Myös neljäs tämän kevään mestari Helsingin NMKY on totuttu näkemään nuorten SM-sarjojen kärkisijoilla. Tänä keväänä HNMKY:n A-tytöt kaappasivat ikäluokan Suomen mestaruuden häviämättä otteluakaan pudotuspeleissä. SM-kulta oli HNMKY:lle kolmas A-tytöissä neljän viime vuoden aikana.
Finaalisarjassaan HNMKY voitti jyväskyläläisen HoNsU:n voitoin 2-0. Ratkaisufinaalin (65-52) hahmo oli nuorten maajoukkueistakin tuttu Julia Salmio, joka tehtaili tuplatuplan (12/11).
A-tyttöjen SM-pronssimitalit ripustettiin Turun Riennon pelaajien kaulaan, kun turkulaiset voittivat taiston himmeimmistä mitaleista Tapiolan Honkaa vastaan.
A-pojissa Tapiolan Honka puolusti mestaruuden sen sijaan itselleen. Hävittyään avausfinaalin (69-80) PuHu Junioreille espoolaiset pitivät kahdessa viimeisessä finaalissa vantaalaiset yhteensä 83 pisteessä ja etenkin kolmannen finaalin lopputulos 64-31 jätti vähän jossittelun sijaa.
Voittajista nuorten maajoukkuemiehet ja Espoon Hongan liigamiehistössäkin pelaavat Carl Lindbom (24/6) ja Antto Nikkarinen (17/6 syöttöä) tekivät kolmannessa finaalissa kahdestaan kymmenen pistettä enemmän kuin vastustaja.
Nuorten mestaruussarjojen kiinnostavuudesta kertoo omaa kieltään se, että A-poikien ratkaisufinaalia seurasi Tapiolassa reilusti yli tuhat katsojaa, jonka lisäksi Hongan tarjoamaa live-kuvaa tuijotti netissä 800 kiinnostunutta.
Viime vuonna Tapiolan Honka voitti SM-kultaa A-tytöissä sekä B-pojissa.
SM-pronssia A-pojissa otti HoNsU. Kuluneen kauden nuorten mitalitaulukossa HoNsU oli A-tyttöjen hopean ja kahden mitalinsa myötä kakkonen. Edelle pääsi vain Honka, joka voitti kolme mitalia.
JKS uusin ”kestomenestyjä”
B-poikien Suomen mestaruus matkasi tänä vuonna Järvenpään Koripalloseuraan. Viime vuonna JKS voitti A-poikien SM-kultaa, joka oli järvenpääläisseuran kautta aikain ensimmäinen mestaruus nuorten SM-sarjoissa.
JKS löi finaaleissa suoraan 2-0 Tapiolan Hongan. Järvenpääläisten tehokolmikon muodostivat finaaleissa ja koko kauden ajan Mikko Jämsä, Samuli Oja ja Jesse Viita, joiden lisäksi Henry Alatyppö nousi pudotuspeleissä esiin pussittaen esimerkiksi avausfinaalissa 19 pistettä.
Pronssia B-pojissa huuhtoi Tampereen Pyrintö, joka kukisti pronssipelissä Helsingin NMKY:n.
B-tytöissä helsinkiläinen Karhun Pojat juhli jo toista peräkkäistä ikäluokan Suomen mestaruutta. Loppuotteluissa paikallisvastus Wartti Basket taipui voitoin 0-2. Molemmissa finaaleissa avainroolissa oli Nita Joyner, joka hyökkäyspään onnistumisten ohella onnistui puolustuspelissään WB:n vahvaa isoa kalustoa vastaan. Wartin kantaviin voimiin kuuluu mm. I divisioonan korintekijätilaston kakkonen Janniina Koivunen. Joyner on taistelija- ja puolustusasenteestaan pelaajaurallaan tunnetuksi tulleen Greg Joynerin tytär.
KaPon leveästä materiaalista kertoo jotain se, että Nita Joynerin ohella finaaleissa onnistuivat vuorotellen Noora Järvikangas, Milla Kopra, Heidi Mannila, Anna-Sofia Tuomaala ja Saara Wahlgren.
B-tyttöjen pronssit ojennettiin Tapiolan Hongalle, joka voitti vantaalaisen Tikkurila-Seuran.
Nuorten SM-sarjojen täydelliset tilastot koko pelikaudelta sekä mestarijoukkueiden kokoonpanot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta http://www.basket.fi/. Seuraavassa myös linkit mestariseurojen nettisivuille, joilta löytyy kattavat mestaruusartikkelit:
Nuorten Suomen mestarit 2009
Lisätietoja: http://www.basket.fi/