Juho Nenonen palaa ikimuistoiseen videopalaveriin: ”Vahvistus totesi, että Juhon ei kannattaisi pelata”

20.4.2020 10:02 Elisa Viihde palaa maanantaina kevääseen 2017, kun Salon Vilpas ja Karhu Basket kohtasivat toisensa välieräsarjassa. Tänään nähtävässä klassikko-ottelussa kauhajokiset menivät omia menojaan ottelun ensimmäisellä puoliajalla, kunnes Juho Nenonen astui kentälle.

Juho Nenonen Vilpas Ultrasin hellässä huomassa voitetun Kauhajoki-ottelun jälkeen. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Susijengin vakiokalustoon kuuluvalle Juho Nenoselle Vilppaan ja Karhu Basketin välinen kolmas välieräottelu on ikimuistoinen. 

Nenonen oli palannut Vilppaan paitaan tammikuussa. Edellisvuoden huhtikuussa hän oli Vilppaan puolivälierätappion jälkeen lähtenyt pikahälytyksellä Argentiinan pääsarjaan Regatas Corrientesin joukkueeseen, jossa hän pelasi hienon kevään. 

Onnistuneen loppukauden myötä Nenonen sai kaudeksi 2016-17 sopimuksen saman sarjan huippujoukkueeseen, Ciclista Olimpico de la Bandaan. Haastavan kauden puolivälissä Nenonen kuitenkin pakkasi kamansa ja palasi Vilppaaseen, jossa hän oli ensimmäisellä kaudella noussut fanien ehdottomaksi kulttipelaajaksi.

- Argentiina oli mielenkiintoinen ja vaiherikas kokemus. Vuoden vaihteessa palasin Saloon, joka taisteli runkosarjan voitosta. Ehdin pelata runkosarjassa kymmenen ottelua, kunnes lähentäjäni repesi, Nenonen muistelee.

Nenosen oli tarkoitus tehdä paluu parketille runkosarjan lopussa, mutta Nenonen ja valmennusjohto päätti, että paluu tapahtuisi pudotuspelien toisella kierroksella. 

Vilpas kaatoi puolivälierissä Pyrinnön suoraan kolmessa ottelussa. Välieräsarjan avausottelussa Salossa Karhu Basketia vastaan Nenonen pelasi vajaat viisi minuuttia upottaen yhden kolme pisteen heiton. Vierasottelussa Nenonen ei pelannut sekuntiakaan.

 

Nenonen saa hurjan sytykkeen videopalaverissa

Nenonen palaa muistelossaan Kauhajoki-sarjaa ennakoivaan videopalaveriin.

- Filmin päätteeksi yksi joukkueen vahvistuksista halusi sanoa pari sanaa. Hän nousi ylös ja totesi, että puolivälierissä meni hyvin ja kaikki muutkin ovat varmasti sitä mieltä, että kokoonpanoa ei kannata lähteä muuttamaan. Hän lisäsi, että vaikka Juho on pelikuntoinen, se ei tarkoita, että hänen pitäisi pelata, Nenonen kertoo.

- Kuuntelin hänen ajatuksenjuoksua ja ymmärsin, mitä hän haki takaa. Mutta en tietenkään ollut hänen kanssaan samaa mieltä, olin valmis auttamaan joukkuetta. Onnistuin hiljentämään egoni siinä tilanteessa. Olin hiljaa ja nyökyttelin. Päävalmentaja Joonas Iisalo tuli kiittämään tilanteen jälkeen, että maltoin mieleni.

Kolmannessa pelissä Salohallissa vierasjoukkue Karhu Basket meni ottelun alussa menojaan. Avauskymppi meni vierasjoukkueelle 6-20. Kotijoukkueella oli paha lukko päällä, joka jatkui toisen neljänneksen alkupuolella. 

Kauhajokiset johtivat jo 9-32, kunnes Nenonen otti Vilppaan reppuselkäänsä Okko Järven ja Mikko Koiviston kanssa hurjan kolmosrallin myötä.

- Taisin vetää kolme kolkkia putkeen toisella kympillä. Sain kovan sytykkeen joukkueelle ja lopulta voitimme ottelun. Kyseinen vahvistuksen ääni kellossa muuttui ja hän riensi kiittämään heti ottelun jälkeen. Mietin hiljaa itsekseni pelin aikana, että hänkin taputtaa tälle suoritukselle.

- Otin vahvistuksen kommentit positiivisena haasteena. Minulle ei jäänyt hampaankoloon mitään, en ollut katkera tai vihainen. Tietyllä tavalla hän auttoi minua ja antoi lisää energiaa. Ehkä hän ei tiennyt, että olen pelimies, Nenonen naureskelee.

Nenoselle Vilppaan ja Karhu Basketin kohtaamiset ovat piirtyneet mieleen tunnelmarikkaina, mutta urheiluhenkeä kunnioittavina kohtaamisina.

- Kauhajoella mua rakastetaan kovasti ja tunne on molemminpuolinen. Etenimme lopulta ottelusarjasta finaaliin ja muistan, kuinka 7. välierän jälkeen fanit kävivät keskenään kättelemässä. Se kertoo paljon siitä, että vaikka peli on menossa ja hävyyttömyyksiä huudellaan, pelin jälkeen kaikki ovat kavereita keskenään.

- Meillä oli monella tavalla hieno duunarijengi tuona kautena, joka oli valmentajansa näköinen. Vaikka pieni välikohtaus joukkueen sisälle mahtuikin vahvistuksen esitelmän myötä, joukkuehenki oli loistava. Pystyimme positiivisella tavalla nokittelemaan toisiamme, Nenonen päättää.

Klassikko-ottelu ma klo 18.00 3. välierä Vilpas – Kauhajoki, pelattu 19.4.2017 @ Elisa Viihde Sport

 

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia