Hongan Jeltema jylläsi 42 pistettä HyPon verkkoon

26.1.2013 Tapiolan Honka haki kolmannen voittonsa yhtä monesta tammikuussa pelaamastaan ottelusta, kun sarjanousija Hyvinkään Ponteva saapui Espooseen naisten SM-sarjan lauantaikierroksella. Hongan Melissa Jeltema järjesti ottelussa oman shownsa pussittamalla 42 pistettä Hongan voittaessa 99–81 (56–47). Kierroksen muut voittajat olivat PeKa, ToPo ja Catz.

Melissa Jeltema takoi 42 pistettä HyPon verkkoon.

Shenita Landryn PeKalla oli helppo iltapuhde Huimaa vastaan.

Kenya McBeen ToPo selvisi ehjin nahoin Keravalta.

Jelena Reshetkon Catz oli ylivoimainen Jyväskylässä. Kuvat: Francois Perthuis, Matti O. Koskinen & Tytti Nuoramo.

Hongan heittopeli oli hyvinkääläisiä vastaan huikeaa, ja espoolaiset upottivatkin jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana 31 pistettä. Honka säkitti kakkosensa 54% ja kolmosensa 45% tarkkuudella, ja HyPo tipahti kyydistä viimeistään neljännen jakson alkuun mennessä.

 

Naisten SM-sarjan joulukuun pelaajaksi palkittu Melissa Jeltema hallitsi jälleen parkettia molemmissa kenttäpäädyissä. Jeltema keräsi Hongalle kauden ennätyspisteensä, 42, ja oheen seitsemän levypalloa sekä viisi riistoa. Jelteman lisäksi Jordan Murphree (20/11/6 syöttöä/4 riistoa) ja Vilja Kesänen (19/3) aiheuttivat päänvaivaa vierasjoukkueelle.

 

Hyvinkääläisistä onnistui korin alla ilmatilaa hallinnut Phebe Smith (24/27/4 syöttöä/2 blokkia).

 

PeKa ilotteli Huiman kustannuksella

 

Kotkassa Peli-Karhut kasvatti murskavoittojensa sarjan jo viiteen löylyttämällä Äänekosken Huimaa lukemin 91–53 (47–32). PeKa on voittanut viimeiset viisi otteluaan keskimääräisellä 31,6 pisteen marginaalilla.

 

Huima pysyi kotkalaiskyydissä käytännössä toisen jakson alkuminuuteille, kunnes PeKa meni menojaan. Kotkalaiset aiheuttivat puolustuksellaan vierailleen peräti 30 pallonmenetystä.

 

PeKan tehot jakautuivat tasaisesti koko rotaation kesken, mutta Shenita Landry (17/8/7 riistoa) ja Korinne Campbell (16/8) keräsivät korkeimmat teholuvut. Huimalta Jasmin Holliday (20/8) oli tasollaan.

 

ToPo piti johtonsa Keravalla

 

Vuodenvaihteen jälkeen ensimmäisellä amerikkalaispelaajalla vahvistunut ToPo sieppasi voiton lauantaina Keravalla käydyssä kiihkeässä kamppailussa.

 

ToPo oli useaan otteeseen karata keravalaisilta, mutta kotijoukkue onnistui kerta toisensa jälkeen taistelemaan tiensä takaisin parin heiton päähän.

 

Varsinaisen peliajan viimeisen minuutin alussa Keravan Elisa Räikkönen toi joukkueensa pisteen päähän (82–83), mutta kiri jäi lopulta vajaaksi, kun ToPon amerikkalaissentteri Kenya McBee vei joukkueensa kolmen pisteen karkumatkalle ja hetkeä myöhemmin Vilma Kesänen sinetöi helsinkiläisvoiton vapaaheittoviivalta pistein 82–86 (42–46).

 

McBee (24/7/3 riistoa) ja Niina Laaksonen (26/12/2 blokkia) olivat helsinkiläisten tehokkaimmat. Earlysia Marchbanks (22/20/4 syöttöä/4 riistoa) sekä Rosetta Adzasu (15/8/8 syöttöä/4 riistoa) virittelivät keravalaisten voittotoiveita.

 

Catz ylivoimainen Jyväskylässä

 

Naisten SM-sarjaa johtava Lappeenrannan Catz ryhmittyi Jyväskylässä HoNsUa vastaan ja oli vieraskentälläkin odotetun kova. Mika Haakanan suojatit hakivat keskisuomalaisista 48–92 (30–39)-voiton.

 

HoNsU roikkui iskuetäisyydellä koko ensimmäisen puoliajan, mutta tauon jälkeisellä kolmannella neljänneksellä Catz ei jättänyt enää HoNsUlle puolustuspäässä lainkaan tilaa. Catz vei jakson 26-4.

 

Alexandria Anderson (20/5/3 riistoa/2 blokkia), Jelena Reshetko (17/9) sekä Lotta Aaltonen (16/6/4 syöttöä) muodostivat voittajien tehotrion. HoNsUlta Minna Sten (12/11/2 blokkia) keräsi kaksinumeroiset pisteet.

 

Lisätietoja: Naisten SM-sarja
 
8.11.2025 19:22 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga maaottelutauolle - Pyrinnölle voitto päivän ainoassa ottelussa

Naisten Korisliigan lauantain ainoassa ottelussa Pyrintö kaatoi kotikentällään ToPo:n 79-57. Nyt sarjassa on edessä pieni tauko ja seuraavat ottelut pelataan 21.11.

6.11.2025 14:07 Naisten Korisliiga

Nicole Ogun on naisten Korisliigan kauden ensimmäinen kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Lokakuun valinta on Espoo Basket Teamin 18-vuotias Nicole Ogun.

5.11.2025 20:39 Naisten Korisliiga

Linda-Lotta Lehtorannalle tripla-tupla Peli-Karhujen voitossa - Kouvottarien pistetili auki

Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolmen ottelua. Illan voittajia olivat sarjakärki PeKa, voittotilinsä avannut Kouvottaret ja BC Nokia.

4.11.2025 20:55 Naisten Korisliiga

Pyrintö vahvisti asemaansa sarjan kärkipäässä

Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu, jossa Pyrintö sai vieraakseen ViVe:n. Kotijoukkue vei ottelun 72-67.

1.11.2025 19:30 Naisten Korisliiga

ToPo:n voittotili vihdoin auki - Lehtoranta ja Ogun tehokkaina joukkueidensa voitoissa

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, PeKa ja EBT.

29.10.2025 21:35 Naisten Korisliiga

EBT ja Pyrintö vierasvoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kaksi ottelua. Pistetilejään kartuttivat EBT sekä Pyrintö.

26.10.2025 17:37 Naisten Korisliiga

Vedolle vieraspisteet trillerissä

Naisten Korisliiga jatkui sunnuntaina yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Hongan kustannuksella jatkoajan jälkeen 91-82.

24.10.2025 19:30 Naisten Korisliiga

HBA kaatoi EBT:n perjantain päiväpelissä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.

22.10.2025 20:43 Naisten Korisliiga

Kujala johdatti Pyrinnön voittoon paikallispelissä - Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.

18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

Näytä lisää vastaavia