Juha Sten Kataja Basketin päävalmentajaksi

23.5.2018 12:39 Turkulaislähtöinen Juha Sten (34) ja joensuulainen Kataja Basket ovat tehneet kahden vuoden mittaisen valmentajasopimuksen. Joensuulaisseuraa pelaajana vuosina 2010-12 edustanut Sten saa työparikseen tutun Kataja-vaikuttajan Petri Virtasen (37).

Kaksi edelliskautta Sten toimi Äänekosken Huiman organisaatiossa. Päättyneellä kaudella hän valmensi seuran miesten joukkuetta Miesten 1-Divisioona B:ssä, jossa sarjanousija Huima sijoittui yhdeksänneksi.

– Pari viime vuotta tein valmennushommia opettajan töiden ohella. Kun saimme viime syksynä perheenlisäystä, tuli tunne, että korisjutut hoituivat välillä vähän liikaa vain ”sinne päin” ja toisinaan oli sellainenkin olo, että näinköhän sitä koskaan tulee Korisliiga-tasolle saakka valmentajana pyrittyä, Sten toteaa.

- Koris on kuitenkin aina ollut minulle intohimo ja sisimmässä se juttu, mitä haluan tehdä. Kun kautemme loppui maaliskuussa, ei kestänyt kauaa kun joku prosessi alkoi pyöriä päässä. Katajan tarjottua tämän mahtavan mahdollisuuden vaihtui ajatus ”jos”, sanaksi ”kun”, ja kipinä huippukorikseen syttyi. Myös perheen kannalta kaikki palaset loksahtivat paikalleen, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Pelaajaurallaan Sten edusti Suomessa Katajan lisäksi Turun NMKY:tä, turkulaista Aura Basketia sekä Lappeenrannan NMKY:tä. Kokemusta karttui myös Saksan, Ruotsin ja Espanjan liigoista sekä mm. 31 A-maaottelua.

Lue Kataja Basketin tiedote >>

Henkilöt

 
14.5.2018 18:07 Korisliiga

Antto Nikkarinen jatkaa KTP:n pelinjohtajana

Hallitseva Korisliigan MVP, alkuvuonna ruotsalaisesta Jämtlandista KTP-Basketiin siirtynyt pelinrakentajaveteraani Antto Nikkarinen, 27, jatkaa kotkalaisjoukkueessa. 185-senttinen Pussihukkien kasvatti on solminut KTP:n kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

15.7.2018 10:11 Korisliiga

Miika Heinonen KTP:n paitaan

Korisliigan kesän pelaajamarkkinoiden aktiivisimpiin joukkueisiin kuuluva KTP-Basket on tehnyt uuden täsmäkiinnityksen takalinjoilleen. Viime kaudet HBA-Märskyssä pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo ja Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Miika Heinonen, 191 cm ja 19 v, siirtyy Kotkaan. Sopimuksesta uutisoi Kymen Sanomat.

12.7.2018 22:02 Mestarien liiga

Karhubasket CSM Oradean kimppuun Mestarien Liigan karsinnassa

Koripallon FIBA:n Mestarien Liigan syksyn 2018 karsintojen otteluparit arvottiin torstaina Genevessä. Hallitseva miesten koripallon Suomen mestari Karhubasket kohtaa Mestarien Liigan ensimmäisellä karsintakierroksella romanialaisen CSM Oradean.

12.7.2018 21:59 Korisliiga

Antti Niskanen Seagullsista Kauhajoelle

Hallitseva koripallon Suomen mestari Karhubasket saa tulevaksi kaudeksi roppakaupalla kokemusta, kun kymmenen kautta Korisliigassa pelannut Sykki-kasvatti Antti Niskanen, 188 cm ja 31 v, siirtyy Helsingistä Kauhajoelle.

11.7.2018 09:31 Korisliiga

Samuli Vanttaja siirtyy Karhu Basketista Katajaan

Viime kauden päätteeksi Kauhajoella Karhu Basketin paidassa Korisliigan mestaruutta juhlinut Samuli Vanttaja, 27, siirtyy yksivuotisella sopimuksella Joensuuhun Kataja Basketiin.

9.7.2018 14:17 Korisliiga

Malcolm Bernard BC Nokian takakentälle

BC Nokian toinen yhdysvaltalaispelaaja tulee Sean O'Maran tapaan Xavierista, kun Malcolm Bernard, 24, liittyy näätäpaitaan ensi kaudeksi. 198-senttinen Bernard pelaa tällä hetkellä Australiassa.

