Hyvinkään Pontevalle 16-vuotiaiden SM-sarjapaikat tytöissä ja pojissa ovat harvinaista herkkua

22.12.2020 12:17 Hyvinkään Pontevalla on joukkueet tällä kaudella sekä 16- vuotiaiden tyttöjen että 16-vuotiaiden poikien SM-sarjassa. 16-vuotiaiden SM-sarjojen katsauksessa syvennytään HyPon joukkueisiin päävalmentajien Matias Lehtisen ja Besim Maxhunin opastuksella.

Hyvinkäällä on toki ollut SM-sarjapaikkoja historiansa aikana vaikka kuinka paljon, mutta milloin viimeksi ne ovat osuneet samalle ikäluokalle molemmissa sukupuolissa?

– En tiedä. Kun yritin kysellä ja etsiä, niin mistään ei löytynyt ja kukaan ei muistanut. Se menee ehkä joskus 80-luvulla syntyneille junioreilla. Tyttöjen kohdilla edellinen 16-vuotiaiden SM-sarjapaikka menee kymmenen vuoden taakse ’95-tytöille, HyPon 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Matias Lehtinen kertoo.

Tuon ikäluokan pelaajista Venla Laakso, Moona Hämäläinen, Ella Pirttinen ja Nora Maxhuni nousivat pelaamaan kasvattajaseurassaan pääsarjatasollakin. Maineikkain on tietysti Tampereen Pyrinnössä nykyään pelaava Anni Jämsä, joka oli voittamassa aikuisten SM-kultaa keväällä 2017 HyPossa ja esiintynyt Susiladiesin riveissä 13 kertaa.

Poikien puolelta taas edellinen esiintyminen löytyy lähempää: kaudella 2017/18 HyPo sijoittui kahdeksanneksi 16-vuotiaiden poikien SM-sarjassa. Tähtipelaaja oli Elias Leskinen, joka nykyään pelaa HBA:ssa.

Miksi sitten juuri nyt? Lehtinen nostaa esille joukkueiden taustalla olleet joukkueenjohtajat ja pitkäaikaiset valmentajat, jotka ovat tehneet suunnitelmallista työtä vuosikausia.

– Molemmissa joukkueissa on ollut joukkueenjohtajat Antti Halonen (tytöt) ja Hannu Mattila (pojat), jotka on jaksanut puurtaa ja olleet joukkueen polussa mukana jo kymmenen vuotta. He ovat luoneet suunnitelmallisuutta ja pitäneet ikäluokat elinvoimaisina, Lehtinen aloittaa.

– Nykyinen naisten joukkueen päävalmentaja Tero Niskanen on tehnyt pitkän rupeaman poikien kanssa, kun taas tyttöjen puolella taas Tommi Hurme on ollut mukana pitkään ja on edelleen. He ovat luoneet pohjat, minä ja Besim olemme joukkueissa olleet vasta pari vuotta.

16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja: ”Ei ole joukkuetta, joka olisi ylitse muiden”

Sosiaalisessa mediassa kiersi lokakuun alussa video siitä tavasta, jolla HyPon 16-vuotiaiden tyttöjen joukkue pääsi SM-sarjaan. SM-karsinnoissa, viimeisellä sekunnilla, sivurajakuvion kautta…

… todellisuudessa se ei ratkennut pelkästään tuohon heittoon. Karsinnoissa olisi ollut vielä yksi ottelu, jossa SM-sarjapaikka olisi ollut mahdollista klaarata.

– Olisi meillä vielä ollut yksi ottelupallo. Omasta mielestä SM-sarjaan oli tiedossa aika selvästi jengit etukäteen ja ne myös pääsivät. Tapa, jolla pääsimme, oli kuitenkin aika makea. Kaksi viikkoa aikaisemmin meillä oli harjoituspelissä sama tilanne. Sama valinta, sama peli. Hauska sattuma, Lehtinen naureskelee.

Äärimmäisen tasaisessa sarjassa HyPo on tällä hetkellä kahdeksantena (2 voittoa, 3 tappiota), kun jokainen joukkue on pelannut viisi ottelua. Kärjessä ovat neljällä voitolla Lahti Basketball ja WB-Pantterit.

– Voittopeleissä olemme pystyneet pelaamaan laadukkaasti ja niihin voi olla todella tyytyväinen. Tappiopeleissä joukkue ei ole ollut parhaimmillaan ja yksi niistä taitaa mennä omaan piikkiin. Vähän ollut vuoristorataa.

– Sarjassa ei ole yhtä superjoukkuetta, joka olisi ylitse muiden. Jokainen voi voittaa kenet tahansa. Monesti tyttöpuolella ikäluokan parhaat pelaajat pelaa jo vuotta tai kahta vanhempien sarjoissa, jotkut jopa naisten Korisliigaa. Ne pelaajat varmaan kääntäisi voimasuhteet toisenlaiseksi. Mutta perustaltaan sarja on mielenkiintoinen ja tasainen. Joka viikko on kova matsi ja uskon, että kovat matsit myös kehittää pelaajia.

