Islannin tulikuuma heittopeli upotti Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen pronssiotteluun

23.7.2022 23:28 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen välierissä uskomattoman tarkasti kolmen pisteen kaaren takaa heittänyt Islanti voitti Suomen 94-77 (45-29). Huomisessa pronssiottelussa Viroa vastaan on täten panoksena mitalin lisäksi nousu A-divisioonaan.

Suomen 20-vuotiaille miehillä on vielä yksi ottelupallo kohti päätavoitettaan eli nousua A-divisioonaan. Kuva: FIBA Europe.

Islanti repäisi eroa jo avausneljänneksen loppupuolella, kunnes islantilaisen johto venyi kaksinumeroiseksi toisella neljänneksellä. Sudenpennut sai kirinpoikasia läpi toisen puoliajan, mutta Islanti pisti ne poikki jokainen kerta.

– Islannin vaihtava puolustus sai passivoitua meidät ottelun alkupuolella ja hyökkääminen meni hankalaksi. Se varmasti laski itseluottamusta, kun Islanti tuplaili koko kentällä, niin sorruttiin vähän varovaisuuteen ja sitä kautta helpohkoihin menetyksiin, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen aloitti.

– Toisella puoliajalla saatiin hyökkäyspäässä ideasta paremmin kiinni, mutta koko pelin aikana puolustuksesta ei löytynyt kuin ajoittain tarvittava läsnäolo ja vireys.

Islantilaiset heittävät kolmosensa käsittämättömällä 60,9 prosentin (14/23) tarkkuudella. Tuhojaan teki erityisesti Islannin pistekärki – 7/10 kolmosensa heittänyt – Orri Gunnarsson (27/5).

– Kun vastustaja heittää 61 prosentilla kolmoset, niin se tekee takaa-ajon todella vaikeuksia.

Hugo Boman oli Sudenpentujen pistekärki 20 pisteellä.

 Kirurgintarkan heittämisen lisäksi Islanti vei levypallokamppailun 40-29.

Suomelta kaksinumeroiset pistelukemat heittävät Hugo Boman (20/3), Kalle Koivunen (13/3), Sebastian Lindberg (13/2/3 riistoa) ja Eemi Luukkonen (13/3/3 riistoa).

Suomi saa pronssiottelussa vastaansa Viron, joka hävisi välierissä Serbialle 58-73 (20-40). Ottelu pelataan Suomen aikaa klo 18:00.

– Edessä on tosi hieno tilanne. Hyvät otteet tähän mennessä ovat johtaneet siihen, että huomenna on vielä ihan samanlainen mahdollisuus pelata näiden kisojen päätavoitteesta eli noususta A-divisioonaan.

> Ottelutilastot

 
24.7.2022 22:03 Sudenpennut

Viro vei 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan kolmannen sijan ja A-divisioonapaikan Sudenpentujen nenän edestä

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä saivat päätöksensä Suomen osalta, kun Sudenpennut hävisi pronssiottelussa Virolle 63-53 (32-25). Suomen sijoitus oli neljäs, kun kolme parasta joukkuetta nousivat ensi kesäksi A-divisioonaan.

22.7.2022 23:27 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet B-divisioonan EM-kisojen mitalipeleihin – sitkeä Bulgaria piinasi loppuun asti

Suomi eteni 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon, kun Sudenpennut päihitti Bulgarian puolivälierissä 64-67 (27-39). Suomi pelaa täten noususta A-divisioonaan, kun kisojen kolme parasta nousee seuraavaksi kesäksi ikäluokan EM-kisoihin.

19.7.2022 20:18 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet murskasivat Slovakian – huomisessa Albania-ottelussa panoksena lohkon kakkossija

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti selkein loppunumeroin Slovakian 85-54 (37-30). Sudenpennut pelaa huomenna viimeisen lohko-ottelunsa Albaniaa vastaan. Voitolla Suomi olisi varmasti lohkokakkonen ja kahdeksan parhaan joukossa.

17.7.2022 21:04 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue piinasi Serbiaa loppusummeriin asti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pisti B-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussaan erinomaisesti hanttiin Serbialle, joka osoittautui tällä kertaa paremmaksi loppulukemin 74-68 (34-36). Sudenpentujen Kalle Koivunen upotti ottelussa 22 pistettä.

