11.11.2023 09:04 NBA:ssa Utah Jazz sai katkaistua neljään venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset voittivat Memphis Grizzliesin 127-121 (76-63). Lauri Markkanen oli erinomaisessa vireessä, kun suomalainen tilastoi Jazzille 26 pistettä ja 7 levypalloa.
Lauri Markkanen johdatti Jazzin voittoon Grizzliesiä vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Jazzin johto venyi parhaimmillaan jo 21 pisteeseen, mutta selkä seinää vasten pelannut Grizzliesin kiri kahdesti pisteen päähän päätösneljänneksellä. Jazz onnistui kuitenkin pitämään johtonsa loppusummeriin asti.
– Hyvä kokemus meille. Se ei tietenkään ollut kaunista, mutta voitto on voitto, Markkanen kommentoi ottelun jälkeen.
Markkanen viihtyi parketilla reilut 37 minuuttia, joiden aikana hän keräsi 26 pistettä, 7 levypalloa, yhden syötön, kaksi torjuntaa ja kaksi riistoa. Suomalainen osui pelitilanneheittonsa 8/13, joista kolmoset 4/9. Vapaaheitot hän säkitti puhtaasti 6/6.
Markkanen jakoi Jazzin pistekärjen tittelin yhdessä Jordan Clarksonin (26/4) kanssa.
Grizzliesiltä vauhdissa oli Desmond Bane, jonka saldo oli 37 pistettä ja 8 syöttöä.
Jazz on nyt läntisen konferenssin toiseksi viimeisellä sijalla 3 voiton ja 7 tappion saldolla. Viimeisellä sijalla on Grizzlies.
Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.
Viime yönä tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi noussut Tuomas Iisalo voitti ensimmäisen ottelunsa NBA:n päävalmentajana. Grizzlies voitti Miami Heatin, kun Ja Morant ratkaisi ottelun sensaatiomaisesti viimeisillä sekunneilla.
Urheilugaalassa vuoden valmentajana palkittu Tuomas Iisalo, 42, teki viime kesänä suomalaista urheiluhistoriaa kohoamalla NBA-joukkueen valmennusjohtoon ensimmäisenä suomalaisena koskaan. Lauantaina Suomen aikaa loviisalaislähtöinen Iisalo kirjoitti yhä merkittävämmän luvun historiaa, kun Memphis Grizzlies nimitti hänet päävalmentajaksi irtisanotun Taylor Jenkinsin tilalle loppukauden kestävällä sopimuksella.
Utah Jazz kaatoi Houston Rocketsin kotikentällään lukemin 115–124. Lauri Markkanen oli vahvassa vireessä ja kirjautti 23 pistettä sekä 10 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz koki kirvelevän jatkoaikatappion kotikentällään Salt Lake Cityssä, kun Los Angeles Clippers vei voiton numeroin 120–116. Lauri Markkanen tilastoi ottelussa 20 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazz sai kotikentällään Salt Lake Cityssä revanssin Los Angeles Lakersista loppunumeroin 131–119. Lauri Markkanen oli ottelun paras pistemies 32 pisteellään.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi Atlanta Hawksille 124-121 (65-62), kun Trae Young upotti summerin soidessa kolmosen puolen kentän takaa. Lauri Markkanen säkitti ottelussa 35 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Portland Trail Blazersille 120-122 (54-55), kun kotijoukkueen Scoot Henderson säkitti loppulukemat 0,1 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen tilastoi 25 pistettä, 6 levypalloa ja kolme riistoa.
Utah Jazz hävisi vieraskentällä NBA:n kärkijoukkue Cleveland Cavaliersille 113-124 (56-60). Lauri Markkanen heitti Jazzille 26 pistettä ja noukki 7 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz voitti toisen peräkkäisen ottelunsa ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun Jazz kaatoi Brooklyn Netsin vieraissa 105-94 (50-45). Lauri Markkanen tilastoi 21 pistettä, 7 levypalloa ja kaksi torjuntaa.