16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja

Nr Joukkue V/T Pist
1 Lahti Basketball 4/1 8
2 WB-Pantterit 4/1 8
3 Espoo Basket Team U15 3/2 6
4 Tapiolan Honka 3/2 6
5 Helmi Basket 3/2 6
6 Feeniks Basket 3/2 6
7 Helsingin NMKY 2/3 4
8 HyPo 2/3 4
9 Espoo Basket Team 1/4 2
10 Pyrintö 0/5 0
Besim Maxhuni valmentaa HyPoa 16-vuotiaiden poikien SM-sarjassa. Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden poikien SM-sarja: ”HNMKY ja HoNsU ovat ennakkosuosikit”

16-vuotiaiden poikien SM-sarjassa HyPo kärkkyy paikkaa kärkinelikossa viidentenä kahdella voitolla ja kolmella tappiolla. Sarjan kärkinelikon muodostavat tappiottomat TuNMKY (4/0), HNMKY (4/0), HoNsU (3/0) sekä yhden tappion ToPoLa (4/1).

– Askel kerrallaan mennään. Meidän B-pojat on mennyt paljon eteenpäin ja vielä on paljon eteenpäin, mutta jätkät ovat hyvin valmistautuneet oppimaan, treenaamaan ja kehittymään, päävalmentaja Besim Maxhuni aloittaa.

Maxhuni valmentaa 16-vuotiaiden poikien lisäksi HyPon miesten edustusjoukkuetta, joka pelaa Divisioona B:ssä. Molemmissa joukkueissa hänen apuvalmentajanaan toimii Janne Hartikainen.

– Jannen kanssa olemme suunnitelleet, että tästä joukkueesta voi rakentaa tulevaisuutta ja muutama pelaaja on otettu myös miesten rinkiin. Jimi Viita on päässyt myös pelaamaan kunnolla miehissä ja esiintynyt todella positiivisesti.

Järvenpään Koripalloseuran kasvatti Viita pelaa 16-vuotiaiden SM-sarjassa lähes tripla-tuplan, melkein jopa neloistuplan, keskiarvolla: 26,6 pistettä, 9,6 levypalloa, 11,2 syöttöä ja 8,0 riistoa ottelua kohden.

– Kun pari vuotta sitten sain joukkueen, niin totesin ihan rehellisesti, että tästä voi tulla jotain, jos joukkue vahvistuu muutamalla pelaajalla.  Jimi tuli joukkueeseen viime vuoden tammikuussa ja toi heti energiaa ja urheilullisuutta; hänen lisäkseen vahvistuimme Rasmus Sohlmanilla, joka tuli Lohjan Urheilijoista. Muut ovat perinteisesti oman seuran kasvatteja.

– Kauteen olen tyytyväinen. Saimme kolme kovaa joukkuetta vastaan heti alkuun, mutta sen jälkeen pari voittoa. Luulen, että tammikuun alussa olemme hyvällä tiellä tästä eteenpäin. HNMKY ja HoNsU ovat tässä sarjassa ennakkosuosikkeja. Siitä huolimatta jokaisella joukkueella on mahdollisuudet ketä tahansa vastaan.

16-vuotiaiden poikien SM-sarja

Nr Joukkue V/T Pist
1 TuNMKY 4/0 8
2 HNMKY 4/0 8
3 ToPoLa 4/1 8
4 HoNsU 3/0 6
5 Hyvinkään Ponteva 2/3 4
6 Tapiolan Honka 2/3 4
7 Westside 1 2/2 4
8 Tampereen Pyrintö 1/3 2
9 MaSu-05 0/5 0
10 KTP 0/5 0
 
5.10.2023 16:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa (U16, U17, U19) luvassa ennätysten kausi: sarjoissa edustettuna 29 kaupunkia, 47 eri seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kauden 2023–24 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa.

23.6.2022 08:11 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat 2022-23 – merkittävimmät muutokset

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.

13.8.2021 07:27 15-vuotiaiden nuorten SM

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2021-22

16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

21.1.2021 16:45 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistavat muuttuvat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapaa on muutettu 16-, 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on torstaina 21.1. kokouksessaan päättänyt muutoksista.

17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

1.12.2020 11:12 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten ja aikuisten harrastesarjat keskeytyvät tiistaina 1.12.2020

Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.

9.10.2020 12:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa edustettuna 25 kaupunkia, 44 seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kaikki kauden 2020/21 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjat alkavat ensi viikolla, 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja tulevana viikonloppuna ja 17-vuotiaiden poikien SM-sarja otti varaslähdön alkaen jo viime viikonvaihteessa.

21.8.2020 09:29 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2020-21

16- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

14.4.2019 18:03 Nuorten SM-sarjat

Tampereen Pyrintö on 16-vuotiaiden poikien Suomen mestari

16-vuotiaiden SM-finaaleissa oli tänään Tampereen Pyrinnön päivä, sillä poikien loppuottelussa Pyrintö pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta ja tyttöjen finaalisarjassa Pyrintö tasoitti otteluvoitot tilanteeseen 1-1.

13.4.2019 16:44 Nuorten SM-sarjat

Helmi Basket ja Pyrintö finaalien avausvoittoihin - Hongalle pronssia myös tyttöjen sarjassa

16-vuotiaiden tyttöjen avausfinaalissa voittoa pääsi juhlimaan Helmi Basket, kun taas poikien finaalissa ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen otti Tampereen Pyrintö. Eilen poikien sarjassa pronssia voittanut Tapiolan Honka nappasi pronssin kotiin myös tyttöjen puolella.

Näytä lisää vastaavia