16.7.2022 18:38 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet käynnistävät EM-kisat voitolla Sveitsistä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti B-divisioonan EM-kisat Tbilisissä, Georgiassa, voitolla, kun Supenpennut päihitti vahvan päätösneljänneksen turvin Sveitsin 71-55 (30-29).

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

28.7.2019 22:00 Sudenpennut

Espanjan intensiteetti ja aktiivisuus liikaa Suomen 18-vuotiaille pojille EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.

22.7.2018 21:16 Pääjuttu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-taival päättyi voittoon

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui viidenneksi B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti päätösottelussaan Tshekin 72-87 (38-40).

21.7.2018 22:55 Sudenpennut

Sudenpennuille kahden voiton lauantaipäivä

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Belgian ja pelaavat huomenna viidennestä sijasta. 18-vuotiaat pojat taas nappasivat historiallisen päänahan Kroatiasta.

20.7.2018 21:56 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät tappion puolivälierissä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisojen puolivälieräottelussa Venäjälle 78-71 (33-40). Myös Suomen 16-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon harjoitusmaaottelussa.

17.7.2018 22:11 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet pudotuspeleihin B-divisioonan EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukossa pieksemällä Georgian 56-71 (32-35). 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Campobassossa Iso-Britannialle.

15.7.2018 23:08 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat miehet pöllytti Kosovoa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue palasi voittojen tielle Bulgariassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti selkein numeroin Kosovon 84-45 (37-16).

14.7.2018 23:43 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille miehille avaustappio EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät kehnosta heittopäivästä häviten ensimmäisen ottelunsa B-divisioonan EM-kisoissa Puolalle. Harjoitusmaaottelussa Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui niukasti Italialle Campobassossa.

13.7.2018 22:01 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille miehille väkevä alku EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaat miehet aloittivat B-divisioonan EM-kisansa rytinällä, kun avauspelissä Sudenpennut kukisti Portugalin 83-59 (47-34).

27.8.2022 20:50 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilytti A-divisioonapaikkansa EM-kisoissa – Saksa kaatui puolustamalla

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui 13. A-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut puolusti Saksan kumoon kisojen viimeisessä ottelussaan 40-51 (22-32). Suomen sijoitus tarkoittaa, että Sudenpennut säilytti paikkansa A-divisioonassa.

26.8.2022 23:20 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voittoon Tanskasta – Sudenpennut taistelee huomenna A-divisioonasta säilymisestä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti A-divisioonan EM-kisoissa Tanskan 47-64 (23-27) ja pelaa täten huomenna 13-14 Saksaa vastaan. Ottelun voittaja säilyttää paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesänä.

24.8.2022 21:17 Sudenpennut

Latvia hyvin niukasti Suomea parempi 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa – Sudenpennut jatkaa taistelua A-divisioonapaikan säilyttämisestä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi niukan 61-64 (29-34) -tappion Latvialle A-divisioonan EM-kisojen kolmanneksi viimeisessä ottelussa. Tappio tarkoittaa, että Suomi pelaa sijoista 13-16. Kolme kisojen viimeiseksi sijoittunutta putoavat ensi kesäksi B-divisioonaan.

23.8.2022 22:19 Sudenpennut

Espanja jatkoi voittokulkuaan Suomen kustannuksella 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa suurinumeroisesti jokaisen ottelunsa voittanut Espanja oli selkeästi Suomea parempi 90-49 (41-28). Espanja jatkoi täten kahdeksan parhaan joukkoon, Sudenpennut taas pelaa sijoista 9-16.

21.8.2022 22:20 Sudenpennut

Unkari liikaa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomi joutui toteamaan Unkarin paremmakseen loppunumeroin 37-64 (21-39). Suomella on huomenna välipäivä, jonka jälkeen edessä on Round of 16.

20.8.2022 23:01 Sudenpennut

Sudenpentujen puolustus ei riittänyt Saksaa vastaan 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen loppuottelussa

Bulgarian Sofiassa pelatut 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat päättyivät Saksan voittoon, kun finaaleissa saksalaiset voittivat Suomen 100-72 (51-37). Sudenpentujen Olavi Suutela valittiin turnauksen All Star -viisikkoon.

Näytä lisää vastaavia