Ilari Seppälällä positiivinen kausi Romaniassa – ”Ei ole mitään valittamista”

20.6.2022 18:01 Ilari Seppälä pelasi menneen kauden Romanian liigassa Pitestin joukkueessa. Seppälä nautti suurta vastuuta joukkueessa ja pelasi jälleen vahvan kauden.

Ilari Seppälä oli tyytyväinen kauteensa Romaniassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pitesti eteni Romanian liigassa aina välieriin saakka, mutta jäi lopulta mestaruuden voittaneen Cluj-Napocan jalkoihin. Kokonaisuudessaan Pitestin kausi oli kuitenkin plusmerkkinen. Seppälä oli joukkueensa syöttökuningas 4,7 syötön keskiarvolla ja tilastoissa komeilivat myös 10,2 pistettä sekä 2,2 levypalloa noin 25,5 minuutin peliajalla.

- Jos pelkästään tuloksellisesti katsotaan, niin seura oli tyytyväinen sekä sijoitukseen että kauteen. Omalta osaltani olin myös ihan tyytyväinen, mutta tietenkin on aina myös parantamisen varaa, Seppälä aloittaa kauden ruotimisen.

Pudotuspeleissä Pitesti selvitti ensin tieltään Craiovan, mutta välieriin joukkue joutui vaikeista lähtökohdista.

- Meiltä meni puolivälierissä kaikki isot ja nelospaikan pelaajat. Sitten välieriin kaivettiin jostain paikkapuolustus ja kaikki hyökkäyskuviot heitettiin roskiin. Jos olen joskus vähän vinoillut isoille miehille, niin haluaisin pyytää anteeksi. Kyllä heitäkin tarvitaan, Seppälä naureskelee.

Seppälä oli kolmas suomalainen Romanian liigassa. Gerald Lee Junior avasi tietä pelaajana ja Jukka Toijala valmentajana. Kaksikon suosituksesta Seppälä lähti Romaniaan eikä hänen tarvinnut katua päätöstään.

- Kaikki hoidettiin mitä luvattiin eikä minulla ole mitään valittamista. Ei ollut mitään suurempia ongelmia missään vaiheessa. Sarjan taso oli yllättävän hyvä ja top 10:ssä kaikki joukkueet olivat hyviä. Sarjassa ei ollut heittopusseja ja viimeinenkin pystyi haastamaan kärkijoukkueen.

Seppälä on aiemmin urallaan pelannut kaksi kautta Ranskassa ja piti Romanian liigaa itselleen sopivampana.

- Ranskaan verrattuna sarja oli taktisempi ja organisoidumpi ja se sopi minulle paremmin kuin Ranska. Roolini oli myös erilainen. Ranskassa pelasin pääasiassa kakkospaikkaa, mutta tällä kaudella pääsin ykköspaikalle pelinrakentajaksi.

Seppälä on monikäyttöinen pelaaja, joka pystyy ruokkimaan joukkuekavereitaan, mutta samalla rankaisemaan myös omilla ratkaisuillaan. Hänelle käy kumpikin rooli tahansa.

- Tätä kysytään usein, mutta se riippuu joukkueesta ja pelitavasta. Ei minulla sillä tavalla ole suosikkia niistä paikoista.

Tulevaisuuden suhteen Seppälän kortit ovat vielä avoinna.

- Mitään ei ole varmaa vielä ja asiat ovat vielä auki. Ei minulla kuitenkaan mitään sellaista paikkaa ole mihin en selkeästi haluaisi mennä tai mihin haluaisin mennä.

Kesällä paljon hienoja pelejä edessä

Ennen ensi kautta Seppälää odottavat kesän maajoukkuepelit Susijengin paidassa. Kesä alkaa tärkeillä MM-karsintaotteluilla Ruotsia ja Kroatiaa vastaan ja huipentuu EM-kisoihin.

- Odottavaisin fiiliksin. Paljon on hienoa tapahtumia tulossa ja pelejä riittää. Onhan se kivempi pelata, kun peleissä on panosta.

Ennen EM-kilpailuja Susijengi ehtii pelata MM-karsintojen alkuvaiheen loppuun ja aloittamaan myös jatkokarsinnat. EM-paikan jatkossa haaveissa siintää MM-kilpailut.

- Unelma on vielä elossa ja se on meidän selkeä tavoitteemme. Ensin keskitytään näihin MM-karsintaotteluihin Ruotsia ja Kroatiaa vastaan. Ei pidä katsoa vielä liian pitkälle, Seppälä toppuuttelee.

Ilari Seppälän tilastot Romanian liigassa

Henkilöt

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

Näytä lisää vastaavia