23.1.2006 Maanantai-illan TV-ottelussa on kovat panokset, sillä Korisliigan toisena majaileva Namika Lahti matkustaa Tapiolan Urheiluhalliin liigan kolmantena olevan Hongan vieraaksi. Sarjapisteistä tullaan taistelemaan tasaisesti, sillä joukkueet ovat kohdanneet toisensa kaksi kertaa ja voitot ovat tasan.
Alkukauden kohtaamisessa Namika Lahti haki pisteet Espoosta luvuin 108–94, mutta Lahdessa Honka aiheutti Namikalle kauden ensimmäisen kotitappion pisteen voitolla luvuin 89–90. Lahtelaiset ovat vain kaksi pistettä Honkaa edellä.
Kolme hienoa kautta Lahdessa pelannut tällä kaudella Honkaan siirtynyt Monte Cummings myöntää, että peliin on vaikea keskittyä.
- Lahdella on sydämessäni aina varattu erikoispaikka. Rakastan Lahtea, ystäviäni siellä, Namikan pelaajia ja seuraväkeä, sekä faneja. Minun on mahdotonta pitää tätä peliä vain yhtenä muiden joukossa, Cummings kertoi Etelä-Suomen Sanomissa.
Monte Cummings on tehnyt tarkkaa työtä Hongan paidassa ja on tällä hetkellä Korisliigan tarkin kahden pisteen heittäjä. Heitot ovat uponneet 63,5 prosentin tarkkuudella. Namika Lahti tulee usuttamaan virolaispelaaja Jesper Parven pysäyttämään Cummingsin. Cummings tietää, että odotettavissa on kova yhteenotto.
- Jesper on loistava pelaaja. Hän tuntee minut perin pohjin, mutta niin tiedän minäkin Jesperin hyvät ja huonot puolet, toteaa Cummings.
Toinen taistelupari tullaan näkemään pelintekijä osastolla, kun nuori Ilkka Vuori haastaan kokeneen Tim Kisnerin. IS-tähtikisaa johtava Kisner on heiluttanut korisukkaa 21,9 pisteen keskiarvolla.
Namika Lahden ykköstykkinä nähdään Michael Kuebler, jonka pysäyttäjäksi Cummings itsensä lukee. Viimeksi Tapiolan Urheiluhallissa Kuebler heitti 33 pistettä. Ennakkotietojen mukaan Namika Lahden kapellimestari Teemu Laine palaa jo kentille pohjevamman aiheuttaman tauon jälkeen. Hongasta Namika Lahteen siirtynyt Aki Ulander on vielä loukkaantuneiden listalla polvivamman takia.
Espoolaisista sivussa ovat polveaan kuntouttava Markus Hemdalh sekä nilkan tähystyksestä itseään paranteleva Olli Nikitin.
Veikkaus on mukana Korisliigan TV-peleissä. Pelaa Live-vedonlyöntiä jo tänään ottelussa Honka – Namika Lahti, sillä tapahtumanaikainen vedonlyönti on mielenkiintoinen tapa seurata ottelua. Muista, että Live-vetoa voi pelata myös urheilutapahtuman katsomossa.
Live-vedon ideana on veikata sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu eli esimerkiksi sitä, kumpi joukkue tekee ottelun avauskorin, kumpi johtaa ensimmäisen jakson jälkeen jne. Kohteet aukeavat pelin edetessä ja ne sisältävät tulosvaihtoehtoja, joille on määritelty kiinteät kertoimet.
Live-vetoa voi pelata joko internetin välityksellä tai puhelimitse wapilla. Pelaamista varten pelaajalla tulee olla OnNet-pelitili, josta raha siirretään erilliseen pelikukkaroon. Pelivuorokauden aikana pelikukkaroon voi siirtää enintään 100 euroa ja Live-vedon suurimmaksi yksittäiseksi panokseksi on määritelty 20 euroa.
Honka - Namika Lahti on myös Veikkauksen Pitkävedon kohteena sekä Päivän Parina. Ottelu käynnistyy Urheilukanavalla ennakkotunnelmilla klo 18:00 alkaen.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.