11.6.2020 11:29 Kotkalainen Tom Guma on toinen nuori koripalloilija, jonka harrastusta tuetaan Jarmo Lehtosen muistostipendillä.

15-vuotias Guma pelasi viime kaudella 16-vuotiaiden ja tulevalla kaudella 17-vuotiaiden SM-sarjaa kasvattajaseuransa KTP:n riveissä. Kuva: Marja Seppälä
Kolme vuotta sitten menehtyneen äänekoskelaislähtöisen koripallovaikuttaja Jarmo Lehtosen nimeä kantava stipendi on suuruudeltaan 500 euroa. Ensimmäinen stipendi myönnettiin vuosi sitten Tampereen Pyrintöä edustavalle Brunel Madzoulle.
Pyrintö valitsi seuraavan palkittavan Kotkasta. KTP:n esittämien valintaperusteiden mukaan Tom Guma on pyyteetön ja tunnollinen harjoittelija ja hän luo ympärilleen iloista mieltä omalla hyväntuulisella olemuksellaan.
– Tom ei ole joukkueensa piste- tai levypallokärki, mutta harjoitteluasenne on Tomilla kohdillaan ja sitä kautta hän omaa mahdollisuudet ottaa isojakin kehitysaskeleita, perusteluissa kerrotaan.
7-vuotiaana koripallon aloittanut Guma on nyt 183-senttinen. Hän pelaa joukkueessaan laiturina.
– Tavoitteena on päästä koripalloilijana mahdollisimman pitkälle ja pelata niin kauan kuin motivaatiota riittää, Guma kertoo.
500 euron stipendi ohjataan Guman käyttöön KTP:n koripallojaoston kautta.
Jarmo ”Jampe” Lehtonen (1961–2017) oli nuorena maan parhaita koripalloilijoita. Hän pelasi mittavan uran SM-sarjaa myöten. Peliuransa jälkeen hän toimi muun muassa miesten maajoukkueen apuvalmentajana. Työurastaan pääosan hän työskenteli Koripalloliitossa muun muassa aluepäällikön ja kouluttajan tehtävissä.
Keräyksen Lehtosen muistoksi käynnisti Äänekosken Sarjakuvaseura. Stipendin kävi Kotkassa legendaarisen Karhuvuoren urheilutalon pihakentällä luovuttamassa ÄSS:n edustaja Reijo Askolin Huima-koiransa kanssa.
Jarmo Lehtosen muistostipendin saajat:
2019: Brunel Madzou, Tampereen Pyrintö
2020: Tom Guma, KTP
Koripallon parissa elämäntyönsä tehneen Jarmo Lehtosen muistostipendi on luovutettu jyväskyläläisen HoNsUn Alabatou Sanelle. Kannustuspalkinto on suuruudeltaan 500 euroa.
Tampereen Pyrinnön Brunel Madzou on nimetty ensimmäiseksi Jarmo Lehtosen muistostipendin saajaksi. Vuonna 2005 syntynyt Madzou palkittiin 500 euron stipendillä Pyrinnön koriskauden päättäjäisissä torstaina Pyynikin palloiluhallissa.
Naisten kahta divisioonajoukkuetta sekä nuorten joukkueita pyörittävä Helmi Basket on nimennyt valmentajansa kaudelle 2015-16.
Kaksi pääkaupunkiseudun seuraa, Leppävaaran Pyrintö ja PuHu Juniorit, yhdistää voimansa tyttökoripallossa. LePy ja PuHu ovat sopineet yhteistyöstä vanhimpien tyttöikäluokkien osalta. Yhteistyön tavoitteena on tarjota nuorille tyttöpelaajille mahdollisuus saavuttaa oma potentiaalinsa tarjoamalla valtakunnan parasta valmennusta kilpailukykyisessä ryhmässä pelaten A-tyttöjen SM-sarjaa.
Tapiolan Hongan nettisivuilla voi seurata videokuvaa nuorten SM-finaaleista. Livenä näkyvät ottelut ovat lauantainen A-poikien 1. finaali ja sunnuntainen B-poikien 2. finaali.
Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkue järjestää avoimet harjoitukset tiistaina 2.6.2026 klo 17.30–19.30.
Tänä vuonna Vuoden muuvi -voiton vei Ura Basketin Benjamin Granström muuvilla, jossa yhdistyivät luovuus, rohkeus ja kylmäpäinen viimeistely.
Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue kutsuu uusia pelaajia mukaan avoimiin harjoituksiin perjantaina 22.5.2026 Martinhalliin. Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden tulla tutustumaan joukkueen toimintaan, valmennukseen ja tulevan kauden tavoitteisiin Naisten I divisioonassa.
KaU Karkkila järjestää jälleen kesän kuumimman ja rennoimman koristurnauksen Karkkilassa. Tapahtuma järjestetään Högforsin ruukkimiljöössä lauantaina 11.7. Sarjat miehille, naisille ja yli 45-vuotiaille miehille.
TVO ja Rauma Basket ry järjestävät kesällä 2026 vauhdikkaan ja innostavan koripalloleirin vuosina 2008–2015 syntyneille tytöille ja pojille.