Israel tiedettiin aggressiivisesti puolustavaksi ja nopeaksi joukkueeksi. Suomi vastasi haasteeseen marssittamalla kentälle hyvin liikkuvan ja taitavan aloitusviisikon Teemu Rannikko-Juha Luhtanen-Maurizio Pratesi-Jukka Matinen-Martti Kuisma. Sekään ei riittänyt, kun israelilaiset rynnivät fanaattisen kotiyleisönsä tukemana 11 minuutissa peräti 20 pisteen johtoon (32-12).
Israelin tyrmäysalun jälkeen Suomi ryhdistäytyi vieden seuraavan neliminuuttisen 11-5 ja nostaen tilanteeksi 37-23. Suomen kirivaihde ei kuitenkaan kestänyt, vaan puoliajalle juostiin Israelin johtaessa 52-32.
– Emme saaneet mitään otetta Israelin Euroliiga-takamiehiin Oded Kattashiin ja Doron Shefferiin. Olimme kyllä videolta opetelleet tarkasti heidän lempiliikkeensä ja -heittopaikkansa, mutta he olivat yksinkertaisesti vaan parempia, huokaili maajoukkueen apuvalmentaja Juha Dahlström.
Kreikkalaisessa Panathinaikoksessa huimaa 1,3 miljoonan dollarin vuosipalkkaa ansaitseva Kattash nakutti kovalla prosentilla 28 pistettä ja Tel Aviv Maccabin Sheffer avusti 16 pisteellään.
– Kun vastustaja sai onnistumisia, emme malttaneet pysyä omassa pelisuunnitelmassamme, vaan lähdimme hätiköimään, ruoti päävalmentaja Aaron McCarthy.
”Helmikuussa vaaditaan kovempaa puolustusta”
Jos olivat suomalaiset tutkineet Israelin vahvuudet, oli israelilaisten valmennusjohto tehnyt saman Suomen joukkueesta. Martti Kuisma oli jälleen merkitty mies, eikä Suomen takamiehille annettu yhtään ylimääräistä tilaa.
Israelilaisille oli tosin helpotus, kun Suomen joukkueen saapuessa Tel Aviviin lentokoneesta ei astunut ulos Sakari Pehkosta. 149 maaottelua pelannut Pehkonen muistettiin nimittäin vielä hyvin joukkueiden edellisestä kohtaamisesta. Syyskuussa 1987 Pehkonen takoi, vieläkin voimassaolevan, maaotteluennätyksensä 40 pistettä ja johdatti Suomen 106-102-voittoon Israelista EM-karsintaottelussa.
Keskiviikko-iltana Pratesi (16/5) ja Kuisma (16/2) olivat Suomen ahnaimmat pistemiehet, mutta ottelun paras suomalainen oli Juha Luhtanen. Kovassa kyydissä Suomen joukkueen kapteeni teki 11 pistettä, otti ”vain” 193-senttisestä varrestaan huolimatta peräti kymmenen levypalloa ja riisti kolmesti. Myös Rannikko (12/2/5 syöttöä) väläytteli ajoittain osaamistaan.
Hyviä hetkiä pelasivat vaihtomiehinä peliin tulleet Roope Mäkelä (5/1) ja Tero Rantaniva (2/1). Etenkin 204-senttinen Rantaniva lähti haastamaan heti kentälle päästyään ennakkoluulottomasti israelilaisten pitkää kalustoa. Hänen hyville otteilleen tuli kuitenkin pian päätös, kun hän romahti rajusti kentän pintaan ja joutui jättämään parketin.
Suomen karsintaurakka jatkuu ensi vuoden helmikuussa, jolloin se kohtaa kotonaan Bosnia-Herzegovinan (23.2.) ja Hollannin (26.2.). Voitot kamppailuista ovat tärkeitä, jotta Suomi pysyy mukana kilpajuoksussa C-lohkon kahdesta EM-lopputurnauspaikasta. Suomen valmennusjohdon suunnitelmatkin ovat jo selkeät tulevia koitoksia ajatellen.
– Jotta voitamme helmikuussa vastustajamme, on meidän pystyttävä puolustamaan joukkueena paremmin ja kovempaa, jyrisi McCarthy.
Keskiviikkona C-lohkossa pelattiin myös kaksi muuta ottelua. Bulgaria kukisti kotonaan Ruotsin 77-63 ja Bosnia-Herzegovina Hollannin 79-70.
Sarjatilanne ennen helmikuun 2000 otteluita
Israel 3 3 0 252 – 194 6
Bosnia-Herzegovina 3 2 1 218 – 211 5
Bulgaria 3 2 1 221 – 204 5
Suomi 3 1 2 236 – 261 4
Ruotsi 3 1 2 225 – 239 4
Hollanti 3 0 3 192 – 235 3
Seuraavat ottelut 23.2.2000: Suomi – Bosnia-Herzegovina, Hollanti – Bulgaria, Ruotsi – Israel.