Hongan vahva aloitus ei riittänyt loppuun asti – Peli-Karhut avausvoittoon

20.3.2019 21:04 Tapiolan Honka pisti kovaa kampoihin ensimmäisessä puolivälieräkohtaamisessaan hallitsevalle mestarille vieraskentällä, mutta Peli-Karhut ei luopunut avausvoitosta pelin päättyessä niukasti 75-67.

WNBA-varaus Brooke mcCarty osoitti jälleen uskomatonta pelisilmää ottelussa. Kuva: Ville Vuorinen.

Peli-Karhut otti avausvoiton Tapiolan Hongasta kotikentällään Karhuvuoressa ottelun päättyessä koriluvuin 75-67 (37-34). Honka saa yrittää tasoitusta seuraavan kerran kotikentällään heti perjantaina.

Honka tuli peliin mukaan valmiina ja dominoi pelinkulkua toisen neljänneksen alkuun asti. Honka puolusti fiksusti ja haastoi kotijoukkuetta hyökkäyksissä, vaikkei PeKa helppoja koreja antanutkaan. PeKan hyökkäyspeli ei sen sijaan ottanut tuulta alleen ottelun alkutahdeilla ja parhaimmillaan ennen puoliaikaa vieraat kävivät jo 11 pisteen johdossa.

Ottelun keskivaiheilla kotijoukkue alkoi kuitenkin päästä peliin paremmin mukaan ja sai nopeat hyökkäykset viimein pyörimään. Puoliajalle lähdettäessä Hongan etumatka oli sulanut nopeasti umpeen hyytyneen korinteon seurauksena ja PeKa puolestaan siirtyi kuskin paikalle. Kolmannella jaksolla Honka onnistui paremmin petraamaan hyökkäyspäädyssään, mutta PeKa sen sijaan kovensi tahtiaan lisää ja sai hyökkäyksenä kunnolla rullaamaan, jonka seurauksena vapaita pelaajia löytyi niin läheltä kuin kaukaakin.

Päätösjaksolle kotkalaiset pääsivät jo mukavassa 11 pisteen etumatkassa, mutta espoolaiset taistelivat itsenä kovilla onnistumisilla takaisin peliin. Kun pelikellossa oli jäljellä enää minuutti, oli Roosa Lehtorannan (7/5/6s) ajosta tehty kori tuonut Hongan jo kuuden pisteen päähän. Hongan voittomahdollisuudet hupenivat tästä huolimatta hyvin nopeasti, sillä jo seuraavassa hyökkäyksessä Brooke McCarty pyöritti PeKan peliä vimmaisesti ja vapaana löytyi Daniela Wallen kolmen pisteen kaaren takaa. Carita Arponen (9/4) kuittasi heti takaisin Hongan hyökkäyspäädyssä, mutta aivan ei pelikellon aikana enää riittänyt eron kuromiseen PeKan napatessa 1-0 johto puolivälieristä.

– Meillä oli liikaa menetyksiä tänään, joista PeKa pääsi juoksemaan helppoja pisteitä. Uskon, että molemmat joukkueet pystyvät parempaan. Ei mitään sarjan parasta korista ollut, playoff-jännitystä vähän puolin ja toisin. Ekalla kympillä hyökättiin hyvin ja iloisesti, mutta sitten vastaavasti PeKan sai omat runinsa päälle. Kyllä kaikki antoivat tänään kaikkensa, mutta lähdetään parantamaan, Kimmo Kujansivu kommentoi.

Honka voitti ottelun levypallot, mutta ei saanut jallitettua PeKaa kaukoheitoissa näiden jakautuessa lähes tasan. Kotijoukkue tukki tehokkaasti korin läheisyyden, eikä antanut vierasjoukkueelle kolmen sekunnin alueelta kuin 26 pistettä. Peli-Karhut sen sijaan nakutti tästä 40 pistettä.

Roope Mäkelän mukaan parannettavaa jäi levypallopelaamisessa, mutta kehuja keräsi joukkueen puolustus:

– Voitto tietysti miellyttää paljon ja siihen olen tyytyväinen. Onnistuttiin Cookin ja Vaioletaman puolustuksessa, vaikka molemmat ovat tosi kovia pelaajia. Parannettavaa jäi levypalloissa, liikaa annettiin toisia yrityksiä. Tiukkaa playoff-vääntöä oli tänään, pystymme varmasti parempaan jatkossa. Brooke McCarty pelasi hyvin ja Linda-Lotta Lehtorannan puolustus oli loistavaa Roosa Lehtorantaa vastaan, Mäkelä summasi. 

Peli-Karhujen Brooke McCarty jakeli joukkuetovereilleen viisi koriin johtanutta syöttöä ja säkitti myös itse erittäin tarkasti tehden 22 pistettä. McCarty osui pohjaan kaikissa kolmessa kolmen pisteen heitoissaan, mutta heitti kahden pisteen heittonsa myös mainiolla 67 prosentin tarkkuudella. Hyvillä otteilla ottelussa esiintyvät myös Daniela Wallen (22/6/4r) sekä Brittany Starling (11/14/5s).

Hongan kokoonpanosta erinomaisen ottelun pelasi Kaisa Kuisma (20/4), jonka heittokäsi kävi kuumana. Kahden pisteen heitot Kuisma säkitti 75 prosentin tarkkuudella, kolmoset myös niin ikää samalla prosenttimäärällä. Hongan toiseksi tehokkain pelaaja oli Alexyz Vaioletama, joka tyylitteli tupla-tuplan (15/13).

Ottelutilastot

Pudotuspelien puolivälierät jatkuvat perjantaina 22.3. neljällä ottelulla, jolloin kaikki otteluparit pelaavat. Kouvottaret matkustaa Forssan Alun vieraaksi (Elisa Viihde Sport), Hyvinkään Ponteva kohtaa HBA:n Mäkelänrinteellä (Elisa Viihde Sport), Tapiolan Honka emännöi Peli-Karhuja ja Espoo Basket Team asettuu vieraissa Catzia vastaan. Pallo nousee ilmaan kaikissa kaupungeissa klo 18:30. 

 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia