekä torjunnan tilastoilla Hernerin voittaessa vieraskentällä Lions SV Hallen 82-66 (50-27). Herner on sarjassa kolmantena.
Ottelutilastot

Espanjan Liga Femenina 2:ssa Anniina Äijäsen edustaman Ferrolin voittoputki on nyt 17 ottelun mittainen, kun Ferrol voitti vieraskentällä Teneriffan selvästi 75- 54 (29-31). Äijänen oli joukkueensa parhaimmistoa 13 pisteen, kolmen levypallon, kahden syötön ja torjunnan tilastoilla. Ferrol johtaa A-lohkoa puhtaalla pelillä.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Helmi Tulosen ja Elina Koskimiehen Ibaizabal otti tärkeän voiton kaataessaan Magec Tiasin 69-42 (39-20). Tulonen kuritti viime kauden seuraansa kahdeksan pisteen, kahdeksan levypallon ja kahden syötön edestä. Koskimiehen tilastoriville kirjattiin viisi pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä. Ibaizabal on A-lohkossa kuudentena yhdeksän voiton ja kahdeksan tappion saldolla.
Ottelutilastot

C-lohkossa Sara Rokkasen 17 pistettä, kahdeksan levypalloa, kolme syöttöä ja kaksi riistoa olivat laiha lohtu, kun Andratx hävisi kotonaan Segle XXI:lle 61-67 (30-39). Andratx pitää lohkon perää voitettuaan tällä kaudella vain yhden ottelun.
Ottelutilastot

Ville Tuomisen valmentama Helsingborg urakoi Ruotsin liigassa viikolla, sillä ohjelmassa oli peräti kolme ottelua.

Viikon ensimmäisessä pelissään Tuomisen joukkue teki historiaa nappaamalla kautta aikain ensimmäisen voittonsa Ruotsin liigassa kaadettuaan Mark Basketin 82-60 (53-28).
Ottelutilastot

Viikon toisessa ottelussa Södertälje oli parempi numeroin 72-62 (29-43).
Ottelutilastot

Viikon kolmannessa ottelussaan Helsingborg taipui Alvikille selvästi 61-84 (27-45). Helsingborg on sarjassa viimeisenä.
Ottelutilastot

Ninni Salmen ja Sandra Karstenin Wetterbygden Sparks pisti puhtaalla pelillä aloittaneen Alvikin tiukoille, mutta taipui lopulta niukasti 65-70 (35-29). Salmi kerrytti tilastojaan viidellä pisteellä, kolmella levypallolla ja torjunnalla. Karstenin tilastoihin merkittiin yksi levypallo. Sparksilla on neljä voittoa ja 11 tappiota.
Ottelutilastot

 
1.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Kolme Susiladies-pelaajaa Bundesliigan välieriin – Espanjassa hienoja onnistumisia ja voittoja

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern eteni vakuuttavasti Saksan Bundesliigan välieriin ja saivat Anissa Poundsista sekä Lions Hallesta seuraa. Espanjassa suomalaisten joukkueet ottivat tärkeitä voittoja.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

4.3.2024 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen isossa roolissa tärkeässä voitossa – ”Itsellä upposi tärkeissä paikoissa”

Lotta-Maj Lahtisen heitot upposivat oikeisiin hetkiin, kun hän auttoi Sedis Basquetin tärkeään voittoon maratonottelussa. Elina Aarnisalo merkkautti komean tupla-tuplan Belgiassa, Roosa Lehtoranta ylsi kauden piste-ennätykseensä Saksassa ja Sofia Pelander sai valinnan kierroksen joukkueeseen Ruotsissa.

1.3.2024 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia EuroCupin välieriin

Awak Kuier oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin, kun latvialainen TTT kaatui selvästi. Sofia Pelander sai vahvan startin viikkoon Ruotsissa.

26.2.2024 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia tarrasi kiinni EuroCupin välieräpaikkaan

Awak Kuierin Reyer Venezia otti ison askeleen kohti EuroCupin välieräpaikkaa, kun se avasi puolivälierät selvällä voitolla TTT Riiasta. Espanjassa ja Ruotsissa nähtiin suomalaisten kohtaamiset.

Näytä lisää vastaavia