Janne Stude lopettaa PuHun toiminnanjohtajana kauden 2023-2024 jälkeen

11.3.2024 10:01 PuHu Junioreiden toiminnanjohtajan tehtävää kesäkuusta 2021 alkaen hoitanut Janne Stude jää pois seuran johtotehtävistä vaiheittain kevään ja kesän 2024 aikana. Seura käynnistää uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin välittömästi ja tarkempi aikataulu muutoksille selviää, kun uusi henkilö tehtävään on löydetty.

– Jannen lähtökohta tehtävään oli mm. koronan jälkeen kohtuullisen haastava, mutta hienosti olemme saaneet seuran takaisin oikealle kurssille ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Urheilullisesti meillä ei ole ehkä koskaan mennyt vahvemmin ja seuran talouskin on saatu takaisin parempaan tasapainoon kuluvan kauden aikana. Tottakai on todella harmi, että Janne jää tämän kauden jälkeen pois, mutta ymmärrän hänen perustelunsa asiaan erittäin hyvin. Olen todella iloinen, että olen saanut tehdä hänen kanssaan töitä tämän seuran eteen juuri nämä vuodet. Janne on tehnyt isolla sydämellä töitä PuHun eteen. Valtava kiitos siitä jo tässä vaiheessa, kommentoi PuHu Juniorit ry:n hallituksen puheenjohtaja Antti Saarinen.

– On ollut valtava etuoikeus saada toimia oman kasvattajaseuran johdossa viimeiset kolme vuotta. Uskon, että nyt on sopiva hetki luovuttaa vetovastuu jollekin muulle ja antaa enemmän aikaa omalle perheelle, muille projekteille sekä toivottavasti pian myös uusille ammatillisille haasteille. PuHu-yhteisöstä en kuitenkaan katoa mihinkään ja minut näkee jatkossakin varmasti monissa vapaaehtoistehtävissä seuran tapahtumissa ja ainakin Martsarin ja Energia Areenan katsomoissa kannustamassa. Siitä pitävät huolen kolme seurassa harrastavaa omaa poikaa, sekä rakkaus lajiin ja tähän Suomen parhaaseen korisyhteisöön, sanoo tehtävästä väistyvä toiminnanjohtaja Janne Stude.

PuHu Juniorit ry käynnistää uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin heti ja tehtävän hakuohjeet julkaistaan muun muassa seuran kotisivuilla osoitteessa puhujuniorit.fi.

 
5.6.2026 09:46 Seura tiedottaa

Miesten 1B-divisioonajoukkue Team Pajulahden try out -harjoitukset 11.–13.6. Lahdessa

Lahti Basketball Junioreiden miesten 1B- divisioonan joukkue Team Pajulahti järjestää Try Out -harjoituksia Lahdessa torstaista 11.6. lauantaihin 13.6.2026.

2.6.2026 09:03 Seura tiedottaa

Laaksolahti 3x3 -turnaus 17.6.2026 – tervetuloa mukaan

Kesän koriskausi saa täydellisen startin Espoon Laaksolahdessa! Kasaa kavereiden kanssa joukkue ja tule viettämään kivaa kesäiltaa Laaksolahden uudelle hienolle kentälle. Voit tulla myös vain katsomaan pelejä ja fiilistelemään tunnelmaa. Nähdään Lasarissa!

1.6.2026 12:19 Seura tiedottaa

Kangasalan Urheilijat KU-68 hakee koripallon kehitys- ja valmennusvastaavaa kaudelle 26-27

Etsimme joukkoomme positiivisia ja innostavia henkilöitä koripallojaoston eri tehtäviin kaudelle 2026-2027. Mahdollisuus jatkoon seuraavalla toimintakaudella.

26.5.2026 11:16 Seura tiedottaa

Katukoristurnaus Uudenkaupungin Merefesteillä 6. kesäkuuta

Korihait järjestää tänäkin vuonna suositun katukoristurnauksen Uudenkaupungin Merefesteillä lauantaina 6. kesäkuuta! Tapahtuma pidetään Sorvakon katukoriskentällä osoitteessa Kullervontie 5, 23500 Uusikaupunki, klo 10:stä alkaen.

22.5.2026 16:20 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY julkaisi koripallon päävalmentajat kaudelle 2026–2027

Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.

19.5.2026 11:56 Seura tiedottaa

Peli-Karhut koripallojuniorit hakee valmennuspäällikköä

Peli-Karhut koripallojuniorit ry on vuonna 2024 perustettu kotkalainen seura, joka vastaa tyttöjen koripallovalmennuksesta pallokerhoikäisistä aina naisten 1. divisioonaan asti. Toimimme tiiviissä yhteistyössä naisten Korisliigassa pelaavan Peli-Karhujen kanssa.

18.5.2026 10:18 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen avoimet harjoitukset

Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset tiistaina 2.6.2026 klo 17.30–19.30.

12.5.2026 10:11 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.

11.5.2026 10:18 Seura tiedottaa

Vuoristopässi-katukoris Karkkilan ruukkimiljöössä heinäkuussa

KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.

11.5.2026 09:58 Seura tiedottaa

TVO:n Kesäkoris 2026 – ilmoittautuminen nyt käynnissä!

TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.

Näytä lisää vastaavia