Honka-luotsi Gordon Herbert pitkälle sairauslomalle

22.1.2010 Mittavan kansainvälisen kokemuksen omaava Gordon Herbert, 50, ei valmenna Korisliigassa pelaavaa Espoon Honkaa enää tällä kaudella. NBA-seura Toronto Raptorsin valmennusportaasta Honkaan tulleen Herbertin selkä operoitiin viime kesänä ja sen kuntoutuminen ei ole sujunut suunnitelmien mukaan.

Gordon Herbertin kesällä leikattu selkä ei ota parantuakseen. Herbertillä on edessään pitkä sairausloma, jonka myötä hänen kautensa on ohi. Kuva: Francois Perthuis.

- Minun oli lopetettava valmentaminen terveydellisten syiden takia. Selkä on mennyt huonompaan suuntaan viimeisten viikkojen aikana ja se vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Autolla ajaminen, pelimatkat bussilla ja istuminen yleensäkin on ollut vaikeaa, kertoo Herbert Hongan tiedotteessa.

Herbert oli jo aiemmin tällä kaudella kertaalleen sivussa Hongan kuvioista yli kolme viikkoa, kun hänen selkäänsä kuntoutettiin intensiivisesti viime syksynä.

- Fysioterapeuttini on sanonut minulle jo aiemmin, että valmentaminen olisi syytä lopettaa. Sain tuolloin kuitenkin lääkäriltä luvan jatkaa, valottaa Herbert.

Herbert on ollut viime aikoina tiiviissä yhteydessä lääkärinsä kanssa, ja lopullinen päätös tuli eilen.

- Herbertillä on edessään niin pitkä sairausloma, että hänen osaltaan tämä kausi on ohi. Herbertin selkä on ollut edelleen kivulias ja kuntoutusvaihe on ollut hänelle paitsi fyysisesti myös henkisesti varsin raskasta aikaa, toteaa Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg.

Herbertin apuna toiminut Kimmo Kujansivu kantaa Hongan valmennusvastuun, kun espoolaisseura kohtaa perjantaina pelattavassa vierasottelussa Lappeenrannan NMKY:n.

- Uuden päävalmentajan etsiminen on jo alkanut, vahvistaa Sohlberg.

Herbert luotsasi Honkaa viimeksi kymmenen vuotta sitten ennen mittavaa kansainvälistä kiertuettaan.

- Olen hirveän surullinen tästä tilanteesta, sillä Herbert on loistava valmentaja ja hieno ihminen. Gordien selkävaivat ovat kuitenkin häirinneet ja tuoneet eräänlaista turbulenssia tähän kauteen ja nyt on aika rauhoittaa tilanne mestaruuteen tähtäävän joukkueen osalta, sanoo Sohlberg.

Herbert on asiasta samaa mieltä.

- Uskon, että Hongan joukkue on entistä vahvempi, kun tilanne saadaan rauhoitettua. Toivon tosiaankin, että kaikki sujuu hyvin loppukauden osalta. Joukkueella on täydet mahdollisuudet voittaa mestaruus.

Sohlberg korostaa, että Hongan ja Herbertin tiet eivät ole suinkaan eroamassa.

- Ovet eivät sulkeudu suuntaan eikä toiseen, vaan jatkopestistä puhutaan, kun Gordie on siihen valmis.

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia