26.2.2018 Perjantaina Susijengin voittanut Islanti jatkoi onnistunutta kasvojenpesuaan sunnuntaina pitämällä tappiottomana kolme ensimmäistä MM-karsintaotteluaan pelanneen Tshekin takanaan Reykjavikissa. Kun MM-karsintalohkosta on pelattu kaksi kolmannesta, lohkon loppuasetelmat ovat edelleen täysin auki.
Martin Hermannssonin tähdittämä Islanti otti toisen peräkkäisen voittonsa sunnuntaina ja kiilasi tasaisen F-lohkon kakkossijalle.
Tshekki on MM-karsintalohko F:n kärkipaikalla voitettuaan kolme ensimmäisestä neljästä ottelustaan.
Toisen MM-karsintaikkunan myötä Bulgaria valahti lohkon peränpitäjäksi. Kuvat: FIBA
Islanti johti Tshekkiä Reykjavikissa pistein 76-61 ennen kuin lohkokärki ryhmittyi raivoisaan loppurynnistykseen ja vei viimeiset minuutit nimiinsä 14-0. Islanti tarrasi kuitenkin ratkaisevan levypallon käsiinsä ja varmisti kahden marraskuisen tappion vastapainoksi puhtaan tilin helmikuun MM-karsintaikkunassa.
Tshekki on MM-karsintalohko F:n kärkipaikalla voitettuaan kolme ensimmäisestä neljästä ottelustaan, mutta niukat voitot Suomesta ja Bulgariasta tähänastisissa karsintaotteluissa napannut joukkue ei voi irrottaa katsettaan peräpeilistä hetkeksikään.
Hengen päälle saanut Islanti kiilasi tasapisteissä Susijengin kanssa karsintalohkon toiselle sijalle. Keskinäisten otteluiden voittonsa ansiosta Islanti etenee kesä-heinäkuun taitteen otteluihin lohkon kakkossijalta.
Lohkon hännänhuipuksi valahti puolestaan Bulgaria, joka on hävinnyt Susijengille kahdesti sekä voittanut kaikkiaan vain yhden neljästä ottelustaan. Bulgaria elää kohtalonhetkiään 29. kesäkuuta, jolloin joukkue kohtaa kotikentällään Islannin.
Susijengi pelaa seuraavan kerran 29. kesäkuuta Prahassa Tshekkiä vastaan ja heti heinäkuun alussa kotikentällään Islantia vastaan.
Euroopan MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu 29.6.-3.7. pelattavaan kaksoiskierrokseen, jonka jälkeen 24 joukkuetta pelaa kolmi-ikkunaisen MM-jatkokarsintavaiheen kolmessa karsintaikkunassa pelikauden 2018-19 aikana.
Euroopasta paikkansa jatkokarsintoihin ovat jo varmistaneet Saksa, Kreikka, Serbia sekä Susijengin karsintavastustajaksi ehdolla oleva Ranska.
Ympäri maailmaa pelattavissa karsinnoissa muut jatkokarsintoihin tiensä raivanneet maat ovat Australia, Brasilia, Kanada, Dominikaaninen Tasavalta, Iran, Kazakstan, Filippiinit sekä Venezuela.
FIBA:n päätös siirtyä uuteen MM-karsintajärjestelmään on saanut maailmanlaajuisesti tervetulleen vastaanoton. Goianiassa Brasilia veti 10,550 katsojaa kotiotteluunsa Chileä vastaan ja Manilassa Filippiinit juhli voittoa Japanista 10,000 fanin edessä. Loppuunmyytyjä katsomoita nähtiin myös mm. Meksikossa ja Argentiinassa.
Vaikka FIBA:n ja Euroliigan välinen pelaajien edustusoikeuskiista on noussut otsikoihin Euroopassa, myös vanhalla mantereella koripalloväki on löytänyt kiitettävästi tiensä MM-karsintaotteluihin. Peräti 7,500 venäläisfania huusi Permissä Venäjän voittoon Bosniasta ja yli 10,000 katsojaa oli Georgian tukena Tbilisissä Saksaa vastaan.
Vakuuttavia katsojalukuja kirjattiin myös länsinaapurissa, missä Ruotsi imi 7,500 katsojaa Tukholman Hovetiin juhlimaan omiensa 59-58-yllätysvoittoa Turkista.
Liity Susijengin kuudenneksi pelaajaksi jo tänään! Kuudennelle pelaajalle ensimmäisenä tuoreet Susijengin kuulumiset ja uutiset, kutsuja Susijengin tapahtumiin ja etuosto-oikeuksia, ajankohtaista tietoa suomikoriksesta sekä etuja Susijengin virallisista fanikamoista shop.basketissa.
6. pelaajana sinulla on mahdollisuus ostaa MM-karsintojen seuraavaan kotiotteluun (Suomi-Islanti) early bird -liput erikoishintaan.
Lue myös
Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.
Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.
Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.
Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.
Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.
Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.
Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.
Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.
Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.
Susijengi aloittaa kesän kotiottelut Hartwall Arenalla Viroa vastaan 25. kesäkuuta. Ottelu on koko korisperheen juhlatapahtuma historiallisen 20 000 lisenssin rajan rikkomisen kunniaksi.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.
Susijengi päättää MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen kotiottelulla Islantia vastaan. Hartwall Arenalla pelattavan ottelun lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja alakatsomoihin on jäljellä enää hajapaikkoja.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.
Sensaatiomaisen tulokaskauden NBA:n kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin paidassa päättänyt Lauri Markkanen, 20, nähdään Susijengin paidassa kesän 2018 MM-karsintaotteluissa. Susijengi jatkaa karsintataivaltaan juhannuksen jälkeen Tshekkiä ja Islantia vastaan.
Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.
Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.
MM-karsintojen sunnuntai-illan jännitysnäytelmässä Helsingin Jäähallissa Bulgarian kukistanut Susijengi kaipasi haastavassa asemassa faniensa tukea ja sai täsmälleen sitä, mitä tilasi. Yli 5.200 suomalaisfania kannatti Susijengin yli karikoiden ja täytti oman ruutunsa täydellisesti Susijengin petratessa asemiaan MM-jatkokarsintaa kohti edetessä.
Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.