Iisalo jatkaa Crailsheim Merlinsin päävalmentajana

5.4.2018 Saksan ProA:ssa pelaavan Crailsheim Merlinsin päävalmentajana edelliset 2,5 kautta toiminut Tuomas Iisalo, 35, on tehnyt seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Tuomas Iisalon hyvä työ Crailsheimissa palkittiin kahden vuoden jatkosopimuksella. (Kuva: Oma Design)

Iisalo siirtyi Crailsheimin päävalmentajaksi keväällä 2016, kun joukkue pelasi vielä Saksan Bundesliigassa. Vaikka joukkueen kausi päättyi putoamiseen ProA:han, olivat Iisalon loppukauden näytöt sen verran vahvat, että hän ansaitsi kahden vuoden jatkosopimuksen.

Bundesliigakevään jälkeen Iisalon avuksi liittyi Vesa Vertio ja kaksikko on tehnyt sen jälkeen kovaa jälkeä. Viime kaudella Crailsheim sijoittui ProA:n runkosarjassa toiseksi voitettuaan 30 ottelustaan 25. Pudotuspelit päättyivät kuitenkin pettymykseen ja joukkue putosi ensimmäisellä kierroksella. Tällä hetkellä Crailsheim valmistautuu viikonloppuna alkaviin pudotuspeleihin sijoituttuaan jälleen runkosarjassa toiseksi. Tällä kaudella seura pelasi historiansa parhaan ProA-runkosarjan 27 voitolla ja vain kolmella tappiolla.

Iisalolle tarttuminen jatkosopimukseen oli helppo päätös.

- Olen ollut kaikin puolin tyytyväinen tilanteeseen täällä ja perhe on myös viihtynyt. Tämä oli monelta kantilta helppo päätös, Iisalo kertoo.

Tavoitteet seuraavalle kaksivuotiskaudelle ovat kristallinkirkkaat.  

- Tavoitteet ovat selkeät. Pyrimme jatkuvasti parantamaan prosessia ja siinä luontaisena kehityskulkuna on pääsy Bundesliigaan ja paikan vakiinnuttaminen siellä. Tämä on kokonaisuus, jossa joka vuosi pyritään tekemään pieniä edistysaskelia. Valmentajat pyrkivät kehittymään ja seura pyrkii parantamaan olosuhteita jatkuvuuden takaamiseksi.

Merlinsin urheilujohtaja Ingo Enskat kertoo seuran tiedotteessa olleensa tyytyväinen Iisalon kädenjälkeen.

- Tuomas on tehnyt loistavaa työtä pelaajien kanssa. Nuorena valmentajana hän voi, ja haluaa kehittää itseään. Annamme hänelle siihen mahdollisuuden ja luottamuksemme.

Iisalo pitääkin ensiarvoisen tärkeänä seuralta saamaansa luottamuslausetta työnsä jatkamiseksi.

- Seuran luottamus on kaikki kaikessa. Saksa on hyvin tulosorientoitunut maa verrattuna Suomeen. Yleensä pelataan kausi ensin loppuun ja sitten katsotaan tilannetta eikä sopimuksia usein jatketa kesken kauden. Tämä on seuralta iso luottamuslause, kuten oli myös ensimmäinen jatkosopimus. Olemme saaneet toimia autonomisesti ja saaneet siihen tukea. Tämä on erinomainen paikka kehittyä.

Iisalo hyppäsi Crailsheimin peräsimeen varsin kokemattomana päävalmentajana, sillä ennen pestiään hänellä oli miesten tasolla alla yksi kausi päävalmentajana Korisliigassa. ProA on ollut hedelmällinen kasvualusta nuorelle päävalmentajalle.

- ProA on todella hyvä sarja, joka ottaa vuosi vuodelta isoja kehitysaskeleita ja täällä pelaa erinomaisia joukkueita. Pelityylillisesti täällä on enemmän variaatioita kuin vaikkapa Suomessa ja se pakottaa uusiutumaan eri vastustajia vastaan. ProA:ssa ja Bundesliigassa on vahva ulkomaalaisvalmentajien vaikutus ja se tuo hauskan vivahteen, kun jokainen valmentaja tuo oman maansa tunnuspiirteitä peliin. Kehittyminen ei ole pelkästään korusana, vaan se on välttämättömyys.

Iisalo jakaa samalla kiitosta muulle valmennusryhmälle.

- Ei tämä ole mikään yhden miehen show, vaan teemme käytännössä kaikki päätökset Vesan kanssa kahdestaan. Kemia toimii erinomaisesti ja olemme pystyneet luomaan dynaamisen vuorovaikutussuhteen, jossa toimimme vahvasti valmennustiiminä, johon serbialainen apuvalmentajamme Marko Stankovic tuo myös oman osaamisensa.

Iisalo muistaa kiittää myös pelaajia, jotka loppuviimein tekevät työn kentällä.

- Valmentaja näyttää aina hyvältä, kun on hyviä pelaajia ja sen suhteen olen ollut onnekas. Täytyy olla kiitollinen miten kokenut joukkue on ottanut vastaan ja antanut kaikkensa menestyksen eteen. Se on se, joka kuitenkin ratkaisee, eivätkä ne valmentajien aivoitukset, muistuttaa Iisalo.

Pelaajaurallaan Iisalo on edustanut Suomea miesten maajoukkueessa 57 kertaa. Korisliiga-kausia Koripallohokki-kasvatille on kerääntynyt peräti 13 Kouvoissa, Hongassa ja ToPossa.

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Näytä lisää vastaavia