14.5.2021 15:27 Laadukkaan toiminnan ja seuran kehittymisen takaamiseksi etsimme seuraamme valmennuspäällikköä. Olemme saaneet valmennuspäällikön palkkaukseen seuratoiminnan kehittämistuen Opetus- ja kulttuuriministeriöltä kaudelle 2021-2022.
HoNsU Juniorit ry on lisenssimäärältään mitattuna Suomen seitsemänneksi suurin, Koripalloliiton Keskisen alueen suurin ja koko Suomessa kaudella 2020-2021 lisenssimääräänsä neljänneksi eniten kasvattanut koripalloseura. HoNsUssa on tällä hetkellä noin 250 junioripelaajaa, 50 aikuispelaajaa ja sen lisäksi reilut 250 koriskoululaista. Toiminnassa on mukana 40 valmentajaa ja yli 100 vapaaehtoista aktiivia, joita ilman seuran toiminta olisi mahdotonta. |
Lauri Markkanen Tournament pelataan jälleen toukokuussa Jyväskylässä. Ilmoittautuminen aukeaa tulevana sunnuntaina 15.9. klo 15.
HoNsUn tulevan kauden 2024-2025 juniorijoukkueiden päävalmentajat on julkaistu.
Koripalloon erikoistunut Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat, tuttavallisemmin HoNsU, tekee laadukasta työtä lasten ja nuorten harrastus- ja kilpailutoiminnan parissa. Seuran kasvatustyöhön luotetaan, sillä se on jo toisella kaudella putkeen ylittänyt 600 lisenssin rajapyykin. Positiivinen pöhinä näkyy myös pelillisenä menestyksenä.
Kevään 2024 yhteishaku on nyt käynnissä. Jyväskylä tarjoaa koripalloilijoille hyvät olosuhteet opiskelun ja laadukkaan harjoittelun yhdistämiseen.
Vaasan Salama on juniorijäsenmäärältään Pohjanmaan suurin koripalloon keskittynyt junioriseura. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tulevien koripallokausien tavoite on entisestään kehittää toimintaa. Haemme nyt junioritoimintaan erikoistunutta valmentajaa. Toimi on toistaiseksi voimassa oleva ja töiden alkamisaika on sovittavissa.
JBA saa riveihinsä todella kovan luokan vahvistuksen kun tapahtuma-alan ammattilainen ja intohimoinen koripallomies Marko Kainulainen aloittaa seuran tapahtumapäällikkönä.
JBA:n taustaorganisaatio ottaa ison harppauksen eteenpäin kun JBA:n hallituksen puheenjohtajana seuran perustamisesta lähtien toiminut Kimmo Juvonen aloitti työnsä toiminnanjohtajana eilen 15.8.2023.
Edellytämme laaja-alaista tuntemusta urheiluseuratoiminnasta, myyntikokemusta sekä ennenkaikkea intohimoa ja uskallusta lähteä kehittämään kanssamme aivan uudenlaista urheiluseuraa!
Vaasan Salama on juniorijäsenmäärältään Pohjanmaan suurin koripalloon keskittynyt junioriseura. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tulevien koripallokausien tavoite on entisestään kehittää toimintaa. Haemme nyt junioritoimintaan erikoistunutta valmentajaa koripallokaudelle 2023–2024.
Kevään 2023 yhteishaku käynnistyi tiistaina 21.2. Jyväskylä tarjoaa koripalloilijoille maan parhaat olosuhteet opiskelun ja laadukkaan harjoittelun yhdistämiseen.