



Korishuuman aisti torstaina päivällä alakoululaisista, kun Pirkka Street Basket -tapahtuma valloitti K-Citymarket Salon parkkipaikan. Juontajan kysyessä koululaisilta, kuinka moni oli eilen katsomassa korisliiga-finaalia, lähes puolet käsistä nousi ylös.
Monet korisliiga-pelaajista ovat koululaisille tärkeitä esikuvia. Pirkka Street Basket -tapahtuma saikin paikalle toivottuja yllätysvieraita, kun Salon Vilppaan korisliiga-pelaajat Michael Pounds ja Al’lonzo Coleman vierailivat jakamassa nimmareita ja kannustamassa koululaisia.
– Olen itsekin junnuna ollut mukana tällaisissa tapahtumissa. Me olemme saaneet niin ison tuen faneilta, joten välillä on meidän vuoro tulla kannustamaan nuoria, kertoi Michael Pounds.
Katukorispäivä oli Salossa kaikkiaan onnistunut ja tapahtuma keräsi taas runsaasti kehuja. Kannustajia riitti kentän laidoilla ja viirit liehuivat vauhdikkaaseen tahtiin. Katukoripelien ensikertalaisten lisäksi pelaamassa oli myös Salon Vilppaan junioreita.
– On kivaa päästä hauskuuttelemaan tänne koulukavereiden kanssa, kun tosipelit ovat ohi, tuumaili SM-pronssia voittaneen C-poikien joukkueen kapteeni Onni Mäkynen.
– Halu osallistua korispeleihin lähti täysin lapsista. Ensin korista harrastavat innostuivat, mutta lopulta melkein koko luokka lähti pelaamaan tänne Pirkka Street Baskettiin, kertoi Pajulan koulun opettaja Mari Arminen.
Omat terveiset Pirkka Street Basket -tapahtumassa kävi myös antamassa K-Citymarket Salon kauppias Tom Eriksson, joka muistutti lapsia nauttimaan liikunnasta.
– Hyvä peruskunto aikuisuuteen luodaan lapsuudessa. Salo on todella liikunnallinen kaupunki ja vanhemmat sekä valmentajat tekevät kovasti töitä, että lapset pääsevät liikkumaan. Mielelläni olen tukemassa lasten liikuntaa ja pitämässä heidät poissa kaduilta. Mukavaa nähdä ilo lasten kasvoilla, kun he täällä pelaavat ja kannustavat, riemuitsi kauppias Tom Eriksson.
Pirkka Street Basket 2017 on osa Suomen Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkunnallisuutta. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.
Lue lisää: Pirkka Street Basket Turussa (9.5.2017)
Lue lisää: Pirkka Street Basket Kaarinassa (10.5.2017)
Lisätietoja: Pikkusudet
