Honka vierasvoitolla 17-vuotiaiden poikien finaaliin

10.4.2019 21:08 Tapiolan Honka eteni 17-vuotiaiden poikien SM-finaaleihin nujertamalla Ura Basketin ratkaisevassa kohtaamisessa. Vierasjoukkue Honka oli parempi numeroin 65-83 (33-39).

Ura Basketin ja Tapiolan Hongan kolmas kohtaaminen päättyi kovan vääntämisen jälkeen Hongan ansaittuun voittoon Littoisten monitoimitalolla. 

Vierasjoukkue siirtyi johtoon jo puoliajalle mentäessä ja vankisti johtoasemaansa toisella puolikkaalla. Honka onnistui komeasti kuittaamaan kotijoukkueen onnistumiset ja pitämään momentuminsa loppuun saakka napaten voiton lukemin 65-83 (33-39). 

Hongan sykähdyttäjä oli tehoillaan vakuuttanut Lauri Kallio (26/10/7s). Kovassa iskussa olivat myös vieraiden Markus Hyytiäinen (16/6) ja Saku Korhonen (12/14). Uran ykköstykiksi nousi 23 pistettä ja yhdeksän levypalloa viimeistellyt Lauri Hänninen. 

Finaaleissa Honkaa vastaan asettuu eilen otteluparinsa voittanut Sykki. 

Ottelutilastot

 
5.10.2023 16:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa (U16, U17, U19) luvassa ennätysten kausi: sarjoissa edustettuna 29 kaupunkia, 47 eri seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kauden 2023–24 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa.

23.6.2022 08:11 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat 2022-23 – merkittävimmät muutokset

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.

13.8.2021 07:27 15-vuotiaiden nuorten SM

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2021-22

16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

21.1.2021 16:45 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistavat muuttuvat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapaa on muutettu 16-, 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on torstaina 21.1. kokouksessaan päättänyt muutoksista.

23.12.2020 09:33 Nuorten SM-sarjat

17-vuotiaiden poikien SM-sarja: Salon Vilpas metsästää kruunua pitkälle yhteiselle matkalleen

17-vuotiaiden poikien SM-sarjan kärkiporukka vuodenvaihteen kynnyksellä on Salon Vilpas, jonka ’04-ikäluokka on läpikäynyt pitkän yhteisen matkan valmentajakaksikko Esa Mäkysen ja Ari Vihiniemen johdossa.

17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

1.12.2020 11:12 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten ja aikuisten harrastesarjat keskeytyvät tiistaina 1.12.2020

Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.

27.11.2020 14:57 Koripalloliitto tiedottaa

Koronavirusepidemia keskeyttää sarjatoiminnan koronan leviämisalueilla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.

9.10.2020 12:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa edustettuna 25 kaupunkia, 44 seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kaikki kauden 2020/21 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjat alkavat ensi viikolla, 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja tulevana viikonloppuna ja 17-vuotiaiden poikien SM-sarja otti varaslähdön alkaen jo viime viikonvaihteessa.

21.8.2020 09:29 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2020-21

16- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

Näytä lisää vastaavia