22.7.2019 12:20 Jemina Airaksinen, 22, siirtyy tulevaksi kaudeksi Kouvottarien vahvuuteen. Airaksinen on pelannut aiemmin pääsarjatasolla kahdessa eri joukkueessa yhteensä kolmen kauden ajan. Divarista kokemusta on karttunut lisäksi viideltä kaudelta.

Viime kaudella Airaksinen edusti Tapiolan Honkaa. Kuva: Ville Vuorinen
185-senttinen Jemina Airaksinen on pelannut naisten Korisliigaa kauden verran Espoo Unitedissa ja kaksi viimeistä kautta Hongan paidassa. Viime kaudella laituri teki tehot 3,1/1,6 keskimäärin kahdeksan minuutin peliajalla. Pääsarjaotteluita Airaksisella on vyöllään yhteensä 65. Toistaiseksi kirkkaimpana kruununa urallaan Jemina Airaksinen oli voittamassa SM -hopeaa Espoo Unitedin pelaajana kaudella 2016-2017.
Kausilla 2013-2019 Airaksinen pelasi myös, osin korisliigan ohella, naisten 1 divisioonaa Honka akatemian ja Hongan riveissä. 70 ottelussa tehot olivat 8,7/7,0 kolmosten osuessa mainiolla 31%:n tarkkuudella.
- Olen erittäin innoissani tulevasta kaudesta ja pelaamisesta Kouvottarissa. Odotan jo kovasti, että päästään kunnolla itselleni uuden joukkueen kanssa treenaamaan ja pelaamaan.
- Henkilökohtainen tavoitteeni tulevalle kaudelle on päästä liigajoukkueen rotaatiopelaajaksi. Vahvuuksiani ovat pelinlukutaito sekä heittäminen ja viihdynkin paljon kaaren takana. Pelaajana tavoitteeni on auttaa joukkuetta kaikilla mahdollisilla tavoilla kentällä ja sen ulkopuolella, Airaksinen kommentoi.
- Jemina on nuori pelaaja, joka haluaa kovasti kehittyä pelaajana ja haluamme auttaa häntä siinä. Hänellä on kokemusta naisten korisliigasta ja hän pelasi Korisliigan ohella naisten divarissa viime kaudella. Jemina tuo heittovoimaa joukkueeseen ja hyvän lisän pitkän pään pelaajiimme. Hieno homma, että Jemina valitsi Kouvottaret seuraavaksi etapiksi, avaa joukkueen päävalmentaja Mika Hartonen.
Kouvottarien pelaajasopimukset naisten korisliigaan kaudelle 2019-2020: Kaisa Lind, Roosa Frimodig, Maria Koskinen, Henriikka Vähäuski, Claire Lamunu, Camille Zimmerman, Yasmine Blomfelt ja Jemina Airaksinen.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Tapiolan Hongan Tess Barnesille yhden ottelun kilpailukiellon.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Illan voittajia olivat PeKa, EBT ja Pyrintö.
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Kouvolassa pelattu kamppailu eteni jatkoajalle, jonka päätteeksi ToPo vei sarjapisteet lukemin 84–75.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Sara Puckett.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittoihin ylsivät ViVe, PeKa ja ToPo.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi kotonaan BC Nokian. Ottelu päättyi emäntien voittoon 76-49.
Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi joulukuussa valittiin Vimpelin Vedon Jeanae Terry. Hänen johdollaan Veto oli loppuvuodesta sarjan kuumin joukkue, ja hyvä vire on jatkunut myös tämän vuoden puolella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme tiukkaa ottelua. Sarjapisteitä keräsivät EBT, ViVe sekä Pyrintö.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky voitti kotikentällään Kouvottaret. Ottelu päätttyi emäntien voittoon 83-54.
Magdalene Agyei palaa ToPon naisten Korisliigajoukkueen vahvuuteen. Klaukkalan Namikan kasvatti edusti Torpan Poikia kuuden peräkkäisen kauden ajan kaudesta 2019–2020 lähtien, ja kuului joukkueen keskeisiin pelaajiin koko ajanjakson.