Islannilla asenne kohdallaan, ponnettomalle Suomelle tappio

10.8.2004 Hienon Unkari-voiton jälkeen Suomen 16-vuotiaat pojat vaipuivat takaisin tasolle, jolla se taapersi B-divisioonan EM-turnauksen kolme ensimmäistä ottelua. Upealla taisteluasenteellaan Pohjoismaiden mestaruuden voittanut Islanti antoi yhden lisänäytön luonteenlujuudestaan ja kyykytti Suomen lukemin 75-51.

Suomen esitys Islantia vastaan noudatti kaavaa, joka tuli tutuksi Suomen aiemmissa tappio-otteluissa. Suomi pysyi vain yhden jakson mukana, kunnes vastustaja meni menojaan.

Tasaisen avausjakson (19-19) jälkeen Islanti kovensi otettaan puolustuspäässä ja alkoi miehekkäillä otteillaan voittaa irto- ja taistelupalloja. Islanti ei ole Suomea kookkaampi joukkue, mutta jokaisen pelaajan taistellessa täydellä sydämellä näyttivät islantilaiset kentällä ajoittain jättiläisiltä. Saatuaan hengen päälle Islanti ryhtyi myös latomaan pisteitä liukuhihnalta. Ensimmäisellä puoliajalla islantilaiset upottivat kolmosensa 45 prosentin tarkkuudella, joka siivitti heidät 12 pisteen puoliaikajohtoon (45-33).

Toisella puoliajalla Suomi sai hetkeksi Islannin pistehanat tukittua, mutta islantilaispuolustuksen pihdeissä Suomen osumatarkkuudet jäivät alhaisiksi. Suomi arkaili ajaa sisään ja kun kolmoset eivät ottaneet upotakseen (heitot 4/29), oli lopputulema vääjäämätön. Suomen passiivisuudesta kertoo sekin, että joukkue heitti ottelussa vain kahdeksan vapaaheittoa.

Islanti jatkaa voittonsa myötä taisteluaan turnausvoitosta. Sen voittosuhde on tiistain jälkeen 4-1, kun Suomen vastaava on päinvastainen. Sarjataulukon kärjessä on Makedonia puhtaalla 5-0-saldollaan.

Keskiviikkona EM-turnauksessa vietetään välipäivää. Torstaina Suomi kohtaa Itävallan. Turnaus päättyy sunnuntaina. Itävallan lisäksi Suomi ottaa vielä mittaa Irlannista, Ruotsista ja Makedoniasta.

Islanti – Suomi 75 – 51 (45-33), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Brighton, Englanti 10.8.2004

Tuomas Tenkanen

3/3

Petteri Koponen

11/8

Aleksi Huuskonen

5/2

Anselmi Vanjoki

6/1

Tuomas Järvinen

0/2

Jere Päivinen

4/2

Petrus Heinonen

0/0

Rasmus Roslund

0/1

Kim Sivén

2/7

Sad Niskanen

3/4

Henri Kämärä

6/9

Petri Heinonen

11/8

Suomen heittoprosentit: 1P 62,5 % (5/8), 2P 43,6 % (17/39), 3P 13,8 % (4/29).



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

Näytä lisää vastaavia