Joonas Iisalo siirtyy ensi kaudella Vilppaan päävalmentajaksi

22.2.2016 Korisliigassa pelaava Salon Vilpas on solminut sopimuksen uuden päävalmentajansa kanssa ensi kaudelle. Valmennusvastuun ottaa 30-vuotias Joonas Iisalo. Iisalo valmentaa tällä hetkellä Miesten Divari-A:ssa FoKoPon edustusjoukkuetta. Vilppaan ja Iisalon välinen sopimus on mallia 1+1.

Joonas Iisalo siirtyy ensi kaudeksi Salon Vilppaan päävalmentajan tontille.

Kiinnostus Vilppaan päävalmentajan pestiä kohtaan on ollut kiitettävää, mutta lopullinen valinta oli Vilppaan kannalta helppo.

 

- Joonas Iisalon taustat on kartoitettu tarkkaan ja saamme Saloon hyvin koulutetun ja erittäin motivoituneen valmentajan. Vaikka hänellä ei ole vielä kokemusta päävalmentajan tontilta Korisliigasta, se ei Vilpasta pelota. Uskomme, että Vilppaan ja Iisalon yhteistyöstä ei tule ihan yksivuotista. Joonas muuttaa perheineen Saloon kauden jälkeen ja se oli tärkeä tekijä sopimuksen kannalta, samoin kuin valmentajan halu osallistua koko seuran kehittämiseen, toteaa Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen. 

 

Iisalon oman pelaajauran päätyttyä valmennushommat alkoivat vuonna 2005 Tapiolan Hongan junnuista. Miesten parissa hän on luotsannut Honkaa, EBT:tä, Karkkilaa ja nyt FoKoPoa. Lisäksi hän on ollut Greg Gibsonin apuna Loimaalla Korisliigassa, Eurocupissa ja VTB-liigassa vuodesta 2013 lähtien. 

 

Mies suoritti Koripalloliiton huippuvalmentajatutkinnon kurssinsa parhaana vuonna 2012 ja hän sai viime vuonna päätökseen FIBA Europe Coaching -sertifikaatin. 

Myös maajoukkuekuviot ovat Iisalolle tuttuja, sillä hän toimi apuvalmentajana vuonna 2011 Suomen U20-ikäluokassa sekä vuosina 2012 ja 2013 U18-ikäisissä. 

 

- Vilpas on minulle loistava mahdollisuus ja haaste toimia päävalmentajana Korisliigassa. Täällä on Suomen parhaat fasiliteetit, upeat fanit sekä erittäin osaava organisaatio ja olen kuullut ainoastaan positiivisia asioita Vilppaasta. Toivon mukaan nykyinen suomalainen runko säilyisi myös tulevalla kaudella.

 

Nyman jatkaa apuvalmentajana     

     

Jatkuvuutta Iisalon valmennusryhmään tuo Toni Nyman 38, joka jatkaa myös tulevalla kaudella Viikinkien apuvalmentajana. Tuleva kausi on Nymanille neljäs edustusjoukkueen mukana.

 

- Viimeiset kolme vuotta ovat olleet todella antoisia ja olen kehittynyt valmentajana paljon. Iso kiitos siitä Mikolle ja Vilppaan organisaatiolle. Oli luonnollinen valinta jatkaa Salossa valmentamista. Odotan tulevaa yhteistyötä Joonaksen kanssa innolla.

Henkilöt

 
15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia