Jazzille niukka tappio Sunsia vastaan – Markkanen 17 pistettä, 5 syöttöä

13.11.2024 06:55 Utah Jazz pelasi kauden ensimmäisen NBA Cup -ottelunsa, jossa utahilaiset hävisivät Salt Lake Cityssä vierailleelle Phoenix Sunsille 120-112 (64-49). Lauri Markkanen heitti 17 pistettä ja jakeli 5 syöttöä.

Lauri Markkanen ja Jazz kärsivät tappion Sunsille. Kuva: Ville Vuorinen.

Suns karkasi johtoon jo ensimmäisellä neljänneksellä ja venytti johtonsa parhaimmillaan jo 18 pisteeseen ennen puoliaikaa. Jazz onnistui ajoittain kirimään eron alle kymmenen pisteen, muttei kuutta pistettä lähemmäksi.

Läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvan Sunsin parhaimmistoon lukeutuivat Devin Booker (31/2), Bradley Beal (24/3) sekä Mason Plumlee (15/14). Jazzin pistekärki taas oli John Collins (29/10).

Markkanen kerrytti peliaikaa 31 minuuttia ja 26 sekuntia, joiden aikana hän tilastoi 17 pistettä, kaksi levypalloa ja viisi syöttöä. Markkanen osui pelitilanneheittonsa 7/13, joista kolmoset 2/5. Vapaaheittonsa hän säkitti yhden kahdesta.

Kyseessä oli molemmille joukkueille kesken kauden pelattavan NBA Cupin ensimmäinen ottelu. Cup-tyylinen turnaus debytoi viime kaudella ja tunnettiin ennen nimellä In-Season Tournament.

Runkosarjan peleistä Jazz on nyt voittanut kaksi ja hävinnyt kahdeksan.

> Ottelutilastot

Henkilöt

Asiat

 
27.12.2025 09:46 NBA

Jazzille niukka kotivoitto Pistonsista – Markkanen 30 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz nappasi niukan kotivoiton Detroit Pistonsista 131-129. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 30 pistettä, 4 levypalloa ja 4 syöttöä.

23.12.2025 10:02 NBA

Markkanen palasi parketille 27 pisteen voimin – Jazz hävisi Nuggetsille

NBA:ssa Lauri Markkanen palasi pelikentille, kun Utah Jazz hävisi Denver Nuggetsille 135-112. Kaksi edellistä Jazzin ottelua loukkaantumisen takia sivussa ollu Markkanen tilastoi 27 pistettä ja 8 levypalloa.

16.12.2025 09:01 NBA

Jazz jatkoaikavoittoon Mavericksista – Markkanen 33 pistettä, 16 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.

13.12.2025 07:24 NBA

Lauri Markkanen 26 pistettä, kun Jazz vei voiton Tuomas Iisalon Grizzliesistä

NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.

6.12.2025 06:14 NBA

Knicksin huima alku hyydytti Jazzin – Markkanen 18 pistettä, 9 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz hävisi 146-112 New York Knicksille, joka aloitti ottelun 23-0-juoksulla. Lauri Markkanen heitti 18 pistettä ja noukki 9 levypalloa.

5.12.2025 07:10 NBA

Jazz rykäisi Netsin ohitse päätösjaksolla – Markkanen 30 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz nousi vahvan päätösjaksonsa turvin Brooklyn Netsin ohitse ja marssi 110-123 voittoon. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 30 pistettä ja 8 levypalloa.

2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

1.12.2025 09:32 NBA

Rockets liikaa Jazzille – Markkanen 18 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz hävisi läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvalle Houston Rocketsille 101-129. Lauri Markkanen keräsi Jazzille 18 pistettä ja 8 levypalloa.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

25.11.2025 09:20 NBA

Warriors venytti Jazzin tappioputkea – Markkanen 17 pistettä, 6 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa, kun Golden State Warriors oli parempi loppulukemin 134-117. Lauri Markkanen tilastoi 17 pistettä, 6 levypalloa ja 4 syöttöä.

Näytä lisää vastaavia