Honka päätti kautensa pronssijuhliin

20.4.2006 Kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta vuosina 2001-2003 voittanut Espoon Honka palasi mitalikantaan koripallon pääsarjassa. Honka päätti pitkän kautensa kotiyleisön edessä SM-pronssijuhliin kaatamalla Namika Lahden toisessa osaottelussa numeroin 100-80 (46-43).

Namikan jo Lahdessa kukistanut Honka hoiti himmeimmät mitalit Espooseen yhteistuloksella 201-168.

Toisen osaotteluun 13 pisteen takaa-ajoasemassa lähtenyt Lahti määräsi hienokseltaan tahdin ensimmäiset 15 minuuttia ilmatilaa hallinneen Jonathan Jonesin (21/5) johdolla, mutta kun Hongan Olli Nikitin naulasi kolmoskaaren takaa tilanteeksi 37-35, ei kotijoukkuetta pidätellyt enää mikään.

Namikan toivonkipinä hiipui viimeistään kolmannella neljänneksellä, jolloin Honka karautti lopullisesti karkuteille ottelun hahmon Kimmo Muurisen mainiolla esityksellä. Yhden kauden parhaista otteluistaan pelannut maajoukkuemies Muurinen rankaisi Lahtea 17 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla.

Tim Kisner (18/2), Monte Cummings (14/4) Danny Horace (10/4), Heikki Zitting (10/5), Petteri Koponen (10/2) ja Nikitin (8/3) olivat voittajien muut näkyvät hahmot.

Namika Lahdesta jo taukoon mennessä 17 pistettä nostaneen ja loppua kohden hiipuneen Jonesin lisäksi kaksinumeroisille luvuille ylsivät Jesper Parve (18/1), Ville Mäkäläinen (14/3) ja Michael Kuebler (11/6).

Pavicevic oli ylpeä joukkueestaan

Hongan pitkäaikaisen montenegrolaisvalmentajan Mihailo Pavicevicin, 48, oli vaikea pukea tunteitaan sanoiksi pronssimitali kaulassaan. Sen himmeä hohde veti mielen matalaksi.

- Olen ylpeä pelaajistani, mutta samalla surullinen siitä, että emme ole mestareita. Se oli meidän kaikkien tavoite ja minä olen valmentajana vastuussa siitä, että emme yltäneet siihen.

- Kausi on hieno päättää voittoon ja pronssimitaleihin, mutta totuus on se, että vain mestarit muistetaan, pudotteli Pavicevic, joka antoi pelaajilleen täyden tunnustuksen pitkästä kaudesta.

- Heillä kaikilla oli oikea asenne ja he kaikki harjoittelivat todella lujaa. Pelasimme monta hienoa ja viihdyttävää ottelua ja osoitimme potentiaalimme tulevaisuutta ajatellen.

Pavicevicin oma tulevaisuus on vielä avoin.

- Sitä kannattaa kysyä tuolta mieheltä, viittasi Pavicevic Hongan toimitusjohtajan Mika Sohlbergin suuntaan.

Honka-ikoni ja joukkueen kapteeni Markus Hemdahl ei pelannut kauden viimeisessä ottelussa minuuttiakaan vatsalihaksen revähdyksestä johtuen.

- Ensi kausi on osaltani edelleen auki. Katsotaan nyt, jos paikat kestävät.  Tällaisessa kunnossa en lähde enää mukaan missään tapauksessa, totesi työt Tapiolan Hongan urheilutoimenjohtajana aloittava Hemdahl, jonka come back-kautta varjostivat myös jalkavammat.

- Lähdimme hakemaan kultaa, joten siinä mielessä emme voi olla tyytyväisiä pronssiin. Joka tapauksessa kausi on aina mukava päättää voittoon ja mitali kaulassa. Me halusimme tätä Lahtea enemmän, hypisteli Hemdahl pronssimitaliaan.

Hongan kipparin mukaan joukkue ei löytänyt koko kauden aikana tasaista vaihdetta, jolloin loppusilaus jäi tekemättä.

- Pelimme ailahteli läpi kauden ja yhden ottelun sisälle saattoi mahtua aivan liikaa mustia hetkiä.

Ekström: “Loistava kausi”

Namika Lahden valmentaja Lars Ekström ei suuremmin surrut himmeimpien mitalien menetystä.

- Kausi oli meiltä aivan loistava. Saimme sisäänajettua joukkueeseen paljon nuoria voittajatyyppejä. On hieno tehdä töitä tällaisen porukan kanssa, jossa kaikki ovat mukana tosissaan ja suurella sydämellä.

- Aloitimme playoff-pelit hienosti, mutta pronssiottelut olivat meille yksinkertaisesti jo aivan liian raskaita henkisesti, myönsi Ekström.

Joukkueen kapteeni ja edelleen ainakin ensi kaudella Namika Lahden riveissä jatkava Teemu Laine kuittasi koutsinsa puheet.

- Kauden loppu ei mennyt enää suunnitelmien mukaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia