27.1.2020 11:28 Aiemmin Joensuun Katajaa ja Kauhajoen Karhu Basketia edustanut Jeremiah Wood tekee paluun Korisliigaan.

Salon Vilpas on kärsinyt joulun jälkeen huomattavan määrän loukkaantumisia, mutta joukkue paikkaa niitä jälleen aktiivisesti. Teemu Rannikko loukkaantui koko loppukaudeksi. Juho Nenosen tilapäinen pelikyvyttömyys jätti aukon etukentälle. Mikko Koivisto on kärsinyt selkävammasta ja joutui jättämään väliin muun muassa Suomen Cupin finaalin.
Ensin Chris Flemmings sai väistyä Tobin Carberryn tieltä, jotta pelinjohtoa saatiin paikattua. Nyt Vilpas on tehnyt toisen yllätyssopimuksen, kun 200-senttinen Jeremiah Wood astuu riviin. Wood saapuu Suomeen alkuviikosta.
Vuosina 2008–2011 Katajan ja Karhun paidassa pelannut Wood osoitti, ettei korin alta saa mitään ilmaiseksi, kun hän on kentällä. Ohion Akronista kotoisin oleva Wood valmistui Akronin yliopistosta 2008 ja on sen jälkeen kulkenut komean urapolun. Hänestä mainitaan usein triviatietona, että hän on lapsuudenystävä muuan toisen akronilaisen, LeBron Jamesin, kanssa.
Suomessa Wood keräsi tilastokeskiarvoikseen 109 ottelussa 20,2 pistettä ja 13,0 levypalloa. Korisliigan jälkeen hän suunnisti Ranskan ProB-liigaan Evreux Basketin riveihin kahdeksi kaudeksi. Wood valittiin 2013 liigan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi tehoilla 16,4 pisteen ja 11,0 levypallon keskiarvoilla. Viimeiset kuusi vuotta hän on viettänyt Etelä-Amerikan kovatasoisessa Argentiinan LNB-liigassa. Siellä Wood edusti Club San Martinin joukkuetta ja kohtasi myös vuonna 2016 uuden joukkuetoverinsa Juho Nenosen ja Regatas Corrientesin.
– Herra Woodin nimi tuli aivan yllättäen puheeksi perjantai-iltana, enkä uskonut aluksi, että olisi realismia saada mies tänne. Asiat etenivät kuitenkin todella nopeasti ilman ongelmia, joten tällainen positiivinen yllätys oli erittäin tervetullut, kommentoi Vilppaan päävalmentaja Ville Tuominen.
Joukkueesta poistuu uuden sopimuksen myötä iso laitahyökkääjä DJ Laster.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.