Janne Pulkkanen Hongan valmennukseen

12.4.2022 10:48 Tapiolan Hongan tulevan kauden valmennuksen suunnittelu etenee aikataulussa. Tulevan kauden päävalmentajien lista tullaan julkaisemaan lähiaikoina, sitä ennen julkaistaan uusia valmennussopimuksia. Ensimmäisenä uutena valmennussopimuksena julkaistaan Janne Pulkkasen sopimus. Hämeenlinnalaisesta Punaportin Bluesista Tapiolan Honkaan siirtyvä Pulkkanen ottaa tulevalla kaudella ison roolin seuran nuorempien poikajunioreiden valmennuksesta. Pulkkanen aloittaa kesäkuun alussa ensimmäisen kautensa päätoimisena koripallovalmentajana.

Kuka on Janne Pulkkanen, millä mielin hän siirtyy uusien haasteiden pariin ja mitä hän uskoo tuovansa Honkaan? Annetaan Jannen itsensä kertoa:

Kuka olet?

Olen Janne Pulkkanen. 29 vuotta vanha ja alun perin kotoisin Lahesta. Viimeiset noin 5 vuotta olen asunut Hämeenlinnassa. Perheeseeni kuuluu avovaimo ja vähän alle vuoden ikäinen tytär. Koulutukseltani olen fysioterapeutti ja urheiluhieroja. Fysioterapeutin töitä tein nyt ennen Honkaan siirtymistä varsinaiseksi leipätyökseni useamman vuoden.

Hämeenlinnassa olen keskittynyt alakouluikäisten valmentamisen, eli olen toiminut etupäässä supermikrojen, mikrojen ja minien kanssa. Hämeenlinnassa toiminta on aloitettu käytännössä tyhjästä noin kuusi vuotta sitten, jonka johdosta olen päässyt tekemään ja miettimään täällä muutakin seuran ja toiminnan kehittämiseen liittyvää työtä.

Fiilikset uusista haasteista Hongassa?

Päällimmäisinä ajatuksina Honkaan siirtymisestä nousee mieleen kiitollisuus ja innostus. Monella eri tasolla. Ensinnäkin kiitollisuus siitä, että Honka ja Antti tarjosi mahdollisuuden valmentaa Hongassa sekä innostus uudesta toimintaympäristöstä ja etenkin työyhteisöstä, josta olen kuullut paljon hyvää. Varsinkin toimintaympäristön muutos nykyisestä hyvinkin erilaiseen on varmasti haaste, mutta mielestäni hyvin tervetullut sellainen. Olen luonteeltani, ainakin mielestäni, varsin rauhallinen ja tasainen kaveri, mutta nyt sopimuksen syntymisestä lähtien on ”henkseleissä pysyminen” ollut välillä hyvinkin hankalaa. Odotan suurella innolla kesäharjoittelun ja uuden kauden alkua sekä kaikkiin uusiin ihmisiin tutustumista.

Samalla mielessäni on myös kiitollisuus taakse jäävää yhteisöä ja ympäristöä kohtaan, josta itse sain paljon arvokkaita kokemuksia ja oppeja koripalloon, mutta myös elämään yleensä. Tämän lisäksi, myös innostus siitä, mitä on mahdollista saada aikaan varsin tyhjästä lujalla työllä ja mistä pisteestä Hämeenlinnan koripallo voi nyt jatkaa matkaansa kohti uusia ennätyksiä.

Mitä tuot mukanasi Honkaan?

Olen nyt viimeiset viisi vuotta ollut ympäristössä, jossa käytännössä kaikki toimintatavat on pitänyt rakentaa täysin tai lähes nollasta. Oppeja on tarttunut mukaan useita, mutta suurimpina varmasti se, että omalla ahkeruudella, aktiivisuudella, motivaatiolla, innolla ja näistä syntyvällä osaamisella on mahdollista saada aikaan varsin paljon asioita. Tähän liittyen olen joutunut paljon pohtimaan ja ratkomaan sitä, että miten koripalloharjoittelua pystyisi alakouluikäisten kanssa toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla siten, että pelaajat innostuvat ja rakastuvat koripalloon sekä samalla myös toivottavasti oppisivat jotain hyödyllistä elämän tai koripallon kannalta. Vaikka itselläkin opittavaa vielä varmasti riittää, niin toivottavasti näistä kokemuksista ja opeista pystyn tuomaan jotain uutta tai ainakin virkistävää Hongankin toimintatapoihin. Toisaalta, jos se ei ole rikki, niin ei sitä kannata korjata. Eli en kannata muutosta pelkän muutoksen vuoksi. Uskon myös itse vahvasti siihen, että yhteistyössä on voimaa ja voimme halutessamme oppia toisiltamme valtavasti asioita. Vaikka olisimme kuinka eri mieltä tahansa, tulisi asiat mielestäni pystyä keskustelemaan halki ja jatkaa yhdessä eteenpäin.

Ehkä eräänlaisena erikoisominaisuutena itselläni pidän fysioterapian opintojen ja työkokemuksen sekä koripallo-osaamisen yhdistelmää. Varsinkin nuorempien pelaajien hyvä harjoittelu, myös fysiikkavalmennuksen näkökulmasta on ollut itselleni viime vuodet suuri mielenkiinnon kohde ja toivon pystyväni viemään Hongassa asiaa entisestään eteenpäin.

Minkälaisen valmentajan Honka saa?

Honka saa ahkeran, innokkaan ja motivoituneen valmentajan, jolle pelaajan parhaan löytäminen on ykkösjuttu. Oli kyseessä koripallo, tai jonkin muu asia elämässä.

Hongan urheilutoimenjohtaja Antti Viitanen kommentoi Jannen saapumista Honkaan seuraavasti:

Sain Jannesta erinomaisia suosituksia sekä hänen kanssaan JVV-koulutuksessa olleilta Hongan valmentajilta että hänen kanssaan aiemmin työskenneiltä valmentajilta. Keskustelut Jannen kanssa synnyttivät hyvin nopeasti käsityksen erittäin innostuneesta ja kehittymishaluisesta valmentajasta, jolla on kokemusta monenlaisista rooleista juniorivalmennuksessa. Kiinnostus ja osaaminen fysiikkavalmennuksen puolella oli iso plussa. Olen erittäin iloinen, että Janne lähtee kokeilemaan, mitä koripallovalmentaminen on ammattina ja luonnollisesti tyytyväinen, että se tapahtuu Tapiolan Hongassa.

Tervetuloa Honkaan Janne!

 
26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

19.1.2024 12:25 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan vahva panostus juniorityöhön tuottaa tuloksia

Tapiolan Honka tukee pelaajien kehityskaarta vahvasti tarjoamalla huippuluokan valmennuksen ja harjoitusmahdollisuudet sekä mahdollistaa polun juniorijoukkueista aikuisten kilpa- ja huippukoripallosarjoihin. Timo Mannosen tekemät tilastotutkimukset naisten ja miesten koripallon maajoukkue- ja pääsarjapelaajien pelaajapoluista osoittavat, että Tapiolan Honka on onnistunut pitkäjänteisessä työssä kasvattajaseurana.

7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

19.7.2023 10:03 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Porvoon Tarmoon

Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.

19.6.2023 19:12 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Sykkiin?

Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.

30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

26.5.2023 11:48 Seura tiedottaa

ToPoLa hakee valmentajia

Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.

24.5.2023 15:35 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat 2023-2024

Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.

Näytä lisää vastaavia