Hongan sairastupa tyhjenee kapteeni Matisen johdolla

27.12.2007 Korisliigassa kolmantena olevaa Espoon Honkaa rassannut loukkaantumissuma on ohi. Joukkueen pitkäaikaistoipilaat Jukka Matinen, Monte Cummings ja Tim Kisner tekevät paluuta kentille perjantaina, kun Honka kohtaa kotiottelussaan Tampereen Pyrinnön.

- Joukkueen viimeistelyharjoitukset kertovat kaikkien lopullisen pelikunnon, mutta nyt näyttää onneksi vihdoin siltä, että saamme jalkeille parhaan mahdollisen kokoonpanomme. Se oli mieluisa joululahja valmentajalle, huokaisee Honka-luotsi Mihailo Pavicevic helpotuksesta. 

Pavicevic saa samalla riveihinsä myös amerikkalaisen paluumuuttajan, kun viime keväänä Hongassa Suomen mestaruutta juhlinut Matthew Williams pukee jälleen tutun pelipaidan ylleen.

Hongan kanssa loppukauden kattavan sopimuksen solminut Williams pelasi syksyn Sveitsin pääsarjassa neljäntenä olevan Montheyn riveissä. Williams saapui Espooseen tapaninpäivänä. 

- Tämä merkitsee meille tavallaan kokonaan uutta alkua kaudelle. Vie tietenkin taas oman aikansa, ennen kuin joukkuepeli hioutuu yhteen. Loukkaantuneet pelaajat ovat olleet sivussa joukkueesta yli kuukauden, muistuttaa Pavicevic. 

Matinen pitänyt huolta heittojyvästään 

Nivusvammasta toipunut Hongan kapteeni Matinen on ollut sivussa kokoonpanosta viimeiset kahdeksan, selkäänsä potenut ja lyhyen joululoman kotimaassaan viettänyt Kisner seitsemän ja polvensa viisi viikkoa sitten pelatussa Korihait-ottelussa pahannäköisesti telonut Cummings kuusi ottelua. 

- Ehdin olla jo joulun alla viikon verran mukana joukkueharjoituksissa ja pidin sitä ennen yllä heittotuntumaa. Kuntoutuminen on otettu varman päälle, painottaa liigan lokakuun pelaajaksi valittu Matinen. 

Alkukaudella myös nilkkavammasta kärsinyt Matinen on ehtinyt pelata Hongan yhteensä 17 ottelusta seitsemän. Kolmen pisteen heittoja 44,4 prosentin osumatarkkuudella upottanut Matinen viimeisteli niissä keskimäärin 20,9 pistettä 5,1 levypallon säestyksellä. 

Hongalla on Williamsin paluun myötä riveissään neljä ulkomaalaispelaajaa, kun joukkue hankki loukkaantumissuman keskellä kroatialaisen takamiehen Ivan Cubelan tilkitsemään harvenneita rivejään. Cubela on pelannut Hongassa ottelukohtaisella sopimuksella. 

- Emme ole vielä tehneet lopullista päätöstä Cubelan osalta. Pelaamme seuraavien kuuden päivän aikana kolme ottelua, joissa meidän on oltava koko ajan tarkkoina loukkaantumisista toipuneiden pelaajien osalta, toteaa Hongan toimitusjohtaja Eero Saarinen. 

Liigan toiseksi kovimmalla levypallojoukkueella Tampereen Pyrinnöllä on myös parhaillaan neljä ulkomaanapua riveissään, eli taitavat amerikkalaispelaajat Damion Dantzler, M.C. Mazique, Eric Washington ja Damon Williams, joka johtaa korintekijätilastoa 23,2 pisteen keskiarvolla. 

- Meillä on taas koko nippu koossa, kun Washington palaa kotimaastaan torstai-iltana Suomeen. Katsotaan sitten perjantaina Espoossa, millaisella amerikkalaiskolmikolla pelaamme, pyörittelee Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen. 

Pavicevicilla haussa 200:s otteluvoitto runkosarjassa 

Joulukuun 1. päivän jälkeen kotiparketilleen Korisliigan merkeissä palaava Honka pyrkii katkaisemaan kolmen ottelun mittaiseksi venynyttä tappioputkea. 

Pyrinnön päänahka merkitsisi vuoden espoolaisvalmentajaksi valitulle Pavicevicille samalla jo 200. runkosarjan ottelun voittoa Hongan peräsimessä. Pudotuspelivoittoja Hongan neljä kertaa Suomen mestariksi luotsanneella montenegrolaisella on tilillään 46 kappaletta. 

Kahdeksatta kautta Honkaa koutsaavan Pavicevicin, 49, edeltä runkosarjan listoilta löytyy enää viisi valmentajaa Kari Liimon (465) johdolla. Hongan nykyisen toimitusjohtajan Saarisen plakkarissa on 351 voittoa. Laitinen on puolestaan piiskannut Pyrinnön 210 voittoon.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

Näytä lisää vastaavia