6.7.2018 12:34 Korisliiga

Pronssikauden pelinrakentaja Vuk Malidzan palaa BC Nokiaan

BC Nokia saa mieluisan paluumuuttajan, kun SM-pronssiin kaudella 2015/16 nokialaiset johdattanut serbialaistakamies Vuk Malidzan, 30, palaa Näädät-nuttuun. Joukkue on tehnyt sopimuksen myös Korihaista siirtyvän Teemu Sulosen kanssa.

28.6.2018 12:42 Korisliiga

Karhubasket mukana Mestarien liigan karsinnoissa

Korisliigan hallitseva mestari Kauhajoen Karhubasket lähtee mukaan Basketball Champion Leaguen eli koripallon Mestarien liigan karsintoihin. Karsinnoissa on mukana yhteensä 30 joukkuetta.

27.6.2018 18:44 Korisliiga

Kolmaskin Lehtoranta KTP:n paitaan, Herrala siirtyy Kataja Basketiin

KTP-Basket on tehnyt sopimuksen Joonas Lehtorannan, 24, kanssa. Kotkasta Pohjois-Karjalaan puolestaan suuntaa Joni Herrala, 23, joka liittyy Kataja Basketin vahvuuteen.

19.6.2018 14:39 Korisliiga

Eldar Skamo siirtyy Ura Basketin paitaan

Yli 450 ottelua Korisliigassa pelannut Eldar Skamo, 31, siirtyy tulevaksi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin riveihin.

18.6.2018 22:48 Korisliiga

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2018-19 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2018-19. Korisliigaan myönnettiin 11 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä.

15.6.2018 16:06 Korisliiga

Stephen Croone vahvistamaan Ura Basketia

Viime kaudella Korisliigaa Lapuan Kobrissa pelannut Stephen Croone, 23, vahvistaa Ura Basketin takalinjoja tulevalla kaudella.

15.6.2018 14:58 Korisliiga

Mestaruusvuodelta tuttu David Gonzalvez palaa Kouvoihin

Kouvojen ja David Gonzalvezin tiet kohtaavat kahden vuoden tauon jälkeen, kun 30-vuotias pelimies palaa ensi kaudeksi tutulle Jatke Areenan parketille Kouvolaan.

15.6.2018 12:13 Korisliiga

Jättiläismäinen Sean O'Mara BC Nokian sentteriksi

BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt ensimmäisen ulkomaalaissopimuksensa, kun Näätien vahvuuteen ensi kaudeksi liittyy 208-senttinen ja 110-kiloinen Sean O'Mara suoraan Xavierin yliopistosta.

15.6.2018 11:05 Korisliiga

David Haughton Vilppaan korin alle

Salon Vilppaan pelaajahankinnat kaudelle 2018-19 jatkuvat ja tällä kertaa vahvistusta tulee korin läheisyyteen, kun Vilpas on tehnyt sopimuksen 198-senttisen David Haughtonin kanssa.

14.6.2018 10:34 Korisliiga

Johannes Lasaroff jatkaa Kataja Basketissa

Joensuun Kataja Basket on tehnyt jatkosopimuksen Johannes Lasaroffin, 22, kanssa.

14.6.2018 09:04 Korisliiga

Pyry Rainamaa jatkaa Ura Basketissa, Mikael Sandberg uusi kiinnitys

Korisliigan nousijajoukkue Kaarinan Ura Basket on solminut jatkosopimuksen Pyry Rainamaan kanssa. Uutena kasvona joukkueeseen siirtyy Turun NMKY:n kasvatti Mikael Sandberg.

8.6.2018 13:46 Korisliiga

Tapahtumaseminaari kokosi Korisliiga-seurat yhteen

Lähes kaikkien Korisliigan ja Naisten Korisliigan seurojen edustajat olivat paikalla torstaina Espoossa järjestetyssä tapahtumaseminaarissa, jossa esiteltiin hyväksi todettuja konsepteja ja tarjottiin vinkkejä seurojen toimintaan.

8.6.2018 13:40 Korisliiga

Okko Järvi Karhu Basketin paitaan

Tuore koripallon miesten Suomen mestari, Karhu Basket, on solminut yksivuotisen sopimuksen Espoo Unitedista siirtyvän 193-senttisen, 22-vuotiaan Okko Järven kanssa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuva Järvi aloittaa syksyllä kuudennen kautensa Korisliigassa.

7.6.2018 21:19 Korisliiga

Suomen mestari Juho Lehtoranta palaa KTP-Basketiin

Keväällä Suomen mestaruuden Karhu Basketin oranssipaidassa voittanut KTP-kasvatti Juho Lehtoranta, 29, palaa kasvattajaseuransa edustusjoukkueeseen ensi kaudeksi. 195-senttinen laitahyökkääjä on solminut KTP-Basketin kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen, uutisoi Kymen Sanomat.

Näytä lisää vastaavia