Juha Luhtanen liikaa Hollannille

Martti Kuisman poissaollessa maajoukkueen kapteeni Juha Luhtanen otti hyökkäyspelin ohjat omiin käsiinsä. Luhtanen onnistui läheltä ja kaukaa pussittaen maaotteluennätyksensä 29 pistettä. Kapteeninsa johdolla Suomi kaatoi Hollannin lauantaina Salossa 86-83 ja siirtyi samalla EM-semifinaalikierroksen lohkossaan sarjakakkokseksi.

– Juha (Luhtanen) ei pelaa koskaan kahta ottelua peräkkäin, jossa hänen heittopelinsä ei kulje. Bosnia-ottelun jälkeen sanoin Juhalle, että ”seuraava ottelu tulee olemaan sinun”, kertoi päävalmentaja Aaron McCarthy.

– Vaikka pelasimme Bosniaa vastaan hyvän ottelun, jäi oma peli harmittamaan. Se antoi hyvän latauksen Hollanti-kamppailuun, jatkoi Luhtanen.

30-vuotiaan Luhtasen heittokäsi kävi kuumana heti ottelun alkuhetkistä lähtien ja yhdessä Maurizio Pratesin kanssa hän johdatti Suomen karkumatkalle. Kun peliä oli kulunut 11:30 Suomi johti Hollantia jo lupaavasti 32-17. Suomi esiintyi aggressiivisesti kentän molemmissa päädyissä ja pystyi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana pitämään Hollannin tornit, Mike Naharin ja Geert Hamminkin, hyvin kurissa.

Sitten 208-senttinen Nahar pääsi valloilleen ja ryhtyi nostamaan koreillaan Hollantia takaisin otteluun mukaan. Puoliaikaan mennessä Hollanti oli Naharin 15 pisteen tahdittamana noussut jo neljän pisteen tuntumaan (49-45).

Suomalaishermot rautaa vapaaheittoviivalla

Hollanti jatkoi rymistelyään toisen jakson alussa. Se siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon (52-51), kun erää oli pelattu reilu pari minuuttia. Muutamaa hetkeä myöhemmin Suomen puolustukselle vaikeuksia aiheuttanut Nahar sai kuitenkin neljännen virheensä.

Oli Suomen vuoro aloittaa nousu. Pahimmillaan kuuden pisteen tappioasemassa (61-67) ollut kotijoukkue pääsi takaisin taisteluun mukaan Pratesin ja Luhtasen peräkkäisillä kolmosilla, jotka tasoittivat tilanteen 73-73:een.

Lisäpotkua Suomi sai yllättävältä taholta. Jo Bosnia-ottelussa hyökkäyspelinsä kanssa tuskaillut Jukka Matinen heitti kaksi peräkkäistä tärkeää koria.

Ottelun käännekohdaksi muodostui kuitenkin Luhtasen puolustuspään työskentely. Kun peliä oli minuutti jäljellä (tilanne Suomelle 82-80) kalasti Luhtanen hyökkääjänvirheen Eric Van der Sluisille.

– Van der Sluisille vihelletty hyökkääjänvirhe oli ottelun ratkaisu. Jos vihellys olisi mennyt toisin päin, olisimme saattaneet nousta vapaaheitoilla tasoihin, harmitteli Hollannin valmentaja Bob Gonnen ottelun jälkeen.

Viimeisen puolen minuutin aikana pelinrakentaja Teemu Rannikko pääsi kaksi kertaa vapaaheittoviivalle, kun hollantilaiset joutuivat rikkomaan pysäyttääkseen pelikellon kulun. 19-vuotiaan nuorukaisen käsi ei tärissyt, kun hän nakutti vuorenvarmasti kaikki neljä vapariaan korirenkaan läpi ja Suomen 86-83-voittoon.

Vapaaheitot näyttelivät muutenkin pääosaa Suomen voitossa, sillä joukkue heitti bonusheittonsa peräti 93,3 prosentin tarkkuudella (28/30).

McCarthy jakoi jälleen vastuuta tasaisesti

Keskiviikkona Bosnia-Hertsegovinaa vastaan Suomen päävalmentaja Aaron McCarthy peluutti koko miehistöään. Myös Hollanti-kamppailussa McCarthy piti yllä hurjaa vaihtorulettia. McCarthy oli peluuttanut koko kymmenikköään, kun peli oli ehtinyt vanheta vasta hieman yli kymmenen minuuttia (!). Ja miksei McCarthy olisi näin tehnyt, kun vaihtopenkiltä löytyi pelkkiä onnistujia.

– Olen todella ylpeä koko joukkueesta. Kaikkien kokemiemme vaikeuksien keskellä he pystyivät tällaiseen suoritukseen, kiitteli McCarthy.

Erityiskiitoksen 38-vuotiaalta amerikkalaisvalmentajalta saivat Luhtanen ja 151:nnen maaottelunsa pelannut Sakari Pehkonen.

– Saku (Pehkonen) oli kerrassaan uskomaton. Hän taisteli 35 minuuttia mallikkaasti Hollannin pitkiä miehiä vastaan.

Hamminkin ja Naharin kaitsijoina kunnostautuivat Pehkosen lisäksi vuorollaan Matinen, Sami Lehtoranta sekä polvivaivainen Pekka Markkanen, joka pelasi lähes 17 minuuttia ja teki puolustustehtäviensä ohella kuusi pistettä.

Ahnaimmin koriintekoon Luhtasen ohella pyrkivät Pratesi (15/1), Rannikko (14/2/7 syöttöä) ja Pehkonen (11/4).

Missio kohti Turkin kisoja jatkuu marraskuussa

Hollanti-voitto nosti Suomen siis EM-semifinaalikierroksen C-lohkossa kakkoseksi. Suomen saldo karsintaurakan ensimmäisen puolikkaan jälkeen on kolme voittoa ja kaksi tappiota. Edellä on vain kaikki ottelunsa voittanut Israel (5-0). Lauantaina Israel kukisti Bulgarian kotonaan 87-65 (46-37). Lohkon kolmannessa kamppailussa Bosnia-Hertsegovina väänsi voiton Ruotsista 67-52 (29-34).

Suomen ottelut EM-semifinaalikierroksella jatkuvat 22.11. todellisella herkkupalalla, kun suomalaisyleisölle tarjoillaan ottelu Suomi-Ruotsi. Marraskuun muissa otteluissaan Suomi kohtaa Bulgarian vieraissa (25.11.) ja Israelin kotonaan (29.11.).

– Bosnia- ja Hollanti-voitot pitivät meidät hengissä. Matkalla ollaan Turkkiin, vakuutti Luhtanen ja viittasi Turkissa kesällä 2001 järjestettäviin EM-kilpailuihin.