Jerald Fields palaa KTP:hen

23.6.2010 Korisliigan tehokkaimpien korinaluspelaajien joukkoon viime vuosina kuulunut 201-senttinen Jerald Fields tekee paluun Suomeen ja KTP:n paitaan. Fields pelasi viimeksi KTP-Basketissa kaudella 2006/07.

Jerald Fields tekee paluun KTP-paitaan kolmen kauden poissaolon jälkeen.

Fields ehti edustaa Suomen visiitillään KTP:n lisäksi myös ToPoa. Kuvat: Kai Kilappa ja Tuomas Venhola.

- Yritin saada Jeraldia Joensuuhun kaksi vuotta sitten, mutta hän päätti silloin mennä Ranskaan. Nyt ajattelin kysyä vielä kerran, olisiko hän halukas tulemaan Suomeen, ja hän kiinnostui heti, kertoo KTP:n päävalmentaja Ray Ailus.

Ailus odottaa Fieldsin tuovan KTP:hen korintekovoimaa korin alle sekä ulottuvuutta molempiin kenttäpäätyihin.

- Lisäksi hän pystyy heittämään kolmen pisteen heittojakin, Ailus muistuttaa.

Maaliskuussa 28 vuotta täyttänyt Fields palkittiin keväällä 2007 Korisliigan vuoden ulkomaalaisvahvistuksensa. Fields pelasi KTP:ssa tuolloin 51 ottelua 18,7 pisteen, 9,1 levypallon, 2,1 blokin, 2,0 riiston ja 1,5 syötön ottelukeskiarvoilla. Seuraavalla kaudella Fields edusti ToPoa 31 ottelun verran 14,6 pisteen, 9,6 levypallon, 2,2 syötön, 1,9 blokin ja 1,7 riiston tehoilla.

Kaudella 2008/09 Fields pelasi Belgian liigan Liegessä, ja viime kaudella hän edusti Ranskan ProB-liigan Aix-Maurienne Savoie Basketia. Fieldsin menoa Ranskassa hidasti joulukuussa sattunut loukkaantuminen, mutta siitä huolimatta hän ehti pelata 29 ottelua 8,3 pisteen keskiarvolla.

Fieldsin lisäksi KTP:lla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Clifton Jonesin, Mikael Holmeen, Ville-Pertti Lindin, Jussi Eskolan, Milos Dobrasin ja Juho Lehtorannan kanssa. Ailuksen mukaan KTP hakee vielä muutamaa pelaajaa.

- Jenkkiosastolla haetaan yleispelaajaa ja takamiestä, ja katsotaan jos löydettäisiin vielä yksi suomalainen.

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia