Joni Herrala Korihaiden takakentälle

17.6.2022 12:18 Uudenkaupungin Korihait jatkaa takamiesosaston vahvistamista. Seura on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen Joni Herralan kanssa. Herrala on pelannut Korisliigassa yhteensä 320 ottelua ToPon, Hongan, BC Nokian, Kataja Basketin sekä KTP-Basketin riveissä.

– Hienoa päästä Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin! Malttamattomana tässä odotellaan, että pääsisitaas kunnolla aloittamaan työt ja jengin kanssa treenaamaan. Koripalloilijan kesät ovat liian pitkiä, eli täpinöissä odotellaan jo syksyä, Herrala avaa tuntemuksiaan Korihaiden tiedotteessa.

ToPo Junioreiden kasvatti on kokenut pelimies Korisliiga-kentillä. 11 kauden aikana pisteitä on kertynyt 1 091, levypalloja 593 ja syöttöjä 586. Maajoukkueita hän on edustanut 69 ottelun verran.

– Mulla on ollut pitkään hyvät välit Vasellin Teron (päävalmentaja) kanssa. Nyt oli sellainen tilanne, että halusin Teron valmennukseen ja hän halusi mut jengiinsä, niin asiat loksahtivat kohdilleen, Herrala kertoo valinnastaan tulla Korihaihin.

192-senttinen takamies on pääsarjassa edustanut viittä eri seuraa. Tilastollisesti Herralan uran paras kausi osui koronakaudelle 2019–20, jolloin hän edusti Kataja Basketia. 32 ottelussa syntyi 24 minuutin peliajalla keskimäärin 5,4 pistettä ja 4,1 syöttöä ottelua kohden.

– Toivon, että pystyn auttamaan omien vahvuuksien kautta Korihaita vakiinnuttamaan paikkansa korkeammilla sijoituksilla, mitä viime vuosina on totuttu näkemään. Mulla on tavoitteena pelata pudotuspeleissä tulevanakin keväänä. Uusi halli (Wintteri) on rakenteilla, joten olisi hienoa, josUgissa voitaisiin pelata kovia pelejä hyvissä olosuhteissa vuodesta toiseen.

Edelliset kaksi kautta puolustuspään eksperttinä tunnettu Herrala on pelannut KTP-Basketissa. Viime kaudella 27 ottelussa hän tilastoi itselleen 3,0 pistettä, 1,8 levypalloa ja 2,1 syöttöä keskimäärin vartin peliajalla.

– Olen aina tykännyt Jonin asenteesta olla periksiantamaton kentällä. Häneltä löytyy röyhkeyttä pelata kovaa ja hän antaa joukkueelle mahdollisuuksia taistella pallosta puolustuspäässä. Olen aina ajatellut, että hän on vastustajan näkökulmasta ärsyttävä pelaaja. Mutta kiva juttu, että hän on nyt omassa joukkueessa, päävalmentaja Tero Vasell kommentoi.

Herralan lisäksi Korihait on tehnyt jatkosopimukset seuran omien kasvattien Jaakko Lahden, Akseli Arvosen sekä Mio Hyvösen kanssa. Näin ollen Korihailla on tällä hetkellä kasassa kahdeksan sopimuspelaajaa.

– Takakenttä on nyt valmis. Jonin ja Treyn (Niemi) tulon myötä pystymme käyttämään ulkomaalaisvahvistuspaikat isoon päähän. Verkot ovat vesillä ja keskusteluja sopivien vaihtoehtojen kanssa käydään koko ajan, Vasell paljastaa.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >

Henkilöt

Asiat

 
30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

Näytä lisää vastaavia