Huima murskasi ViVen kotonaan, FoA tasoitti ottelusarjan

24.3.2016 Naisten Korisliigan puolivälierien toisella kierroksella Äänekosken Huima siirtyi ottelusarjassa 2-0 -johtoon kaadettuaan Vimpelin Vedon kotiluolassaan lukemin 89-58 (35-33). Forssan Alku puolestaan haki 65-74 (23-29) -jatkoaikavoiton Tapiolan Hongasta ja tasoitti sarjan lukemiin 1-1.

Candice Warthenin FoA tasoitti ottelusarjan Honkaa vastaan.

Välieräpaikka on katkolla Äänekosken Huimalle seuraavassa ottelussa Vimpelissä. Kuvat: Francois Perthuis, Matti Koskinen.

Äänekoskella nähtiin aaltoileva sekä tasainen ensimmäinen puoliaika, jonka alkupuoliskoa kotijoukkue vei, mutta ViVe kiipesi toisella jaksolla takaisin aivan iholle. Kotiyleisön riemuksi toinen puoliaika oli kuitenkin Huiman totaalista dominointia.

Iloista koripalloa esittäneet emännät veivät viimeiset 20 minuuttia yhteensä 54-25, eikä jättänyt jossiteltavaa ottelun voittajasta. 

Kotijoukkueen tehoduon muodostivat ikinuori Kenya Robinson (25/7) sekä tupla-tuplaa lähennellyt Sequoia Holmes (19/9/7 syöttöä). Vimpeliläisistä 16 pistettä naiseen heittivät Cori Coleman ja Alexyz Vaioletama.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Warthen vei forssalaiset jatkoajalle

Hongan ja FoA:n välinen toisesta kamppailusta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Tasaisena edennyt ottelu oli revetä kolmannen jakson puolivälissä vierasjoukkueelle, mutta kotijoukkueen Minna Mali (13/5) piti emännät ottelussa mukana. Mali heitti Hongan kahden pisteen johtoon viimeisellä minuutilla, mutta Alun Candice Warthen (17/13) pelasti vieraat toiselta tappiolta onnistumalla kahden pisteen heitossaan 19 sekuntia ennen loppua.

Jatkoajalla Hongalta loppui bensa forssalaisten puristuksessa ja Crystal Learyn (13/16) sekä Precious Bridgesin (23/7/5) johdolla jatkoaika kirjattiin FoA:n hyväksi lukemin 4-13.

Kotijoukkueelta Malin lisäksi onnistuivat Heta Korpivaara (15/8) sekä Iina Salmenkivi (9/11).

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
20.3.2026 21:07 Naisten Korisliiga

HBA voiton päässä välieristä

HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

Näytä lisää vastaavia